Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2014

1 (1)

Nuorisolautakunta

 

 

 

 

Ntj/4

 

18.12.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 103

Nuorisoasiainkeskuksen suunnantarkistus

HEL 2013-013646 T 00 01 01

Päätös

Nuorisolautakunta päätti

1) hyväksyä nuorisoasiainkeskuksen visioksi:

Koko Helsinki on nuorille kiva paikka. Kiva on sitä, kun on kavereita, tekemistä ja on muille tärkeä. Helsinkiläinen nuori osaa nähdä maailman toisten silmin.

 

2) hyväksyä nuorisoasiainkeskuksen tavaksi toteuttaa tehtäväänsä:

Nuorisoasiainkeskus:

Tarjoaa nuorille valtaa ja vastuuta.

Vahvistaa luottamusta omaan ja ympäristön tulevaisuuteen.

Tuottaa ja käyttää tietoa helsinkiläisten nuorten elämästä.

Auttaa nuoria käyttämään ja muuttamaan Helsinkiä.

Tekee enemmän siellä ja niiden kanssa, jotka tarvitsevat enemmän.

Parantaa asuinalueita yhdessä muiden kanssa.

Auttaa helsinkiläisiä tekemään asioita yhdessä.

 

3) valtuuttaa nuorisotoimenjohtajan valmistelemaan esityksen uudeksi organisaatioksi siten, että esitys tuodaan nuorisolautakunnan käsiteltäväksi 23.4.2015 tai viimeistään 12.5.2015. Nuorisolautakunta velvoittaa nuorisotoimenjohtajan laajasti osallistamaan viraston henkilöstön valmistelutyöhön.

4) pitää seminaarin organisaatiouudistuksesta 9.4.2015.

Käsittely

Esittelijä lisäsi kohtaan 3) virkkeen: "Nuorisolautakunta velvoittaa nuorisotoimenjohtajan laajasti osallistamaan viraston henkilöstön valmistelutyöhön."

Esittelijä lisäsi uuden kohdan 4: "Nuorisolautakunta päättää pitää seminaarin organisaatiouudistuksesta 9.4.2015"

Kantola jätti eriävän mielipiteen nuorisotoimen kilpailutusta koskevien sääntöjen tulkinnasta, soveltamisesta ja aikataulusta.

Esittelijä

nuorisotoimenjohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Tommi Laitio, nuorisotoimenjohtaja, puhelin: 310 89045

tommi.laitio(a)hel.fi

Liitteet

1

Suunnantarkistusesitys

2

Raportti nuorten havainnoinnista ja haastattelusta

3

Kumppanuuskartta

4

Perustelut nuorisoasiainkeskuksen organisaation tarkistamiselle

Päätösehdotus

Nuorisolautakunta päättää

1) hyväksyä nuorisoasiainkeskuksen visioksi:

Koko Helsinki on nuorille kiva paikka. Kiva on sitä, kun on kavereita, tekemistä ja on muille tärkeä. Helsinkiläinen nuori osaa nähdä maailman toisten silmin.

 

2) hyväksyä nuorisoasiainkeskuksen tavaksi toteuttaa tehtäväänsä:

Nuorisoasiainkeskus:

Tarjoaa nuorille valtaa ja vastuuta.

Vahvistaa luottamusta omaan ja ympäristön tulevaisuuteen.

Tuottaa ja käyttää tietoa helsinkiläisten nuorten elämästä.

Auttaa nuoria käyttämään ja muuttamaan Helsinkiä.

Tekee enemmän siellä ja niiden kanssa, jotka tarvitsevat enemmän.

Parantaa asuinalueita yhdessä muiden kanssa.

Auttaa helsinkiläisiä tekemään asioita yhdessä.

 

3) valtuuttaa nuorisotoimenjohtajan valmistelemaan esityksen uudeksi organisaatioksi siten, että esitys tuodaan nuorisolautakunnan käsiteltäväksi 23.4.2015 tai viimeistään 12.5.2015.

Esittelijän perustelut

Nuorisolautakunta päätti nuorisoasiainkeskuksen suunnantarkistuksen aloittamisesta kokouksessaan 8.11.2013. Nuorisolautakunnan päätöksen mukaan suunnantarkistuksen tuli tuottaa seuraavat tulokset:

- nuorisoasiainkeskuksen tehtävä ja päämäärä

- painopisteet lähivuosille

- kumppanikartta ja suhteiden kuvaus

- kumppanuuksien ja kilpailutusten periaatteet

- kuvaus nuorisoasiainkeskuksen toiminnoista suhteessa uusiin painopisteisiin

- kehittämiskohteet ja vahvuudet

- selvitys organisaation tarkistamisen tarpeista

Esityksen valmistelu

Nuorisoasiainkeskuksen suunnantarkistus on toteutettu erityisen osallistavasti.

Merkittävämpänä tekona 353 viraston työntekijää käytti yhden työpäivän vuoden aikana siihen, että he haastattelivat nuoria Helsingin julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa. Suunnantarkistuksen pääaineistona toimineet haastattelut on koottu raportiksi (liite 2). Lisäksi virasto työllisti tutkijan käymään läpi viime vuosien keskeistä nuorisotutkimusta sekä viraston omia raportteja ja suunnitelmia.

Vuoden aikana järjestettiin neljä henkilöstöfoorumia, joissa keskusteltiin työn merkityksestä, nuorisotyön ammattitaidosta, köyhyydestä ja eriarvoistumisesta sekä kumppaneista. Foorumit olivat jokaiselle työntekijälle avoimia. Osallistujia oli yhteensä noin 200. Foorumien tulokset on raportoitu nuorisotoimenjohtajan blogiin ja niitä on hyödynnetty suunnantarkistuksessa. Lisäksi henkilöstölle tarjottiin mahdollisuus hakea tukea ulkomaan opintomatkaan. Jokaisen opintomatkan tulokset on raportoitu blogiin kaikkien luettavaksi.

Nuorisoasiainkeskuksen kumppaneille on järjestetty prosessin aikana neljä työpajaa, jonka lisäksi heitä on haastateltu myös yksittäin. Kumppanuuksista on tehty kaksi ammattikorkeakoulun opinnäytettä.

Syksyn 2014 aikana aineistoja käsiteltiin ensin koko henkilöstölle avoimilla aineistofestareilla. Festareiden työpajoissa oli 120 osallistujaa. Koko henkilöstölle järjestetyssä suunnantarkistuspäivässä oli 300 osallistujaa. Tilaisuudessa jokainen antoi palautetta ensimmäisestä esityksestä sekä ryhmissä että henkilökohtaisesti. Palautteen jälkeen esitystä on käsitelty sekä esimiesten ja asiantuntijoiden seminaarissa sekä jokaisessa työyhteisössä. Esitystä on lisäksi käsitelty Ruudin ydinryhmän kanssa sekä laajasti RuutiExpossa.

Esitys on lisäksi käsitelty henkilöstötoimikunnassa, pääluottamusmiesten kanssa. Viraston johto osallistui myös JHL:n järjestämään keskustelutilaisuuteen muutoksista.

Nuorisoasiainkeskuksen tehtävä ja päämäärä

Suunnantarkistuksen valmistelutyön aikana tunnistettiin merkittävä määrä yhteiskunnallisia muutostekijöitä, jotka perustelevat nuorisotyön asemoimista uudelleen.

Kaupungin väestömäärän kasvu yhdistettynä kiristyvään kuntatalouteen tarkoittaa, että myös nuorisotyössä on löydettävä tapoja tehdä asioita uusilla tavoilla. Uudistumisen tärkeyttä painottaa myös kaupungin sisäinen eriarvoistuminen. Jotta voidaan tehdä työtä intensiivisemmin enemmän tarvitsevien kanssa, on löydettävä kustannustehokkaita ja laadukkaita malleja toteuttaa nuorisotyötä muillakin alueilla. Selkeästi myös Helsingin strategiaohjelma ohjaa luomaan yhteisiä, hallintokuntarajat ylittäviä palveluja.

Nuorisoasiainkeskuksen henkilökunnan koulutustaso on noussut merkittävästi. Vuonna 2013 jopa 42 prosentilla nuorisoasiainkeskuksen henkilökunnasta oli korkeakoulututkinto. Samanaikaisesti helsinkiläisten kyky ja halu tehdä asioita yhdessä on kasvanut räjähdysmäisesti. Nuorisotyöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus toimia välittäjänä helsinkiläisten ja kaupunkikoneiston välillä sekä kumppanina yhteiskehittämisessä.

Helsingin monikulttuuristuminen näkyy voimakkaimmin juuri nuorten keskuudessa. Hyvä helsinkiläinen elämä edellyttää, että kykenemme toimimaan erilaisten arvomaailmojen, tapojen ja haaveiden keskellä. Empatian eli toisten näkökulman ymmärtäminen on jatkossa kenties tärkein helsinkiläinen kansalaistaito.

Haastattelut piirsivät kuvan helsinkiläisestä nuorisosta, joka on hyvin ylpeä omasta kotipaikastaan. Nuorisotyöllä onkin merkittävä tehtävä olla mukana parantamassa asuinalueiden viihtyvyyttä. Nuoret arvostavat liikunnan mahdollisuuksia ja luontoon pääsyä. Joukkoliikenne on nuorille erityisen tärkeää.

Nuorten oleminen ja tekeminen kietoutuu ystävyyden ja kaveruuden ympärille. Kavereiden perusteella päätetään, mitä tehdään ja missä. Hyvä nuoruus tarvitsee tuekseen hyviä kavereita. Nuorten puheessa kuuluu myös kokemus kilpailullisesta yhteiskunnasta. Moni on huolissaan omasta pärjäämisestään. Ystävyyksiä ja taitoja vahvistamalla nuorisotyö voi vahvistaa nuorten kykyjä elää toivomaansa elämää Helsingissä.

Nuoret puhuivat haastatteluissa paljon työn tekemisen halusta. Siksi nuorisoasiainkeskuksen tulee jatkossa olla mukana tarjoamassa nuorille sellaisia vastuutehtäviä, jotka auttavat saamaan työpaikan ja auttavat tunnistamaan omia vahvuuksia.

Suunnantarkistusesitystä ohjaavat seuraavat ajatukset:

1. Alueellisuus: Nuorisotyön perustaso jatkossa on asuinalue. Nuorisotyö on mukana parantamassa nuorten kiinnitteisyyttä Helsinkiin. Avoin nuorisotalotyö on yksi alueellisen työn keino muiden joukossa. Kulttuurisella nuorisotyöllä on suuri mahdollisuus olla mukana jättämässä nuorten kädenjälkeä asuinalueisiin. Alueellisten tarpeiden tunnistamisessa kuullaan nuoria laajasti.

2. Nuorten valta ja vastuu: Nuorilla tulee olla sananvaltaa kaikessa nuorisotyössä. Nuorisoasiainkeskus tarjoaa keinoja myös nuorten omaehtoiseen tekemiseen. Nuorisoasiainkeskus auttaa nuoria avaamaan vallan kabinettien ovia, jotta Helsinki muuttuu enemmän nuorten toiveiden mukaiseksi. Työharjoittelumahdollisuuksia ja kesätöitä lisäämällä nuorisoasiainkeskus voi vahvistaa nuorten käsitystä omista kyvyistään sekä ymmärrystä yhteiskunnasta.

3. Yhteispalvelut: Kantakaupungissa nuorisoasiainkeskus lisää yhteistyötä muiden kaupungin hallintokuntien sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Yhä merkittävämpi osuus toiminnasta toteutetaan yhteisissä tiloissa. Erityisesti yhteistyön lisääminen näkyy kulttuurisessa nuorisotyössä. Vuonna 2015 avattava nuorten palvelupiste on esimerkki uudenlaisesta yhteistyön tavasta.

4. Eriarvoisuuden torjuminen: Nuorisotyö on jatkossakin universaali, siis kaikille nuorille suunnattu, työmuoto. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki tarvitsevat saman verran. Nuorisotyölla on uskomaton mahdollisuus olla torjumassa eriarvoisuutta luomalla yhteisiä kokemuksia tavoilla, jotka eivät kasvata häpeää. Nuorisotyössä eriarvoisuuden torjuminen ei liity vain heikkoihin. Nuorisotyö onnistuessaan avartaa kaikkien näkökulmaa erilaisista lähtökohdista. Nuorisotyössä yhdistyvät myönteinen yhdenvertaisuus ja radikaali taistelu köyhyyttä, homofobiaa ja rasismia vastaan.

5. Tietoperustaisuus: Helsingin kokoisessa kaupungissa nuorisotyön suunnittelu edellyttää ajankohtaista ja monipuolista tietoperustaa. Nuorisoasiainkeskus käyttää ja tuottaa tietoa omien ja muiden tuottamien palveluiden perustaksi.

Painopisteet lähivuosille

Osana suunnantarkistusta on listattu seuraavat strategiset hankkeet:

1. Nuorten hyvinvointikertomus: tietoperustaisempi, kaupunkiyhteinen päätöksenteko nuorten palveluista

2. Nuorten palvelupiste: Kaupunkiyhteinen kasvokkainen ja sähköinen palvelupaikka 15–29-vuotiaille helsinkiläisille.

3. Digitaalisuus: Nuorisoasiainkeskuksen sähköisten palvelujen yhdistäminen MunStadi-sivustolle sekä rohkeampi sosiaalisen median hyödyntäminen nuorisotyössä.

4. Nuorten kulttuuriprojektien kokoaminen: Kulttuurisen nuorisotyön tekeminen nykyistä laajemmin kaupunginosissa sekä yhteistyössä kulttuurin ammattilaisorganisaatioiden kanssa.

5. Lomatoiminnan kokoaminen: Kokonaisvastuu lapsille ja nuorille suunnatun lomatoiminnan järjestämisestä sekä vetovastuu yhteisestä markkinoinnista MunStadi-sivuston kautta.

6. RuutiBudjetti: Osallistuvan budjetoinnin laajentaminen kaikkeen helsinkiläiseen nuorisotyöhön.

7. Yhdyskuntatyö: Asuinalueiden kehittäminen muiden toimijoiden kanssa, vahva ja suunnitelmallinen kouluyhteistyö sekä jalkautuvampi työote. Nuorisotilojen avaaminen nykyistä laajemmin helsinkiläisten ryhmien käyttöön.

8. Nuorten vastuutehtävät: Nuorten vastuun laajentaminen nuorisotyön toteutuksessa mm. lisäämällä vertais- ja vapaaehtoistoimintaa, työharjoittelumahdollisuuksia sekä kesätyöpaikkoja.

Vuonna 2015 näistä voimakkaimmin lähdetään uudistamaan alueellista työmallia, johon monet strategiset hankkeet (Nuorten hyvinvointikertomus, RuutiBudjetti, yhdyskuntatyö ja nuorten vastuutehtävät) liittyvät. Lisäksi MunStadi-palvelu ja nuorten palvelupiste avataan vuoden 2015 aikana. Osallistuvaa budjetointia lähdetään laajentamaan vuosi vuodelta siten, että se voidaan kokonaisvaltaisesti ottaa käyttöön viimeistään vuonna 2018. Ensimmäinen nuorten hyvinvointikertomus julkaistiin jo vuonna 2014. Vuonna 2015 valmistellaan avustustoiminnan uudistuksia niin, että opetusviraston vastuulla oleva kesäsiirtolatoiminta voidaan siirtää

Kumppanuuskartta ja suhteiden kuvaus

Kumppanuuskartta on liitteenä (liite 3). Kartta on rakennettu työpajojen perusteella sekä haastattelemalla nykyisiä ja mahdollisia kumppaneita. Vuoden 2015 aikana kumppanuuksia lähdetään täsmentämään erityisesti kansalaisjärjestöjen, opetusviraston ja sosiaali- ja terveysviraston kanssa. Kaupunginkirjaston ja työväenopiston kanssa jatketaan yhteisiä tilahankkeita.

Kumppanuuksien ja kilpailutusten periaatteet

Kumppanuuksien ja kilpailutusten periaatteet tuotiin nuorisolautakunnan päätettäväksi 30.10.2014. Nuorisolautakunta päätti periaatteista kokouksessaan 27.11.2014.

Nuorisoasiainkeskuksen toiminnot suhteessa uusiin painopisteisiin

Muutostarpeita on kuvattu tarkemmin liitteessä 4. Suunnantarkistuksen vuoksi on syytä katsoa uudelleen seuraavia asioita:

-              Osastojen yhteistyö

-              Nuorisoasiainkeskuksen johtosääntö

-              Kehittäminen ja kehittymismahdollisuudet

-              Esimiesten tehtävät

-              Alueellisuus, Aluejako

-              Tietoperustaisuus

-              Nuorten kuuleminen

-              Tilaverkko ja tuottavuus

-              Kohdennettu nuorisotyö, kulttuuri

-              Kumppanuudet

-              Helsingin keskusta

-              Liikkuva työ

-              Tukitoiminnot

Kehittämiskohteet ja vahvuudet

Nuorisoasiainkeskuksen selkeät vahvuudet ovat:                           

-              ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö

-              laaja alueellinen verkko

-              joustavuus ja kokeilevuus

-              kansalaisyhteiskunnan tuntemus

-              yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö

Nuorisoasiainkeskuksen kehittämiskohteet ovat

-              kehittämismyönteinen organisaatiokulttuuri

-              nuorten vastuu toiminnan toteuttamisessa

-              kumppanuus yritysten kanssa

-              tietoperustaisuus

Selvitys organisaation tarkistamisen perusteista

Nuorisoasiainkeskus näkee, että organisaatio edellyttää uudistamista. Perusteita (liite 4) uudistuksille on käyty yhdessä henkilöstön kanssa. Henkilöstö ja esimiehet tukevat organisaation uudistamista.

Esitys valmistellaan yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa. Nuorisotoimenjohtaja nimeää työryhmän valmistelemaan organisaatiomuutosta tammikuussa 2015. Nuorisolautakuntaa informoidaan uudistamisen etenemisestä kevään 2015 kokouksissa.

Esittelijä

nuorisotoimenjohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Tommi Laitio, nuorisotoimenjohtaja, puhelin: 310 89045

tommi.laitio(a)hel.fi

Liitteet

1

Suunnantarkistusesitys

2

Raportti nuorten havainnoinnista ja haastattelusta

3

Kumppanuuskartta

4

Perustelut nuorisoasiainkeskuksen organisaation tarkistamiselle

Päätöshistoria

Nuorisolautakunta 08.11.2013 § 109

HEL 2013-013646 T 00 01 01

Päätös

Nuorisolautakunta päätti:

1.     käynnistää Helsingin kaupungin strategiaohjelman pohjalta nuorisoasiainkeskuksen suunnantarkistuksen, jonka tulokset tuodaan nuorisolautakunnan päätettäväksi joulukuussa 2014.
 

2.     velvoittaa nuorisotoimenjohtajaa raportoimaan prosessin etenemisestä ja välituloksista nuorisolautakunnalle jokaisen kokouksen ilmoitusasioissa.
 

3.     että suunnantarkistus tuottaa seuraavat tulokset:
- nuorisoasiainkeskuksen tehtävä ja päämäärä
- painopisteet lähivuosille
- kumppanikartta ja suhteiden kuvaus
- kumppanuuksien ja kilpailutusten periaatteet
- kuvaus nuorisoasiainkeskuksen toiminnoista suhteessa uusiin painopisteisiin
- kehittämiskohteet ja vahvuudet
- selvitys organisaation tarkistamisen tarpeista
 

4.     toteuttaa nuorisolautakunnan strategiaseminaarit maaliskuussa 2014 ja elokuussa 2014.

Esittelijä

nuorisotoimenjohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Tommi Laitio, nuorisotoimenjohtaja, puhelin: 310 89045

tommi.laitio(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 5000

Hietaniemenkatu 9 B

+358 9 310 8900

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00100

Faksi

 

Alv.nro

nuorisoasiainkeskus@hel.fi

http://www.nuoriso.hel.fi

+358 9 310 89099

 

FI02012566