Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 4/2014 | 1 (1) |
Nuorisolautakunta |
|
| |
|
| Ntj/3 | |
| 24.04.2014 |
| |
|
|
| |
|
|
|
§ 32
Kaupungin viranomaisten päätösten seuraaminen
Päätös
Nuorisolautakunta päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten 19.3. - 2.4.2014 tekemiä päätöksiä:
Nuorten kansalaistoiminnan toimiston toimistopäällikkö
19.3.2014 § 19: Cinema Bijou -nuorten toimintaryhmälle vuonna 2013 myönnetyn 500 euron projektiavustuksen takaisin perintä, koska ryhmä ei toimittanut projektiavustusselvitystä pyydettyyn määräaikaan mennessä.
19.3.2014 § 20: Harrastajateatteri Kipinä ry:lle hylkäävä projektiavustuspäätös 1.-30.4.2014 Helsingissä improvisaatiofestivaalien järjestämiseen, hylkäysperuste: nuorisolautakunnan avustusohjesäännön mukaisesti projektiavustuksia ei voida myöntää valtakunnallisille järjestöille.
19.3.2014 § 21: Matkailun ABC-Team -nuorten toimintaryhmälle 350 euron projektiavustus matkailusta ja skeittaamisesta kertovan lyhytelokuvan toteuttamiseen.
26.3.2014 § 22: Nimikkotilan myöntäminen Sjöscoutkåren Seaboys ry:lle osoitteesta Pohjoiskaari 18 ajalle 1.1.–31.8.2014.
26.3.2014 § 23: Leiriavustusennakoiden myöntäminen vuodelle 2014.
2.4.2014 § 24: Atlantis FC Girls ry:lle hylkäävä projektiavustuspäätös Tytöt mukaan -hankkeeseen, hylkäysperuste: nuorisolautakunnan avustusohjesäännön mukaisesti liikunta- ja urheilujärjestöjen tukemisesta vastaa liikuntalautakunta.
2.4.2014 § 25: Atlantis Football Club ry:lle hylkäävä projektiavustuspäätös maahanmuuttajataustaisten nuorten jalkapallokerhon järjestämiseen Helsingissä 1.6.–15.8.2014, hylkäysperuste: nuorisolautakunnan avustusohjesäännön mukaisesti liikunta- ja urheilujärjestöjen tukemisesta vastaa liikuntalautakunta.
2.4.2014 § 26: Prometheus-leirin tuki ry:lle hylkäävä projektiavustuspäätös kansainvälisen leirin järjestämiseen Helsingissä 27.7.–3.8.2014, hylkäysperuste: nuorisolautakunnan avustusohjesäännön mukaisesti projektiavustuksista ei voida myöntää valtakunnallisille järjestöille.
2.4.2014 § 27: Vesaisten Helsingin Piiri ry:lle 200 euron kuljetusavustus.
2.4.2014 § 28: Kansallinen Lastenliitto – Helsingin piirijärjestö ry:lle 200 euron kuljetusavustus.
2.4.2014 § 29: SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan Piirijärjestö ry:lle 5 x 200 euron kuljetusavustus.
2.4.2014 § 30: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:lle 6 x 200 euron kuljetusavustus
2.4.2014 § 31: Kokoomuksen Nuorten Helsingin piiri ry:lle 200 euron kuljetusavustus.
Esittelijä
nuorisotoimenjohtaja
Tommi Laitio
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijä
nuorisotoimenjohtaja
Tommi Laitio
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 5000 | Hietaniemenkatu 9 B | +358 9 310 8900 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 00100 | Faksi |
| Alv.nro |
nuorisoasiainkeskus@hel.fi | http://www.nuoriso.hel.fi | +358 9 310 89099 |
| FI02012566 |
|
|