Helsingin kaupunki

Esityslista

4/2015

1 (1)

Liikuntalautakunta

 

 

 

 

LJ/9

 

26.3.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9

Liikuntatoimen vuoden 2015 irtaimen omaisuuden perushankintamäärärahojen käyttösuunnitelman hyväksymistä ja käyttöoikeuden myöntämistä koskevan päätöksen osittainen muuttaminen

HEL 2014-014313 T 02 07 01

Päätösehdotus

Liikuntalautakunta päättää vahvistaa liikuntatoimen vuoden 2015 irtaimen omaisuuden perushankintamäärärahojen käyttösuunnitelman muutoksen sisäliikuntapalveluiden (ent. liikuntalaitososasto) ja ulkoliikuntapalveluiden (ent. ulkoliikuntaosasto) osalta siten, että sisäliikuntapalveluiden perusmäärärahoista siirretään työkoneiden hankintaan osoitetut määrärahat 135 000 euroa ulkoliikuntapalveluiden perushankintamäärärahoihin. Ulkoliikuntapalveluiden vuodelle 2015 myönnetty perushankintamääräraha olisi täten kokonaisuudessaan 370 000 euroa ja sisäliikuntapalveluiden määräraha 190 000 euroa.

Liikuntalautakunta päättää myöntää ulkoliikuntapalveluille oikeuden tehdä 135 000 euron määrärahalla seuraavat hankinnat:

Kassa- ja kulunvalvontajärjestelmän laitteita
Nurmenhoitovälineitä

Esittelijän perustelut

Liikuntalautakunta päätti vahvistaessaan 11.12.2014 ( § 205) liikuntatoimen vuoden 2015 irtaimen omaisuuden perushankintamäärärahojen käyttösuunnitelman talousarviotilin 8 09 25 01 määrärahaksi 864 000 euroa (alv. 0 %) oikeuttaen liikuntaviraston tekemään päätöksessä olevat suunnitelman mukaiset hankinnat.

Sisäliikuntapalveluilla on vahvistetun määrärahojen käyttösuunnitelman 325 000 euron määrärahalla oikeus tehdä seuraavat hankinnat:

Työkoneet
Kuntosalivälineet
Liikuntavälineet
Voimisteluvälineet
Siivouskoneet
Kassa- ja kulunvalvonta

Ulkoliikuntapalveluilla on vahvistetun määrärahojen käyttösuunnitelman 235 000 euron määrärahalla oikeus tehdä seuraavat hankinnat:

Latukone
Pienet kiinteistötraktorit
Ruohonleikkurit (kela)
Nurmenhoitovälineitä
Auto (paketti-/ lava-auto)

Liikuntavirasto on kyennyt kunnostamaan kiinteistötraktoreitaan viimeisen kahden vuoden aikana. Traktoreiden kunnostaminen on siirtänyt mm. sisäliikuntapalveluiden työkoneiden hankintatarvetta eteenpäin. 

Liikuntaviraston hankintoja kartoitettaessa on ilmennyt tarve esittää käyttösuunnitelmaan muutos siten, että sisäliikuntapalveluiden työkoneiden hankintaan kohdennettu irtaimen omaisuuden perushankintamääräraha 135 000 euroa siirrettäisiin ulkoliikuntapalveluiden irtaimen omaisuuden määrärahoihin. Ulkoliikuntapalveluille siirrettävillä määrärahoilla hankintaan tekonurmille soveltuva kumirouheen levitin sekä kassa- ja kulunvalvontajärjestelmän laitteita jalkapallohalleihin ja tekojääradoille. Tekojääratojen lippuautomaatit ovat vikaherkkiä ja useasti pois käytöstä, jolloin myös tulot tekojääradoilta jää keräämättä.

Esittelijä esittää, että liikuntalautakunta vahvistaisi irtaimen omaisuuden perushankintamäärärahojen käyttösuunnitelman muutoksen päätösehdotuksen mukaisesti ja myöntäisi hankintoihin hankintaoikeuden.

Esittelijä

liikuntajohtaja

Anssi Rauramo

Lisätiedot

Stefan Fröberg, osastopäällikkö, puhelin: 310 87901

Petteri Huurre, osastopäällikkö, puhelin: 310 87791

Arja Eloranta, hallintosihteeri, puhelin: 310 87902

Mia Savolainen, hallintosihteeri, puhelin: 310 87812

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Liikuntavirasto

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 4800

Paavo Nurmen kuja 1 C

+358 9 310 8771

0201256-6

 

00099 Helsingin kaupunki

Helsinki 00250

Faksi

 

Alv.nro

liikuntavirasto@hel.fi

www.hel.fi/liikunta

+358 9 310 87770

 

FI02012566