Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 2/2013 | 1 (1) |
Pelastuslautakunta |
|
| |
|
| PEK/20 | |
| 29.01.2013 |
| |
|
|
|
§ 27
Pelastuslaitoksen kiinteistöjen vuosikorjaustyöt 2013-2014
HEL 2012-014986 T 02 08 02 00
Päätös
Pelastuslautakunta päätti, että jaksolla 1.2.2013 - 31.12.2014 Pelastuslaitos voi käyttää laskutyönä tehtävissä väestönsuojien vuosikorjaus- ja muutostöissä seuraavia urakoitsijoita:
1. Suomen Rakennevahvistus Oy
2. Rakennusliike Kasopa Oy
3. Lujitustekniikka Oy
Pelastuslautakunta päätti myös, että jaksolla 1.2.2013 - 31.12.2014 Pelastuslaitos voi käyttää laskutyönä tehtävissä pelastusasemien vuosikorjaus- ja muutostöissä seuraavia urakoitsijoita:
1. Rakennus - Streng Oy
2. Mijorak Oy
3. Nyky - Maalaus Oy
Korjaustöissä käytetään ensisijaisesti kilpailun voittanutta yritystä, mutta erityisosaamista vaativissa töissä tai esim. aikataulusyistä, voidaan työ tilata myös toiseksi tai kolmanneksi sijoittuneelta yritykseltä.
Erityisistä syistä voidaan vuosikorjaustöitä teettää myös muilla urakoitsijoilla. Työt suoritetaan pelastuslautakunnan hyväksymien hankintavaltuuksien puitteissa.
Tarjousasiakirjat ovat nähtävissä kokouksen sihteerillä.
Esittelijä
pelastuskomentaja
Simo Wecksten
Lisätiedot
Keijo Mäki, rakennuspäällikkö, puhelin: 310 31110
keijo.maki(a)hel.fi
Kari Virtanen, tekninen päällikkö, puhelin: 310 31400
kari.virtanen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Pelastuslaitoksen vuosikorjaus 2013-2014 tarjousvertailu.pdf |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Tarjoajat | Esitysteksti |
Päätösehdotus
Pelastuslautakunta päättänee, että jaksolla 1.2.2013 - 31.12.2014 Pelastuslaitos voi käyttää laskutyönä tehtävissä väestönsuojien vuosikorjaus- ja muutostöissä seuraavia urakoitsijoita:
1. Suomen Rakennevahvistus Oy
2. Rakennusliike Kasopa Oy
3. Lujitustekniikka Oy
Pelastuslautakunta päättänee myös, että jaksolla 1.2.2013 - 31.12.2014 Pelastuslaitos voi käyttää laskutyönä tehtävissä pelastusasemien vuosikorjaus- ja muutostöissä seuraavia urakoitsijoita:
1. Rakennus - Streng Oy
2. Mijorak Oy
3. Nyky - Maalaus Oy
Korjaustöissä käytetään ensisijaisesti kilpailun voittanutta yritystä, mutta erityisosaamista vaativissa töissä tai esim. aikataulusyistä, voidaan työ tilata myös toiseksi tai kolmanneksi sijoittuneelta yritykseltä.
Erityisistä syistä voidaan vuosikorjaustöitä teettää myös muilla urakoitsijoilla. Työt suoritetaan pelastuslautakunnan hyväksymien hankintavaltuuksien puitteissa.
Tarjousasiakirjat ovat nähtävissä kokouksen sihteerillä.
Esittelijä
Rakennuspäällikkö Mäki pyysi 5.12.2012 tarjoukset pelastuslaitoksen väestönsuojissa ja pelastusasemilla ajalla 1.2.2013 - 31.12.2014 laskutyönä suoritettavista vuosikorjaus- ja muutostöistä. Kilpailutuksesta julkaistiin hankintailmoitus 5.12.2012 Työ- ja elinkeinoministeriön HILMA – Internet - sivustolla (www.hankintailmoitukset.fi).
Tarjoukset pyydettiin laatimaan erikseen väestönsuojien ja pelastusasemien osalta taulukkomuotoon seuraavasti eriteltynä:
Nimike Hinta
A. Rakennusammattimies: ____ euroa/tunti (alv 24 %)
B. Rakennusapumies: ____ euroa/tunti (alv 24 %)
C. Kuljetukset Helsingin alueella: ____ euroa/tunti (alv 24 %)
(sis. auton vuokran ja kuljettajan palkan)
D. Urakoitsijan toimittamat materiaalit: laskun hinta + ____ %
E. Erityiskalusto: vuokrauslaskun hinta + ____ %
Määräaikaan 31.12.2012 klo 12.00 mennessä saapuivat seuraavat tarjoukset:
Inlook Sisustus Oy
Lujitustekniikka Oy
Itä - Vantaan Saneeraus Oy
Mijorak Oy
Nyky - Maalaus Oy
Rakennusliike Kasopa Oy
Rakennus - Streng Oy
Rakennusyhtiö Muhonen Oy
Suomen Rakennevahvistus Oy
Yleisrakennus Heikki Winqvist Oy
Tarjouspyynnössä esitettyjen kelpoisuusvaatimusten täyttymisen toteamiseksi pyydettiin yrityksiä täydentämään tarjouksiaan tilaajavastuulain edellyttämien asiakirjojen, referenssien sekä työnjohdon osalta.
Tarjouspyynnön vaatimukset täyttivät seuraavat yritykset väestönsuojien korjaustöiden osalta:
Lujitustekniikka Oy
Rakennusliike Kasopa Oy
Suomen Rakennevahvistus Oy
Pelastusasemien korjaustöiden osalta vaatimukset täyttivät:
Inlook Sisustus Oy
Itä - Vantaan Saneeraus Oy
Mijorak Oy
Nyky - Maalaus Oy
Rakennus - Streng Oy
Yleisrakennus Heikki Winqvist Oy
Näiden yritysten osalta suoritettiin tarjouspyynnössä esitetyn kaavan mukainen tarjousvertailu. Vertailussa yritykset saivat seuraavat piste-määrät:
VÄESTÖNSUOJIEN VUOSIKORJAUSTYÖT
1. Suomen Rakennevahvistus Oy 92,83
2. Rakennusliike Kasopa Oy 81,03
3. Lujitustekniikka Oy 77,34
PELASTUSASEMIEN VUOSIKORJAUSTYÖT
1. Rakennus – Streng Oy 97,43
2. Mijorak 85,94
3. Nyky – Maalaus Oy 77,91
4. Yleisrakennus Heikki Winqvist Oy 72,26
5. Oy Inlook Sisustus Oy 69,08
6. Itä – Vantaan Saneeraus Oy 46,76
Esittelijä
pelastuskomentaja
Simo Wecksten
Lisätiedot
Keijo Mäki, rakennuspäällikkö, puhelin: 310 31110
keijo.maki(a)hel.fi
Kari Virtanen, tekninen päällikkö, puhelin: 310 31400
kari.virtanen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Pelastuslaitoksen vuosikorjaus 2013-2014 tarjousvertailu.pdf |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Tarjoajat | Esitysteksti |
.
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 10 | Agricolankatu 15 A | +358 9 310 1651 | 0201256-6 | 800012-62637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 00530 | Faksi |
| Alv.nro |
helsinginpelastuslaitos@hel.fi | www.hel.fi/pel | +358 9 310 30029 |
| FI02012566 |
|
|