Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

19/2021

1 (11)

Liikenneliikelaitoksen johtokunta

 

 

 

 

Asia/2

 

23.09.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 141

Helsingin kaupungin talousarvio vuodeksi 2022 ja taloussuunnitelma vuosille 2022 – 2024

HEL 2021-002643 T 02 02 00

Päätös

Johtokunta hyväksyi kaupunginhallitukselle esitettäväksi liikenneliikelaitoksen vuoden 2022 talousarvioesityksen ja vuosien 2022-2024 taloussuunnitelmaesityksen.

Samalla johtokunta totesi, että talousarvio ja -suunnitelma on tehty liikelaitosmuotoon ja koska kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 22.9.2021 HKL:n yhtiöittämisestä 1.1.2022 alkaen johtokunta nostaa lausunnossaan esille, että talouden suunnittelussa syksyn 2021 aikana on varmistettava, että talousarvio ja –suunnitelma päivitetään vastaamaan muuttunutta tilannetta perustettavan yhtiön ja jäljelle jäävän liikelaitoksen osalta.

Käsittely

Samuli Voutila: Eriävä mielipide HKL:n talousarvioon vuosille 2022–2024

HKL nostaa uutta lainaa 740,5 milj. euroa vuosina 2022-2024. Nostettava laina on kaupungin ulkopuolista lainaa.

Liikelaitoksen johtokunnan jäsenenä en koe mielekkääksi sitoa nykyistä liikelaitosta näin massiiviseen lainanottoon enkä tulevan yhtiön hallituksen jäsenten ja muiden vastuuvelvollisten käsiä taloudellisesti etukäteen. Mielestäni uuden yhtiön vastuuhenkilöiden tulee perustella veronmaksajille yhtiön taloudelliset velvoitteet ja vastuut.

Mitä tulee Metron osalta (joka jää toistaiseksi liikelaitokseen) tulee tehdä erilliset selkeät budjetit ja mahdolliset lainatarpeet. Tämän vuoksi jätän talousarvioon eriävän mielipiteen.

Esittelijän muutos: Esittelijän päätösesityksen toiseksi kappaleeksi lisättiin uusi kappale:

Samalla johtokunta totesi, että talousarvio ja -suunnitelma on tehty liikelaitosmuotoon ja koska kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 22.9.2021 HKL:n yhtiöittämisestä 1.1.2022 alkaen johtokunta nostaa lausunnossaan esille, että talouden suunnittelussa syksyn 2021 aikana on varmistettava, että talousarvio ja –suunnitelma päivitetään vastaamaan muuttunutta tilannetta perustettavan yhtiön ja jäljelle jäävän liikelaitoksen osalta.

Esittelijä

toimitusjohtaja

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Ari Päivärinta, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: 310 78433

ari.paivarinta(a)hel.fi

Liitteet

1

HKL Talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitys 2022-2024

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Johtokunta hyväksyy kaupunginhallitukselle esitettäväksi liikenneliikelaitoksen vuoden 2022 talousarvioesityksen ja vuosien 2022-2024 taloussuunnitelmaesityksen.

Esittelijän perustelut

Yleistä

Johtokunnan jäsenille jaetaan esityslistan liitteenä HKL:n talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitys vuosiksi 2022-2024. Suunnitelma sisältää talousarvion keskeiset painopistealueet, keskeisimmät toimintaympäristön muutokset, suoritemuutokset, sitovat tavoitteet, tulos- ja rahoituslaskelmat sekä investointi- ja henkilöstösuunnitelman. Investointisuunnitelma on tehty vuosille 2022-2031.

HKL:n talousarvioesitys on tehty nykyisen liikelaitosorganisaation mukaisesti. HKL:n mahdollisen yhtiöittämisen tuomat muutokset HKL:n ja kaupungin talousarvioon päivitetään yhtiöittämiseen liittyvän päätöksenteon jälkeen loppuvuonna 2021.

HKL:n talousarvioehdotus vuodelle 2022 ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2022-2024 on laadittu kaupunginhallituksen 23.8.2021 antaman talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2022-2024 laatimisohjeen mukaisesti.

Kaupunginhallituksen talousarvioraamissa HKL:n investointisuunnitelman bruttoraamiksi on asetettu 1.800 milj. euroa vuosille 2022-2031.

HKL:n investointisuunnitelma vuosille 2022-2031 on laadittu kaupunginhallituksen antaman kokonaisraamin mukaisesti. Esityksessä ovat mukana suurimmat raitiotiehankkeet: Raide-Jokeri, Länsi-Helsingin raitiotiet, Kalasatamasta Pasilaan -raitiotie ja Kruunusillat. Viikin-Malmin-raitiotiehanke on jouduttu asetetun raamin takia siirtämään pääosin suunnitelmakauden 2022-2031 ulkopuolelle; Viikin-Malmin päätöksenteko- ja toteutusvaiheiden suunnitteluun on varattu yhteensä 10 milj. euroa vuosille 2030-2031.

Kaupunginhallituksen hyväksymässä talousarvio-ohjeessa on kehotus asettaa HKL:n vuosien 2022 ja 2023 investointitasot lähelle talousarvion 2021 mukaisia taloussuunnitelmavuosien 2022 ja 2023 investointitasoja. HKL:n bruttoinvestoinnit 2022-2023 ovat talousarviossa 2022 556 milj. euroa; vuoden 2021 talousarviossa vuosien 2022-2023 investoinnit olivat 494 milj. euroa eli talousarviossa 2022 taso on 62 milj. euroa suurempi.

HKL:n talousarvion 2022 investointisuunnitelmassa Kruunusiltoihin on varattu 92 milj. euroa vuosille 2022-2023 eli 34 milj. euroa talousarviossa 2021 varattua enemmän. Kruunusiltojen hankesuunnitelman korotuksesta on päätetty kaupunginvaltuustossa 25.8.2021.

Lisäksi HKL:n talousarviossa 2022 on varauduttu mm. vanhojen 1970- ja 1980-luvun pääosin korkealattiaisten raitiovaunujen korvausinvestoinnin ennakkomaksuun (15 milj. euroa), Itäkeskuksen Punos-hankkeeseen ja Itäkeskuksen metroaseman peruskorjaukseen (10 milj. euroa), Viikin tiedepuiston Raide-Jokerin eristysratkaisun toteuttamiseen (10 milj. euroa), Sörnäisten metroaseman peruskorjaukseen (8 milj. euroa) ja metroradan raidevirtapiirien korvaamiseen (7 milj. euroa) vuosina 2022-2023, joita hankkeita ei ollut mukana talousarviossa 2021 vuosille 2022-2023. Punos-hanke on kaupunkikehityshanke ja Viikin tiedepuiston eristämishanke on kaupunginvaltuuston vuonna 2021 päättämä Raide-Jokerin erillishanke. Muut hankkeet ovat tärkeitä peruskorjaus- ja korvausinvestointeja, joilla pystytään varmistamaan omalta osaltaan metro- ja raitioliikenteen luotettava ja turvallinen matkustajaliikenne.

Kaupunkistrategian tavoitteiden toteuttaminen ja toimintaympäristön muutoksiin vastaaminen

HKL mahdollistaa Helsingin seudun väestökasvun hallitun etenemisen toteuttamalla onnistuneesti lukuisia yhteiskunnalle tärkeitä joukkoliikenteen infrastruktuurihankkeita sekä kehittämällä ja tuottamalla kestäviä liikkumispalveluita. HKL toteuttaa useita raitioverkon kehittämishankkeita sekä kantakaupungissa että seudullisesti, kuten Raide-Jokeri ja Kruunusillat-hankkeet. HKL valmistelee länsimetron Matinkylä-Kivenlahti -vaiheen vastaanottoa kunnossapitoon ja liikennöintiin sekä metron kapasiteetin kasvattamista erillisellä kehityshankkeella. Tämän lisäksi HKL kehittää Helsingin liityntäpysäköintiverkostoa entistä käyttäjälähtöisemmäksi.

HKL varmistaa laajenevan toiminnan laadun hyödyntämällä tehokkaasti erilaisia digitaalisia ratkaisuja. Kunnossapidon uuden toiminnanohjausjärjestelmän vaiheittainen käyttöönotto on merkittävä askel kohti tehokkaampaa omaisuuden elinkaaren hallintaa.  Tiedolla johtamisen valmiuksia parannetaan analytiikkaympäristön ja tietovaraston laajentamisella ja kehittämisellä. Turvallisuuden hallintaa parannetaan valmistuneen metron tilannekuvajärjestelmän jatkokehityksellä ja turvallisuusosaamiseen panostetaan hyödyntämällä virtuaalitodellisuutta koulutuksissa sekä ajosimulaattoria kuljettajakoulutuksessa. Sisäisen viestinnän ja työtyytyväisyyden parantamiseksi HKL:n kuljettajille on kehitetty ja käyttöönotettu mobiilisovellus, jonka laajentamisesta koko henkilöstölle päätetään käyttökokemusten perusteella. 

HKL perustehtävä kestävän liikenteen, erityisesti raidejoukkoliikenteen, tuottajana ja operaattorina toteuttaa suoraan kaupungin ilmasto- ja muita ympäristötavoitteita. HKL käyttää liikenteen sähkön lähteenä vain uusiutuvaa energiaa. HKL hyödyntää toteuttamiensa uudisrakennushankkeiden vastuullisuuden kehittämisessä vastuullisuussertifiointeja. Valmistuva Hiilineutraali HKL –toimintaohjelma tulee systematisoimaan ja varmistamaan erityisesti rakentamisen ilmastotoimenpiteiden toteutuksen.

HKL edistää pyöräilyä kaupungissa mm. vastaamalla kaupunkipyöräpalvelun sujuvuudesta ja edelleen kehittämisestä. HKL kehittää pyöräilyn palvelutasoa myös lisäämällä laadukkaita pyörien liityntäpysäköintipaikkoja. Autojen liityntäpysäköinnin palvelutasoa kehitetään yhteistyössä Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) kanssa tarjoamalla esim. reaaliaikaista liityntäpysäköinnin saatavuustietoa.

HKL:llä on liikelaitoksena taloudellisena tavoitteena vähintään nollatulos. HKL tavoittelee tuottavuuden jatkuvaa parantamista kaikissa toiminnoissaan. Toiminnan laajentuminen esimerkiksi Raide-Jokerin osalta raitioliikenteessä ja länsimetron toisen vaiheen käyttöönotto metroliikenteessä antavat mahdollisuuden tuottavuuden parantamiseen HKL:n operatiivisessa toiminnassa. Myös toiminnan jatkuva parantaminen ja uuden teknologian sekä tietojärjestelmien käyttöönotto luovat edellytyksiä tuottavuuden parantamiseen. Investoinnit suunnitellaan huolellisesti ja toteutetaan suunnitelmien mukaisesti hyödyntäen harkinnan mukaan kulloinkin tarkoituksenmukaista hankintamuotoa, esimerkiksi allianssimallia.

Suoritemuutokset 2022-2024

Vuonna 2022 raitioliikenteessä ajettavat linjakilometrit nousevat noin
5 % vuodesta 2021, mutta metroliikenteessä linjakilometrit laskevat noin 2 %.

Raitioliikenteessä jatketaan edelleen sopeutustoimia koronakriisin taloudellisten vaikutusten takia. Vuonna 2022 raitioliikenteessä varaudutaan Ilmalan liikenteen käynnistämiseen, jolloin linja 9 reitti pitenee Pasilan asemalta Ilmalantorille. Samalla linjaa 9 jatketaan Länsiterminaali T2:lta uudelle kääntöpaikalle Bunkkerin edustalle. Lisäksi vuonna 2022 linjaa 7 jatketaan Pasilan asemalta Meilahden sairaalalle, samalla linjan 2 päätepysäkki siirtyy Pasilan asemalta Messukeskukselle.

Metroliikenteessä jatketaan myös sopeutustoimia vuonna 2022. Metroliikenteessä harvennetaan ruuhka-ajojen vuoroväliä myös siksi, jotta pystytään varmistamaan riittävä junakaluston määrä länsimetron Matinkylä-Kivenlahti -vaiheen koeajoihin.

Vuosina 2023-2024 suoritetaso nousee merkittävästi raitio- ja metroliikenteessä liikenteen laajentuessa länsimetron Matinkylä-Kivenlahti
-vaiheen, Raide-Jokerin ja Kalasatamasta Pasilaan -raitiotien liikenteen käynnistyessä. Raitioliikenteessä ajettavat linjakilometrit nousevat noin 50 % ja metroliikenteessä 14 % vuodesta 2022 vuoteen 2024.

Talousarvion sitovat tavoitteet 2022

Talousarviossa on esitetty HKL:n sitovat toiminnalliset tavoitteet:

        Tilikauden tulos on vähintään nolla

        Liikennöinnin luotettavuus raitio- ja metroliikenteessä:

        Asiakastyytyväisyys (liikennöitsijäarvosana) pysyy vähintään vuoden 2020 tasolla: 

Käyttötalous 2022

HKL:n liikevaihto on 243,9 (2021: 224,0) milj. euroa vuonna 2022. Liikevaihto muodostuu seuraavista eristä:

        HSL:ltä laskutettavista liikennöintikorvauksista raitioliikenteestä 57,9 (2021: 54,8) milj. euroa, metroliikenteestä 47,0 (2021: 43,3) milj. euroa ja Suomenlinnan lauttaliikenteessä 4,5 (2021: 3,9) milj. euroa eli yhteensä 109,5 (2021: 102,0) milj. euroa. Raitioliikenteessä korvaustasoa nostaa liikenteen lisäykset linjoilla 7 ja 9. Metroliikenteessä liikennöintikorvauksen pääomaosuus nousee, kun peruskorjattuja M100-metrovaunuja siirretään matkustajaliikenteeseen.

        HSL:ltä laskutettavasta infrakorvauksesta 83,2 (2021: 80,7) milj. euroa. Infrakorvaus sisältää metro-, raitio-, juna-, bussi- ja lauttaliikenteenliikenteen infraomaisuuden pääomakuluja sekä ylläpito- ja hallintokuluja. 

        Helsingin kaupungilta saatavasta tuesta 29,2 (2021: 25,8) milj. euroa. Tuella korvataan sellaiset infran kaltaiset menoerät, joita HKL ei voi laskuttaa HSL:ltä HSL:n infrakorvaussopimuksen mukaan. Infrainvestointien lainojen korkojen ja poistojen nousu sekä Länsimetron vastikkeiden nousu lisäävät kaupungin tuen tarvetta vuonna 2022.

        Muista myyntituotoista 22,0 (2021: 15,5) milj. euroa, joka sisältää pääosin HKL:n laskutusta länsimetron ylläpidosta Länsimetro Oy:ltä. Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti -vaiheen kunnossapidon haltuunotto HKL:lle keväällä 2022 lisää kunnossapitolaskutusta.

Valmistusta omaan käyttöön on 8,1 (2021: 6,6) milj. euroa, joka sisältää ratojen rakentamiseen ja kunnossapitoon liittyviä töitä, vanhojen raitiovaunujen peruskorjauksia sekä HKL:n hankepalveluiden, Raide-Jokeri-hankkeen, Kruunusillat-hankkeen, isojen varikkohankkeiden ja metron liikenteenohjausjärjestelmähankkeen menot.

Liiketoiminnan muut tuotot, 18,3 (2021: 17,8) milj. euroa, koostuvat pääosin vuokra- ja mainostuloista. Mainostulojen arvioidaan hieman nousevan vuoden 2021 tasosta.

Aineita ja tarvikkeita on budjetoitu 18,7 (2021: 18,2) milj. euroa. Suurin erä on sähkömaksut 9,4 milj. euroa.

Ulkopuolisten palvelujen ostoihin on budjetoitu 51,5 (2021: 43,6) milj. euroa. Menotasoa nostaa erityisesti länsimetron Matinkylä-Kivenlahti
-vaiheen huolto- ja kunnossapitomenot, jotka alkavat kiertämään HKL:n kautta keväällä 2022.

Palkkojen ja palkkioiden arvioidaan olevan 58,1 (2021: 55,0) milj. euroa. Henkilösivukulut ovat yhteensä 15,8 (2021: 15,0) milj. euroa. HKL:n keskimääräinen henkilömäärä on 1 294 henkilöä vuonna 2022 eli 30 henkilöä vuotta 2021 enemmän. Henkilömäärää nostaa muun muassa valmistautuminen länsimetron Matinkylä-Kivenlahti -vaiheen käyttöönottoon valmistautuminen. Henkilöstökuluissa on varauduttu myös työehtosopimusten mukaisiin yleisiin palkankorotuksiin vuoden 2022 aikana.

Talousarviovuonna poistot ovat 55,6 (2021: 51,5) milj. euroa. Poistotasoa nostaa erityisesti peruskorjattujen M100-metrovaunujen valmistuminen.

Liiketoiminnan muut kulut ovat 31,3 (2021: 28,4) milj. euroa. Liiketoiminnan muissa kuluissa suurin erä on vuokrat ja vastikkeet. HKL:n Länsimetro Oy:lle maksamat hoito- ja rahoitusvastikkeet nostavat vastikemenoja 2,0 milj. eurolla vuodesta 2021.

Lainojen korkokulut ovat 9,4 (2021: 6,0) milj. euroa vuonna 2022. HKL:n kaupungille maksama tuottotavoite pääomalle A on 9 % eli 8,4 milj. euroa vuodessa. Lisäksi HKL palauttaa Helsingin kaupungille HSL:ltä laskutetut infraomaisuuden korkotuotot 18,5 milj. euroa; vastaavat korkotuotot ovat tulona HSL:ltä HKL:n liikevaihdossa.

HKL:n tulos ennen varauksia on 3,0 (2021: 2,8) milj. euroa.

Käyttötalous 2023-2024

Taloussuunnitelmavuodet 2023-2024 on suunniteltu vuoden 2022 rahanarvoon.

Vuonna 2023 liikevaihtoa nostaa länsimetron Matinkylä-Kivenlahti
-vaiheen käynnistyminen sekä valmistautuminen Raide-Jokerin käynnistymiseen. HKL:n liikevaihto nousee 30,9 milj. eurolla eli 12,7 %:lla vuodesta 2022. Vastaavasti HKL:n menotaso nousee, pääomakulujen osalta poisto- ja korkokustannukset nousevat yhteensä 18,0 milj. eurolla. Henkilöstökuluissa nousua on 4,6 milj. euroa, aine- ja palveluostoissa 4,6 milj. euroa ja vastikemenoissa 4,2 milj. euroa; vastikemenoja nostaa Sammalvuoren metrovarikon vastikkeet, joita HKL maksaa Länsimetro Oy:lle.

Vuonna 2024 Raide-Jokerin ja Kalasatamasta Pasilaan -raitiolinjan matkustajaliikenne on käynnissä. Lisäksi vuonna 2024 Ruskeasuon raitiovaunuvarikko otetaan käyttöön. HKL:n liikevaihto nousee 38,6 milj. eurolla eli 14,1 %:lla vuodesta 2023. Menoissa pääomakulut kasvavat 25,0 milj. eurolla. Lisäksi Ruskeasuon raitiovarikon valmistuminen nostaa HKL:n maksamia vastikemenoja arviolta noin 7,5 milj. eurolla.

Vuosien 2023 ja 2024 menojen noususta liikennöintimenojen osuus tullaan kattamaan HSL:n liikennöintikorvaustuloilla.

Infrakulujen noususta ylläpitokulujen osuus kokonaisuudessaan sekä pääomakuluista puolet tullaan kattamaan HSL:n infrakorvauksella. Toinen puoli infran pääomakuluista katetaan kaupungin suoralla tuella. Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti -vaiheen menot laskutetaan Länsimetro Oy:ltä.

Investointisuunnitelma 2022-2031

Liikenneliikelaitoksen investointisuunnitelma kattaa vuodet 2022–2031. Investointien yhteissumma on 1.800 milj. euroa. Raide-Jokerin rakentamiseen arvioidaan saatavan valtionosuutta noin 22 milj. euroa vuonna 2022. Siten vuosien 2022–2031 nettoinvestointien yhteissumma on 1.778 milj. euroa. HKL:n investointisuunnitelmassa ei ole mukana yhtiömuotoisena toteutettavaa Ruskeasuon raitiovarikon investointia. Myös Koskelan varikon uudistamisinvestointi on alustavasti suunniteltu tehtäväksi yhtiömuotoisena eikä sitä ole sisällytetty HKL:n investointisuunnitelmaan.

Vuosien 2022–2031 suurin yksittäinen investointihanke on Kruunusillat-hanke, johon on varattu suunnitelmakaudelle 279 milj. euroa, johon sisältyvät uudet raitiovaunut 87 milj. euroa sekä silta- ja ratainvestoinnit 192 milj. euroa.

Länsi-Helsingin raitiotiehen on varattu suunnitelmakaudelle 218 milj. euroa pääosin vuosille 2024-2028. Liikennöintiä varten hankittavaan uuteen raitiovaunukalustoon on varattu 58 milj. euroa ja ratainvestointeihin 160 milj. euroa.

Uusien metrovaunujen (M400) hankintaan on budjetoitu 211 milj. euroa vuosille 2027-2031. Vanhojen pääosin korkealattiaisten raitiovaunujen korvausinvestointiin on varattu 137 milj. euroa pääosin vuosille 2027-2031.

Raide-Jokeri-hankkeeseen on varattu suunnitelmakaudelle 135 milj. euroa. Liikennöintiä varten hankittavaan uuteen raitiovaunukalustoon on budjetoitu 70 milj. euroa sekä rata- ja varikkoinvestointeihin yhteensä 65 milj. euroa; rata- ja varikkovaraus sisältää vain Helsingin kaupungin osuuden.

Muita suuria hankkeita suunnitelmakaudella ovat metron liikenteenohjausjärjestelmän uudistamisinvestointi 106 milj. euroa ja Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehanke 79 milj. euroa. Suunnitelmakaudella on varauduttu myös Rautatientorin metroaseman (43 milj. euroa) ja Herttoniemen metroaseman (36 milj. euroa) peruskorjaukseen.

Viikin-Malmin-raitiotiehankkeeseen on varattu 10 milj. euroa vuosille 2030–2031.

Vuoden 2022 suurin yksittäinen investointihanke on Raide-Jokerin infran rakentaminen 50 milj. euroa.  Muita suuria investointikohteita ovat Kruunusillat-hanke 41 milj. euroa, Kalasatamasta Pasilaan –raitiotie 33 milj. euroa, Raide-Jokerin vaunukalustohankinta 26 milj. euroa ja M300-metrojunien hankinta 22 milj. euroa.

Rahoitus 2022-2024

HKL nostaa uutta lainaa 740,5 milj. euroa vuosina 2022-2024. Nostettava laina on kaupungin ulkopuolista lainaa.

Omavaraisuusaste on 31,2 % vuonna 2022, 27,8 % vuonna 2023 ja 26,5 % vuonna 2024.

Vaikutus kaupungin talouteen 2022-2024

HKL:n vaikutus kaupungin talousarvioon tulee kolmen erän kautta: peruspääoman tuotto, HSL:n infrakoron palautus ja kaupungin suora tuki HKL:lle. HKL:n nettovaikutus kaupungin talouteen on -2,2 milj. euroa vuonna 2022, -5,6 milj. euroa vuonna 2023 ja -4,2 milj. euroa vuonna 2024.

Esittelijä

toimitusjohtaja

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Ari Päivärinta, taloussuunnittelupäällikkö, puhelin: 310 78433

ari.paivarinta(a)hel.fi

Liitteet

1

HKL Talousarvio- ja taloussuunnitelmaesitys 2022-2024

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.09.2021 § 183

 

Kaupunkiympäristölautakunta 14.09.2021 § 436

HEL 2021-002643 T 02 02 00

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian viikoksi pöydälle.

Käsittely

14.09.2021 Pöydälle

Pöydällepanoehdotus:
Anni Sinnemäki: Pyydän asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.

Asian aikana kuultavana olivat talous- ja suunnittelupäällikkö Leena Sutela, tilapäällikkö Sari Hildén ja tiimipäällikkö Tuula Pipinen.
Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Silja Hyvärinen

Lisätiedot

Leena Sutela, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 39841

leena.sutela(a)hel.fi

Pekka Tirkkonen, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 36637

pekka.tirkkonen(a)hel.fi

 

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 14.09.2021 § 289

HEL 2021-002643 T 02 02 00

Esitys

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

14.09.2021 Pöydälle

Asian aikana oli kuultavana Tero Vuontisjärvi. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen vs. toimialajohtaja

Satu Järvenkallas

Lisätiedot

Tero Vuontisjärvi, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 80295

tero.vuontisjarvi(a)hel.fi

Anna Tarkkala-Hellström, suunnittelupäällikkö, puhelin: 310 86442

anna.tarkkala-hellstrom(a)hel.fi

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.09.2021 § 129

HEL 2021-002643 T 02 02 00

Esitys

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti panna asian pöydälle.

 

Käsittely

07.09.2021 Pöydälle

Asian aikana kuultavina olivat talous- ja suunnittelupäällikkö Mika Malmberg, tilapalvelupäällikkö Matti Kuusela, liikuntapaikkapäällikkö Petteri Huurre, ulkoilupalvelupäällikkö Stefan Fröberg. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Paavo Arhinmäen ehdotuksesta.

Esittelijä

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Kirsti Laine-Hendolin, hallintojohtaja, puhelin: 310 87751

kirsti.laine-hendolin(a)hel.fi

Mika Malmberg, talous- ja suunnittelupäällikkö, puhelin: +358405823381

mika.malmberg(a)hel.fi

Ari Tirri, talouspäällikkö, puhelin: 310 85510

ari.tirri(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 55250

Hämeentie 86

3101071

0201256-6

FI3280001301351509

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00550

Faksi

 

Alv.nro

hkl@hel.fi

http://hkl.fi

09655783

 

FI02012566