Helsingin kaupunki | Esityslista | 2/2015 | 1 (1) |
Palmia-liikelaitoksen jk |
|
| |
|
| Tj/7 | |
| 19.03.2015 |
| |
|
|
| |
|
|
|
7
Palmian sisäisten kuljetusten hankinta
HEL 2015-003312 T 02 08 02 00
Päätösehdotus
Palmia-liikelaitoksen johtokunta päättää Palmian sisäisten kuljetusten hankinnasta esityslistalla esitetyin perustein
- hyväksyä Posti Oy:n (entiseltä nimeltään Itella Posti Oyj) tarjouksen Palmian sisäisten kuljetusten kuljetuspalveluiden toimittamisesta 30.9.2018 saakka ja oikeuttaa toimitusjohtajan tai hänen määräämänsä allekirjoittamaan tätä asiaa koskevan sopimuksen, koska Posti Oy:n tarjous on tarjousvertailussa mainittujen perusteiden mukaisesti vertailuhinnaltaan edullisin,
- että toimitusjohtaja tai hänen määräämänsä voi tehdä nyt päätettävään hankintaan vähäisiä tarkennuksia hankintavaltuuksiensa puitteissa.
Lisäksi johtokunta merkinnee tiedoksi, että nyt esiteltävä hankinta ylittää EU-kynnysarvot, joten hankintasopimukset voidaan allekirjoittaa aikaisintaan 21 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi ja että hankintasopimus tulee voimaan vasta, kun sopijapuolet ovat allekirjoittaneet.
Esittelijän perustelut
Hankintamenettelynä on käytetty avointa menettelyä. Hankinnasta julkaistiin hankintailmoitus 30.01.2015 Helsingin kaupungin Hankintakeskuksen toimesta.
Tarjouspyyntö on esityksen liitteenä.
Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 13.3.2015 klo 12.00.
Saapuneet tarjoukset ja niiden käsittely
Määräaikaan mennessä saatiin yhteensä kaksi (2) tarjousta seuraavilta tarjoajilta:
• Oy Helsinki Taxia Ab
• Itella Posti Oyj (nykyinen Posti Oy)
Tarjousasiakirjat ovat nähtävänä johtokunnan pöytäkirjanpitäjällä ennen kokousta ja kokouksessa.
Tarjousten soveltuvuuden arviointi
Tarjouspyynnössä on esitetty tarjoajien soveltuvuutta koskevat vaatimukset ja niiden täyttymisen selvittämiseksi vaadittavat selvitykset tarjouspyynnön kohdassa 7.
Tarjoajat ovat toimittaneet vaaditut selvitykset tarjouspyynnön mukaisesti ja tarjoajat täyttävät asetetut vähimmäisvaatimukset.
Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen
Tarjouspyynnössä on asetettu tarjoukselle ja sen sisällölle sekä tarjottavalle palvelulle vähimmäisvaatimukset. Tarjoukset ovat olleet tarjouspyynnön mukaisia ja ne täyttävät tarjouspyynnön mukaiselle palvelulle asetetut vähimmäisvaatimukset.
Tarjousten vertailu
Vertailuperusteena on käytetty tarjoajien tekemien tarjousten laskennallista viikkohintaa.
Tarjousten vertailu ja sen perusteet on esitetty tarjouspyynnössä.
Vertailu osoittaa, että edullisimman tarjouksen Palmian sisäistenkuljetusten kuljetuksiin on tehnyt Posti Oy.
Esittelijä
toimitusjohtaja
Antti Värtelä
Lisätiedot
Raimo Niippa, hallintopäällikkö, puhelin: 310 27609
raimo.niippa(a)palmia.fi
Liitteet
1 | Vertailu Palmian sisäiset kuljetukset |
2 | Tp Palmian sisäiset kuljetukset H024-15 |
Muutoksenhaku
Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palmian johtokunta |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Asianosaiset | Esitysteksti |
.
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
|
|
|
|
|
|
| Faksi |
| Alv.nro |
|
|
|
|
|
|
|