Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2021

1 (3)

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta

 

 

 

 

Asia/3

 

09.09.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 27

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunnan kokousajat syyskaudella vuonna 2021 ja pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen

HEL 2021-005234 T 00 00 02

Päätös

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta päätti kokoontua syyskaudella vuonna 2021 klo 8.30 alkaen osoitteessa Elimäenkatu 15, ellei kokouskutsussa muuta ole mainittu:

16.12.2021

Lisäksi johtokunta päätti, että puheenjohtaja voi, mahdollisuuksien mukaan varapuheenjohtajien kanssa neuvoteltuaan, asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn takia peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä.

Samalla johtokunta päätti, että kuluvan syksyn aikana järjestetään johtokunnalle ylimääräinen iltakoulutyyppinen järjestäytymiskokous ja mikäli koronatilanne sallii ja on mahdollista niin kokouksen jälkeen johtokunta toivoo mahdollisuutta tutustua liikelaitoksen tuotantoyksiköihin..

Samalla johtokunta päätti

        että johtokunnan kokouksista kulloinkin laadittu pöytäkirja pidetään kokousta seuraavana seitsemäntenä arkityöpäivänä Helsingin kaupungin kirjaamossa yleisesti nähtävänä ja
 

        että johtokunnan kokousajoista ja edellä mainituista nähtävänäoloista kuulutetaan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kaupungin verkkosivuilla sekä kaupunginhallituksen päättämissä ilmoituslehdissä.

Esittelijä

yksikönjohtaja

Risto Paavola

Lisätiedot

Raimo Niippa, hallintopäällikkö, puhelin: 310 27609

raimo.niippa(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29-luvun 2 §:n 2-momentin mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

Esittelijä

yksikönjohtaja

Risto Paavola

Lisätiedot

Raimo Niippa, hallintopäällikkö, puhelin: 310 27609

raimo.niippa(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Palvelukeskusliikelaitoksen johtokunta 07.05.2021 § 11

HEL 2021-005234 T 00 00 02

Päätös

Johtokunta päätti kokoontua syyskaudella vuonna 2021 klo 8.30 alkaen osoitteessa Elimäenkatu 15, ellei kokouskutsussa muuta ole mainittu:

9.9.2021
16.12.2021

Lisäksi johtokunta päätti, että toimielimen puheenjohtaja voi, mahdollisuuksien mukaan varapuheenjohtajien kanssa neuvoteltuaan, asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn takia peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä.

Samalla johtokunta päätti

        että johtokunnan kokouksista kulloinkin laadittu pöytäkirja pidetään kokousta seuraavana seitsemäntenä arkityöpäivänä Helsingin kaupungin kirjaamossa yleisesti nähtävänä ja
 

        että johtokunnan kokousajoista ja edellä mainituista nähtävänäoloista kuulutetaan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kaupungin verkkosivuilla sekä kaupunginhallituksen päättämissä ilmoituslehdissä.

Esittelijä

toimitusjohtaja

Antti Värtelä

Lisätiedot

Raimo Niippa, hallintopäällikkö, puhelin: 310 27609

raimo.niippa(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 9500

Elimäenkatu 15

+358 9 310 2700

0201256-6

FI2880001100396002

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 51

Faksi

 

Alv.nro

palvelukeskus.hallintopalvelut@hel.fi

http://www.hel.fi/palvelukeskus

+358 9 310 27111

 

FI02012566