Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

6/2021

1 (4)

Liikenneliikelaitoksen johtokunta

 

 

 

 

Asia/3

 

25.03.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 51

Liikenneliikelaitoksen lausunto kaupunginhallitukselle ponnesta raitioteiden varikkosuunnitelman päivittämiseksi

HEL 2021-000774 T 00 00 03

Lausunto

Johtokunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus hyväksyi 27.8.2018, 520 §, liikenneliikelaitoksen (HKL) laatiman raitiotievarikkojen kehittämissuunnitelman. Suunnitelman mukaan raitioliikenteen päävarikoiksi rakennetaan uudet raitiotievarikot Ruskeasuolle ja Koskelaan, ja Raide-Jokerin sekä Kruunusiltojen liikenteelle rakennetaan omat varikot. Näiden lisäksi Vantaan ratikalle suunnitellaan varikkoa Vaaralaan. Ruskeasuon varikon rakennustyöt alkavat vuonna 2021 ja valmistumistavoite on vuoden 2023 lopussa. Koskelan varikon osalta on käynnissä alustava suunnittelu, jossa muodostetaan yleiskuvaa varikon mitoituksesta ja alueen maankäytön kehittämismahdollisuuksista.

Tulevaisuuden tarpeet

Kaupunkiraitiotieliikenteen kalustotarpeen ei arvioida kasvavan nykyisestä 122 vaunusta 2030-luvulla. Arvio kuitenkin edellyttää vaunuston käyttöasteen nostoa nykyisestä ja sisältää epävarmuuksia kaupunkiraitioliikenteen vielä tarkemmin suunnittelemattomien hankkeiden toteutumisen ja laajuuden suhteen. Nykyiset kantakaupungin raitiovaunut ovat 24-28 metriä pitkiä.

Raide-Jokerin tarpeisiin on tilattu 29 ja Kruunusiltojen 23 pikaraitiovaunua. Lisäksi Vihdintietä kulkevan Länsi-Helsingin pikaraitiotien toteuttamisesta päätettiin yleissuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Yhteyden vaunutarpeeksi arvioidaan yleissuunnitelmassa 15 pikaraitiovaunua. Suunnitelmissa on myös muita pikaraitiotiehankkeita, joten on mahdollista, että pikaraitiovaunuja tullaan tulevaisuudessa hankkimaan lisää. Pikaraitioteillä käytettävät vaunut ovat 34-45 metriä pitkiä.

Raitiotievarikoiden kehittämissuunnitelmassa nykyiset raitiotievarikot korvataan Ruskeasuolle ja Koskelaan toteutettavilla uusilla raitiotievarikoilla, joilta Helsingin raitiotiet operoidaan lukuun ottamatta Kruunusiltojen ja Raide-Jokerin liikennettä. Varikot palvelisivat hyvin myös tulevia Kalasataman ja Länsi-Helsingin (Vihdintien) raitioteitä ja Tuusulanväylän sekä Viikin-Malmin pikaraitioteitä. Raide-Jokerin varikko nousee Roihupeltoon ja Kruunusiltojen Laajasaloon.

 

Kehittämissuunnitelman päivitys

HKL laatii raitiotievarikoiden kehittämissuunnitelman päivityksen keväällä 2021. Hankkeiden toteutuksen kannalta on oleellista, että kokonaiskuva päivitetään vastaamaan ajantasaista tilannetta sekä tulevien raitiotiehankkeiden aikataulua ja tietoa niiden kalustotarpeesta. Alla on lyhyet selostukset varikoiden suunnittelutilanteesta sekä varikoiden suunnitelluista kapasiteeteista ja toiminnasta.

Ruskeasuon varikko

Ruskeasuon varikon suunnitelmien mukainen säilytyskapasiteetti on yhteensä 100 vaunua (28-45 metrisiä) sekä tarvittavat tilat vaunujen huollolle ja kunnossapidolle. Ruskeasuon on tarkoitus palvella säilytyskapasiteetillaan myös Länsi-Helsingin raitioteiden tarpeita. Ruskeasuon varikko tulee toimimaan myös väistötilana Koskelan varikon rakentamisen yhteydessä. Välivaiheissa voidaan myös tukeutua olemassa oleviin Vallilan ja Töölön varikoihin. Ruskeasuon varikko rakennetaan vuosina 2021-2023.

Koskelan varikko

Koskelan varikon rakentaminen on ajoitettu aloitettavaksi heti Ruskeasuon valmistuttua ja nykyisen suunnitelman mukaan toiminta uudella Koskelan varikolla on tarkoitus käynnistää vuonna 2027. Koskelan varikolle on tarkoitus keskittää raitiovaunujen korjaamotoiminnot sekä raskaampi kunnossapito. Myös Koskelan varikolle on tämän hetkisissä suunnitelmissa mitoitettu 100 (28-45 metrisiä) vaunun säilytyskapasiteetti. Koskelan varikko palvelee säilytyskapasiteetillaan kantakaupungin itäisten raitiolinjojen tarpeita sekä tulevia linjastolaajennuksia, kuten esimerkiksi Jokeri 2, Viikin-Malmin sekä Tuusulanväylän pikaraitiotiet ja Tiederatikka sekä Jokeri 0.

Pikaraitiotievarikot

Raide-Jokerin ja Kruunusiltojen pikaraitioteille on suunniteltu rakennettavaksi kullekin omat varikot säilytystä ja osittaista kunnossapitoa varten. Molemmat varikot palvelevat omia linjojaan itsenäisesti. Kapasiteetit säilytyksen osalta ovat Raide-Jokeri 30 kpl 35 metrisiä vaunuja ja Kruunusillat (Laajasalon varikko) 25 kpl 45 metrisiä vaunuja. Raide-Jokerin varikko valmistuu vuonna 2022 ja siinä on laajennusmahdollisuus vaunujen pidentämistä varten.

Vaaralan varikko, Vantaa

Vantaan raitiovaunuvarikko suunnitellaan palvelemaan ensisijaisesti Vantaan raitiotielinjan tarpeita. Tämän hetken tietojen mukaan kapasiteettitarve tulee olemaan 28 vaunulle. Varikolle tullee myös laajennusmahdollisuus esim. Jokeri 2 –linjan vaunuille.

Olemassa olevat varikot

Helsingin raitioliikenne hoidetaan nykyisin varikoilta Koskelassa, Vallilassa ja Töölössä. Töölön ja Vallilan varikot ovat noin 100-vuotiaita ja Koskelan varikko pääosin yli 50 vuotta vanha. Raitioliikenne ja kaluston päivittäishuolto hoidetaan Töölössä ja Koskelassa, ja Vallilan varikko toimii raitiovaunujen korjaamona.

Varikoiden suurimmat puutteet ovat linjastolaajennuksiin ja kaluston koon kasvamiseen liittyvät säilytystilojen puutteet, vanhanaikaiset ja epätarkoituksenmukaiset huolto- ja korjaustilat sekä kiinteistöjen heikko kunto.

Koskelan varikko (nykyinen)

Koskelan varikon säilytyskapasiteetti on nykyisellään noin 91 kpl 28 metrisiä vaunuja. Varikolla toimii myös raitioliikenteen kuljettajakoulutus.

Vallilan varikko

Vallilan varikko toimii tällä hetkellä raitiovaunujen korjaustoiminnan päävarikkona ja siellä on kapasiteettia noin 18 vaunun korjaukselle.

Töölön varikko

Töölön varikon säilytyskapasiteetti on nykyisin noin 30 kpl 28 metrisiä vaunuja. Varikolle on tehty osittainen peruskorjaus, joka valmistui vuonna 2020. Tällä korjauksella rakennukselle saatiin lisää käyttöikää noin 10-20 vuotta.

Esittelijä

yksikön johtaja

Artturi Lähdetie

Lisätiedot

Jarno Köykkä, hankejohtaja, puhelin: 310 15526

jarno.koykka(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 20.1.2021, 10 §, Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelman käsittelyn yhteydessä Ted Apterin ehdottaman seuraavan ponnen:

"Kaupunginvaltuusto hyväksyessään Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelman edellyttää, että selvitetään viipymättä mahdollisuudet päivittää syksyllä 2018 hyväksytty varikkosuunnitelma, jotta pystytään varaamaan riittävä varikkokapasiteetti Helsingin tarpeisiin. Voimakkaasti laajenevan raitiovaunuliikenteen vuoksi on erityisen korostettu tarve huolehtia riittävästä kaluston säilytys-, kunnossapito- ja korjaustarpeiden kapasiteetista."

Kaupunginkanslia on pyytänyt HKL:n johtokunnan lausuntoa kaupunginhallitukselle ponnesta 31.3.2021 mennessä.

Esittelijä

yksikön johtaja

Artturi Lähdetie

Lisätiedot

Jarno Köykkä, hankejohtaja, puhelin: 310 15526

jarno.koykka(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 55250

Hämeentie 86

3101071

0201256-6

FI3280001301351509

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00550

Faksi

 

Alv.nro

hkl@hel.fi

http://hkl.fi

09655783

 

FI02012566