Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2014

1 (1)

Sosiaali- ja terveyslautakunta

 

 

 

 

Sotep/6

 

28.01.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 23

Sosiaalilautakunnan hankintapäätöksen virheen korjaaminen

HEL 2012-006951 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hallintolain 50 §:n nojalla korjata sosiaalilautakunnan hankintapäätöksessä 30.10.2012 (§ 359) ja asian oikaisuvaatimusta koskevassa 18.12.2012 (§ 432) päätöksessä Perhekoti Amicus Oy:n käsittelyn kohdalla ilmenneet tulkintavirheet, jotka päätöksen tehneen viranomaisen on korjattava hallintolain 50 §:n 1 momentin nojalla. Virheen korjaamisen ei voida katsoa johtavan asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen.

Korjaus tehdään alkuperäisen päätöksen liitteeseen 3, jossa mainittu Amicus Oy: n tarjous on tarjouskilpailusta suljettu pois syyllä, ettei henkilömitoitus täyty. Pois sulkeminen ja sitä koskeva oikaisuvaatimuksen päätös on perustunut asiakasohjausyksikön virheelliseen tulkintaan henkilömitoituksen riittämättömyydestä siten, että mitoitusta on verrattu yksikön toimintaluvassa mainittuun paikkalukuun, eikä todelliseen paikkalukuun, johon verrattuna mitoitus on riittävä.

Korjattu liite (liite1) korvaa alkuperäisen hankintapäätöksen vastaavan virheen sisältämän liitteen (liite 2). Virheen korjaamisesta tehdään merkintä viranomaisen käytössä olevaan tietojärjestelmään.

Samalla lautakunta totesi, että Perhekoti Amicus Oy sijoittuu puitesopimustoimittajaluettelossa sijalle 16, kokonaisedullisuuspisteiden ollessa 58,6. Virheen korjauksen jälkeen Perhekoti Amicus Oy sijoittuu puitesopimusjärjestyksessä ennen H& J-M Rautianen Oy:tä, Perhekoti Vanha-Juhala Oy:tä ja Peurakoti Oy:tä.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hannele Rahkala, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43096

hannele.rahkala(a)hel.fi

Harri J. Lehtonen, lakimies, puhelin: 310 42668

harri.j.lehtonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Luvanvarainen perhehoito korjattu liite

2

Luvanvarainen perhehoito alkuperäinen virheellinen liite

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Perhe- ja sosiaalipalveluiden osasto

Esitysteksti

Talous ja tukipalveluiden osasto

Esitysteksti

Asianosaiset

Esitysteksti
Hallintovalitus, tavallinen tiedoksianto
Liite 1
Liite 2

Päätösehdotus

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättänee hallintolain 50 §:n nojalla korjata sosiaalilautakunnan hankintapäätöksessä 30.10.2012 (§ 359) ja asian oikaisuvaatimusta koskevassa 18.12.2012 (§ 432) päätöksessä Perhekoti Amicus Oy:n käsittelyn kohdalla ilmenneet tulkintavirheet, jotka päätöksen tehneen viranomaisen on korjattava hallintolain 50 §:n 1 momentin nojalla. Virheen korjaamisen ei voida katsoa johtavan asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen.

Korjaus tehdään alkuperäisen päätöksen liitteeseen 3, jossa mainittu Amicus Oy: n tarjous on tarjouskilpailusta suljettu pois syyllä, ettei henkilömitoitus täyty. Pois sulkeminen ja sitä koskeva oikaisuvaatimuksen päätös on perustunut asiakasohjausyksikön virheelliseen tulkintaan henkilömitoituksen riittämättömyydestä siten, että mitoitusta on verrattu yksikön toimintaluvassa mainittuun paikkalukuun, eikä todelliseen paikkalukuun, johon verrattuna mitoitus on riittävä.

Korjattu liite (liite1) korvaa alkuperäisen hankintapäätöksen vastaavan virheen sisältämän liitteen (liite 2). Virheen korjaamisesta tehdään merkintä viranomaisen käytössä olevaan tietojärjestelmään.

Samalla lautakunta toteaa, että Perhekoti Amicus Oy sijoittuu puitesopimustoimittajaluettelossa sijalle 16, kokonaisedullisuuspisteiden ollessa 58,6. Virheen korjauksen jälkeen Perhekoti Amicus Oy sijoittuu puitesopimusjärjestyksessä ennen H& J-M Rautianen Oy:tä, Perhekoti Vanha-Juhala Oy:tä ja Peurakoti Oy:tä.

Esittelijä

Sosiaalilautakunta teki 30.10.2012 (§ 359) hankintapäätöksen lastensuojelupalveluiden hankinnasta puitejärjestelynä, jonka kaikki ehdot on vahvistettu. Hankinta koostui seitsemästä eri osahankinnasta, joista osahankinta 3 koski luvanvaraista laitoshoitoa. Päätös on lainvoimainen. Päätöksen täytäntöönpanoa koskevat sopimukset on tehty. Perhekoti Amicus Oy suljettiin pois tarjouskilpailusta syyllä, ettei henkilömitoitus täyty. Asianomainen valitti määräajan puitteissa ja sosiaalilautakunta antoi asiasta 18.12.2012 § 432 hylkäävän päätöksen ja katsoi, ettei oikaisuvaatimuksen perustelu anna aihetta hankintapäätöksen oikaisuun. Myös oikaisupäätös perustui henkilömitoituksen virheelliseen tulkintaan.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että henkilömitoituksen tulkinta on ollut virheellinen ja päätös tulee korjata hallintolain 50 §:n mukaan, koska aiemmat päätökset ovat olleet virheellisiä.

Hankintapäätöstä ei voida enää oikaista julkisista hankinnoista annetun lain 80 §:n tarkoittamana hankintayksikön tekemänä itseoikaisuna, koska päätöksen tekemisestä on kulunut enemmän kuin 60 päivää. Päätöksessä oleva selvä virhe on kuitenkin hallintolain mukaan korjattava: Hallintolain 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksen tai ratkaista asian uudelleen. Virheen korjaamisesta on tehtävä merkintä alkuperäisen päätöksen taltiokappaleseen tai viranomaisen käytössä olevaan tietojärjestelmään.

HL 52 §:n mukaan viranomainen käsittelee korjaamisasian omasta aloitteestaan. Korjausaloite on tehtävä viiden vuoden kuluessa päätöksen tekemisestä.

Alkuperäisen hankintapäätöksen liitteessä 3 on asiavirhe. Korjaaminen vaikuttaa kolmen viimeisenä palveluntuottajana olleen järjestykseen siten, että Perhekoti Amicus Oy sijoittuu järjestyksessä ennen H& J-M Rautianen Oy:tä, Perhekoti Vanha-Juhala Oy:tä ja Peurakoti Oy:tä. Asianomaisille yrityksille on annettu asiassa kuulemismahdollisuus ja he ovat ilmoittaneet etteivät he vastusta virheen korjaamista. Ilmenneen virheen korjaamista koskevaan menettelyyn on ryhdytty viranomaisen omasta aloitteesta.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Hannele Rahkala, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43096

hannele.rahkala(a)hel.fi

Harri J. Lehtonen, lakimies, puhelin: 310 42668

harri.j.lehtonen(a)hel.fi

Liitteet

1

Luvanvarainen perhehoito korjattu liite

2

Luvanvarainen perhehoito alkuperäinen virheellinen liite

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Perhe- ja sosiaalipalveluiden osasto

Esitysteksti

Talous ja tukipalveluiden osasto

Esitysteksti

Asianosaiset

Esitysteksti
Hallintovalitus, tavallinen tiedoksianto
Liite 1
Liite 2

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 26.02.2013 § 29

HEL 2012-006951 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti hallintolain 51 §:n nojalla korjata sosiaalilautakunnan hankintapäätöksessä 30.10.2012 (§ 359) ilmenneen laskuvirheen, joka päätöksen tehneen viranomaisen on korjattava hallintolain 51 §:n 1 momentin nojalla. Virheen korjaamisen ei voida katsoa johtavan asianosaiselle kohtuuttomaan tulokseen.

Korjaus tehdään päätöksen liitteeseen 2, jossa mainittu perustasoisen palvelun hinnan 75 prosentin painotus korvataan 15 painotuksella ja vankan tuen palvelulle annettu 15 prosentin painotus korvataan 75 prosentin painotuksella, kuten asiaa koskeneessa tarjouspyynnössä oli ilmoitettu. Vertailun tulos lasketaan tämän jälkeen uudelleen ja tarjoajien etusijajärjestystä päivitetään tämän mukaisesti.

Korjattu liite (liite 1) korvaa alkuperäisen hankintapäätöksen vastaavan, virheen sisältävän liitteen (liite 2). Kirjoitusvirheen korjaamisesta tehdään merkintä viranomaisen käytössä olevaan tietojärjestelmään.

Uusi edullisuusjärjestys on: Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö, Care Component Oy, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Mediverkko Lasten ja Nuorten Palvelut Oy, SOS- Lapsikylät ry, MerTer Oy, SOS PRO Oy ja Pelastakaa Lapset ry.

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Seija Uskali, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43848

seija.uskali(a)hel.fi

 

Sosiaalilautakunta 30.10.2012 § 359

HEL 2012-006951 T 02 08 02 00

Päätös

Sosiaalilautakunta päätti käydyn tarjouskilpailun tuloksena

- todeta, että tarjouskilpailussa saatiin 194 palveluntuottajalta yhteensä 417 tarjousta, jotka kaikki ovat saapuneet asetettuun määräaikaan mennessä.

- sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle liitteissä 1-6 mainituin tarkemmin perusteluin 12 seuraavaa tarjoajaa, koska ne eivät täytä tarjouspyynnössä tarjoajille asetettuja edellytyksiä:

Ryhmästä 3, Luvanvarainen perhehoito:
               Perhekoti Amicus Oy
               Perhekoti Juolukka Oy
               Perhekoti Kuutinpesä Oy
               Perhekoti Lähde Ky.

Ryhmästä 4, Laitoshoito
               Järvikunnassäätiö, Lapinjärven Lastentalo
               Kastarin Pienryhmäkodit Oy,
               Ryhmäkoti Helminraitti Oy
               Kumpuniitty Oy Lastenkoti Ketoniitty, Lastenkoti Kumpuniitty,
               Asumisharjoitteluyksikkö Harjuniitty, Lastenkoti Metsäniitty,
               Saalinki Oy Perhekuntoutuskoti Arianne
               Satulintu Oy Pienryhmäkoti Satulinna.

Ryhmästä 5, Vaativa laitoshoito
                Kumpuniitty Oy, Erityisyksikkö Aroniitty.

Ryhmästä 6, Koulukotihoito
                Koulukoti Pohjola, Perhekoti Ainola.

- hylätä liitteissä 1-6 mainituin tarkemmin perusteluin tarjouspyyntöä vastaamattomina seuraavat 13 tarjousta:

Ryhmästä 1, Perhekuntoutus:
                Perhekuntoutuskeskus Kepilä Oy

Ryhmästä 3, Luvanvarainen perhehoito:
                Perhekoti Markankolo Oy
                Perhekoti Nummenlinna Oy                   
                Perhekoti Palmu Oy
                Perhekoti Tiipukka Oy
                Socium Oy, Pienryhmäkoti Kilpikallio

Ryhmästä 4, Laitoshoito
                Lastensuojelulaitos Merituuli Oy
                Mehiläinen Oy, Lehtosara, Ryhmäkoti Männistö
                Pienryhmäkoti Mirits Oy
                Sosfix Oy

Ryhmästä 5, Vaativa laitoshoito
                Keltaisen Kartanon Kuntoutus Oy
                Kriisi- ja nuorisokoti Vanamo Oy
                Nuorten Ystävät Oy, Villa Aura.

- keskeyttää tarjouskilpailun jälkihuollon tuetun asumisen osalta, koska tarjouspyynnössä oli kyseisen palvelun määrittelyssä puutteita.

- kilpailuttaa jälkihuollon tuetun asumisen palvelut uudelleen.

Sosiaalilautakunta päätti valita puitesopimustuottajiksi sopimuskaudelle 1.1.2013 – 31.12.2016 tarjousten perusteella seuraavat palveluntuottajat, joiden tarjoamat palvelut arvonlisäverottomine hintoineen ilmenevät palvelumuotokohtaisesti liitteissä 1–6.

Valitut palveluntuottajat

Aarnihoiva Oy

A-Klinikkasäätiö

Ammatillinen Perhekoti Hennalin Oy

Arenti Finland Oy

Care Component Oy

CTM Oy Sosiaali- ja terveyspalvelut

Desiker-Aurinkomäki Oy

Elmerikoti Oy

Erpekon Oy / Siikajoen Nuorisokoti

Etelä-Suomen Sijaishoitopalvelut ESSI Oy

Fridkullan Perhekoti Ky

Haapalan Perhekoti Oy

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö

Helsingin ensikoti ry

Helsingin seurakuntayhtymä, Lehtisaaren nuorisokoti

Helsinkimissio ry

Himaharju Oy

H & J-M Rautiainen Oy

Jokirannantien ryhmäkoti Oy

Jokivarren pienryhmäkoti Oy

Jyväskylän Hoitokoti Ankkuri Oy

Jyväskylän Lastensuojelu Palvelut Oy

Jyvässeudun perhekodit Oy

Kainuun Hoivataito Oy

Kalliolan Setlementti / Kalliolan kannatusyhdistys

Karskogin perhekoti Oy

Keski-Uudenmaan Perheasema Purje Oy

Kiviranta Kodit Oy

KS-Hoivapalvelut Oy

Kuntoutuskoti Kasvun Portaat Oy

Kuntoutumiskoti Raussilan Risteys Oy

Kymen Nuorten Asema Oy

Lagmansgården / Valtion koulukoti

Lamujoen perhekodit Oy

Lappeen Ryhmäkodit Oy

LapsiperhePalvelu Stark Oy

Lastensuojelulaitos Ravani Oy

Lastensuojelulaitos Lämminsyli Oy

Lastensuojelupalvelut Väylä Oy

Lastensuojeluyksikkö Pihakoivu Ky

Lehmuskolo Oy

Lilja Kodit Oy

Limingan Koulutuskeskus

Loimaan Kotipesä Oy

Lovena Oy

Lukkarinoja Oy

Löfsta Oy

Mainio Vire-konserni Oy

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Helsingin yhdistys ry

Mansikkapuisto Oy

Matti & Maija –koti

Matula Oy

Mediverkko Lasten ja Nuorten Palvelut Oy

Mehiläinen Oy

Meppi Oy

MerTer Oy

Mervi Jaako Oy

Metsäkulman perhepalvelut oy

Modus Vivendi Oy

Muutoskantti Oy

Normikoti Oy

Numinor House Oy / Vihreä Joki

Nuoriskoti Nummela Oy

Nuorisokoti Nummela Uusimaa Oy

Nuorisokoti Valokki Oy

Nuorisopsykiatrinen asumiskoti Puro Oy

Nuorten ryhmäkoti Kompassi Oy

Nuorten Tukikoti Verso Oy

Nuorten Ystävät –palvelut Oy

Nuorten Ystävät ry, Koulukoti Pohjola

Nurmipirtti Ky

Oiva Riihi Oy

Oulujoen perhekoti Oy

Onnentupa Oy:n perhekodit

Paasikiven Nuorisokylän Säätiö

Palonahon perhekoti Ay

Parikanniemi Säätiö

Pelastakaa Lapset Ry

PerhehoitoKumppanit Suomessa Oy

Perhekoti Ankkuri Oy

Perhekoti Aurinkopiha Oy

Perhekoti Fanni Oy

Perhekoti Herttuan Villa Oy

Perhekoti Joikula Oy

Perhekoti Kuutti Oy

Perhekoti Muuttolintu Oy

Perhekoti Nuutti Ay

Perhekoti Sininiitty Oy

Perhekoti Vanha-Juhala Oy

Perhekoti Vanha Mylly Ay

Perhekotiyhteisö Oljenkorsi Oy

Perhekuntoutuskeskus Lauste Ry

Perheryhmäkoti Aurinkomäki

Peurakoti Oy

Pienryhmäkoti Eppu Oy

Pienryhmäkoti Helmiina Oy / Medivida Oy

Pienryhmäkoti Otso Oy

Pienryhmäkoti Pihla Oy

Pienryhmäkoti Puolenhehtaarin Metsä Oy

Pienryhmäkoti Venla Oy

Pienryhmäkoti Wilma Oy

Puistonmäen Tukikoti Oy

Romano Missio ry

Ryhmäkoti Aarrearkku Ay

Ryhmäkoti Luotsi Oy

Ryhmäkoti Tinttaralla Oy

Saimaan Perhepalvelut Oy

Salon perhetukikeskus Oy

Sastamalan Sijaishuoltopalvelut Oy

Sinofera Oy

Sipilän Varakoti Oy

SOS PRO Oy

SOS-Lapsikylä ry

Sosiaalipalvelut Saraste Oy

Suvirinteen Perhekoti Oy

Takamaan kasvu Oy

Tasalapa Oy

Temakodit Oy                           

Terapeuttinen hoito- ja kasvuyksikkö La casa gialla Oy

Tuikkula Oy

Valtion Koulukodit / Harvialan koulukoti

Valtion Koulukodit / Kasvun yhteisöt

Valtion Koulukodit / Sippolan Koulukoti

Valtion Koulukodit / Vuorelan Koulukoti

Vanhakallion perhekoti Oy

Viikari-koti Oy

Väinö-Kaarina Koti Oy

Yhteiset Lapsemme ry

Valitut palvelut

Palvelumuoto 1, lastensuojelun ympärivuorokautinen perhekuntoutus:
4 palveluyksikköä, liitteen 1 mukaisesti.

Palvelumuoto 2, toimeksiantosuhteisen perhehoidon tukipalvelut:
9 palveluyksikköä, liitteen 2 mukaisesti. 

Palvelumuoto 3, lastensuojelun luvanvarainen perhehoito:
37 palveluyksikköä, liitteen 3 mukaisesti.  

Palvelumuoto 4, laitoshoito:
71 palveluyksikköä, liitteen 4 mukaisesti.

Palvelumuoto 5, vaativa laitoshoito:
76  palveluyksikköä, liitteen 5 mukaisesti.

Palvelumuoto 6, koulukotihoito:
8 palveluyksikköä, liitteen 6 mukaisesti.

Palvelumuoto 7, jälkihuollon tuettu asuminen:
Tarjouskilpailu keskeytetty, tarjoukset lueteltu liitteessä 7.

- tehdä valittujen tarjoajien kanssa puitesopimukset ajalle 1.1.2013–31.12.2016 tarjousten mukaisilla arvonlisäverottomilla hinnoilla ehdolla, että palveluntuottajat esittävät ennen sopimuksen allekirjoittamista selvityksen tarjouspyynnön vaatimusten täyttymisestä.

Samalla sosiaalilautakunta päätti, että hankintasopimukset valittujen palveluntuottajien kanssa allekirjoittaa tilaajan puolesta vuoden 2012 aikana perhepalvelujohtaja ja sen jälkeen perhepalveluista vastaava osastopäällikkö ja että mahdollisesta option käytöstä päättää virastopäällikkö.

Hankinnan arvo koko sopimuskaudelta on noin 120–160 miljoonaa euroa. Palvelu on arvonlisäverotonta sosiaalipalvelua.

29.05.2012 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä

sosiaalijohtaja

Paavo Voutilainen

Lisätiedot

Seija Uskali, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43848

seija.uskali(a)hel.fi

Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: 310 46889

juha.jokinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 6000

Toinen linja 4 A

+358 9 310 5015

0201256-6

FI1880001200052430

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 53

Faksi

 

Alv.nro

sosiaalijaterveys@hel.fi

www.hel.fi/sote

+358 9 310 42504

 

FI02012566