Helsingin kaupunki

Esityslista

11/2013

1 (1)

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)

 

 

 

 

Tj/3

 

12.9.2013

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 08.04.2013 § 397

HEL 2013-000830 T 02 08 02 01

Päätös

Kaupunginhallitus päätti oikeuttaa liikennelaitos -liikennelaitoksen (HKL) neuvottelemaan ja tekemään Palmia -liikelaitoksen kanssa yhteistyösopimuksen open book - periaatteella HKL:n tarvitsemien HKL:n kiinteistöjen, metron, juna-asemien, Suomenlinnan liikenteen terminaalien sekä raitioliikenteen turvapalveluiden toimittamisesta kaudelle 1.11.2013 – 31.10.2017 niin, että ensimmäisen vuoden 1.11.2013 – 31.10.2014 kokonaiskustannukset (vuoden 2013 hintataso) ovat enintään 4.225.000 euroa. Laituriovien asennusvaiheen ja Länsimetron käyttöönoton edellyttämät palvelutarpeen lisäykset tuodaan erikseen johtokunnan päätettäviksi.

Käsittely

08.04.2013 Ehdotuksen mukaan äänestyksin

Vastaehdotus:
Juha Hakola: Kaupunginhallitus päättää, että hankinta kilpailutetaan Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunnan päätöksessä 7.3.2013 § 36 esitetyllä perusteella.

Tarjousvertailu tulee tehdä niin, että hinnan osuus pisteytyksessä on 75% ja laadun osuus 25 %. Tarjousten arviointiperusteet ja pisteytyksen yksityiskohdat on vielä tarkennettava. Lisäksi hankintaan on lisättävä kuvaus sopimuksen aikaisesta laadun seurannasta, kehityksestä ja mahdollisista laatukannustimista ja palvelukuvaukset on vielä viimeisteltävä ajalle 2013 - 2015.

Kannattajat: Lasse Männistö

 

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan

EI-ehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että hankinta kilpailutetaan Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunnan päätöksessä 7.3.2013 § 36 esitetyllä perusteella.

Tarjousvertailu tulee tehdä niin, että hinnan osuus pisteytyksessä on 75% ja laadun osuus 25 %. Tarjousten arviointiperusteet ja pisteytyksen yksityiskohdat on vielä tarkennettava. Lisäksi hankintaan on lisättävä kuvaus sopimuksen aikaisesta laadun seurannasta, kehityksestä ja mahdollisista laatukannustimista ja palvelukuvaukset on vielä viimeisteltävä ajalle 2013 - 2015.

Jaa-äänet: 8
Jorma Bergholm, Emma Kari, Tuuli Kousa, Hannu Oskala, Osku Pajamäki, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Tarja Tenkula

Ei-äänet: 7
Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Arja Karhuvaara, Lasse Männistö, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Äänin 8 - 7 kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen.

 

Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Arja Karhuvaara, Lasse Männistö, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki ja Laura Rissanen jättivät päätökseen jäsen Hakolan vastaehdotuksen mukaisen eriävän mielipiteen.

25.03.2013 Pöydälle

18.03.2013 Pöydälle

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) 07.03.2013 § 36

HEL 2013-000830 T 02 08 02 01

Päätös

Liikennelaitos –liikelaitoksen johtokunta päätti, että hankinta kilpailutetaan seuraavasti:

Tarjousvertailu tulee tehdä niin, että hinnan osuus pisteytyksessä on 75 % ja laadun osuus 25 %. Tarjousten arviointiperusteet ja pisteytyksen yksityiskohdat on vielä tarkennettava. Lisäksi hankintaan on lisättävä kuvaus sopimuksen aikaisesta laadun seurannasta, kehityksestä ja mahdollisista laatukannustimista ja palvelukuvaukset on vielä viimeisteltävä ajalle 2013 - 2015.

Käsittely

07.03.2013 Ehdotuksen mukaan

Palautusehdotus:
Lilja Tamminen: Johtokunta päättää palauttaa esityksen valmisteluun siten, että esityksessä huomioidaan kaupunginhallituksen linjaus kaupungin suorahankintamenettelystä ja kilpailuttamatta jättämisestä, joka huomioi EU-direktiivin kuntien kilpailuneutraliteetista. Johtokunta pyytää kaupunginhallitukselta lausunnon menettelystä.

Vastaehdotus:
Sakari Oka: Esitän, että hankinta kilpailutetaan esittelijän ehdotuksen kohdan (16) mukaisesti.

Kannattajat: Sinikka Vepsä

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Esitän, että hankinta kilpailutetaan esittelijän ehdotuksen kohdan (16) mukaisesti.

Jaa-äänet: 2
Otso Kivekäs, Riina Simonen

Ei-äänet: 7
Kari Kälviä, Kimmo Kokkila, Ari Lehtinen, Sakari Oka, Marjaana Syrjälä, Lilja Tamminen, Sinikka Vepsä

Tyhjä: 0
 

Poissa: 0
 

06.02.2013 Palautettiin

Esittelijä

toimitusjohtaja

Matti Lahdenranta

Lisätiedot

Jyri Kaisla, turvallisuuspäällikkö, puhelin: 310 35405

jyri.kaisla(a)hel.fi

 

Kaupunginjohtaja/J 23.01.2013 § 11

HEL 2013-000830 T 02 08 02 01

Päätös

Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä kehottaa liikennelaitos -liikelaitosta jatkamaan Palmia -liikelaitoksen kanssa neuvotteluja metroliikenteen vartioinnin hankinnasta.

Päätöksen perustelut

Metroliikenteen vartioinnin nykyinen sopimus on solmittu Securitas Oy:n kanssa. Sopimus on voimassa 1.11.2008 - 31.10.2013.

Nykyisessä vartiointikonseptissa osalla asemista on asemavartija/järjestyksenvalvoja ja junissa kiertää lain mukaisia järjestyksenvalvontapartioita. Asemavartija opastaa ja avustaa matkustajia, toimii ensi vasteena tarkistaen teknillisiä hälytyksiä ja tarvittaessa pitää yllä järjestystä. Asemavartija myös varmistaa aseman avauksen ja sulkemisen sekä tekee liikennehenkilökunnan pyynnöstä junatarkistuksia, esimerkiksi junan tyhjentämisen pääteasemilla. Tällä hetkellä Securitas Oy:n metrovartiointi työllistää noin 100 henkilötyövuotta.

Uusi sopimus on tarkoitus tehdä vähintään ajalle 1.11.2013 – 31.10.2017. Uuden sopimuksen voimassaoloaikana liikenne laajenee Länsimetroon 1.1.2016 ja vuoden 2016 aikana siirrytään metron automaattiajoon. Muutosten johdosta vartiointikonseptia on tarpeen muuttaa.

Uuden sopimuskauden alusta vartioinnin konseptia uudistetaan lisäämällä henkilökunnan läsnäoloa ja näkyvyyttä. Uudella turvallisuusvalvontajärjestelyllä pyritään luomaan nykyistä enemmän turvallisuudentunnetta metroon.

Asemavartijat ovat edelleen järjestyksenvalvojia, mutta heidän profiiliaan muutetaan asiakaspalvelun suuntaan. Virkapuku muuttuu haalareista asiakaspalveluvirkapuvuksi. Uudella sopimuskaudella noin 60 % henkilötyövuosista tehtäisiin asemavalvojatehtävissä. Junapartiot olisivat edelleen järjestyslain mukaisia järjestyksenvalvojia.

Vuoden 2015 aikana alkava laituriovien asennus metroasemille muuttaa nykytilannetta siten, että junat lyhenevät kahden vaunuparin mittaiseksi ja vuoroväli lyhenee. Samalla joudutaan kulloinkin työn alla olevilla asemilla ajamaan yhdeltä laiturilta molempiin suuntiin, jolloin tarvittaneen lisähenkilökuntaa opastamaan matkustajia näillä asemilla. Erityisesti tämän vaiheen tarvitsemien lisäresurssien arvioiminen on vaikeaa.

Automaattiajoon siirryttäessä asemilla olevaa liikennehenkilökuntaa tullaan kutsumaan junavalvojiksi. Halukkaille metrojunan kuljettajille osoitetaan mm. liikenteen hoitoon liittyviä tehtäviä metroasemilla. Automaattiajossa junissa ei normaalitilanteessa tarvita liikennehenkilökuntaa, mutta mahdollisten teknisten häiriöiden tai muiden poikkeustilanteiden vuoksi on varauduttava junien käsiajoon tai siirtämiseen varikolle. Junavalvojien on siten oltava päteviä kuljettamaan tarvittaessa metrojunaa.

Automaattiajoon siirryttäessä nykyinen kuljettajamäärä ei riitä, vaan junavalvojia tulee kouluttaa lisää mm. asemavalvojista. Kaikkien junavalvojien on suunniteltu tulevan HKL:n palvelukseen. Länsimetron automaattiajovaiheessa junavalvojien työpanos tulee olemaan noin 100 henkilötyövuotta.

Tämän lisäksi järjestyksenvalvojastatuksella olevia vartiointiliikkeen palveluksessa olevia vartijoita tullaan työllistämään noin 40 henkilötyövuoden verran.

Siirryttäessä automaattiajoon asemilla olevien henkilöiden osaamista on muutettava selkeästi liikenteen hoidon suuntaan ja heillä tulee olla metroliikenteen hoidon ja junan ajon mahdollistava pätevyys. Tästä henkilöstöstä suurin osa saataneen HKL:n sisältä. Muutos pienentää vartioinnin toimeksiantoon sisältyvän työmäärän järjestyslain mukaista järjestyksenvalvontaa hoitaviin liikkuviin junapartioihin, minkä huomioon ottaminen voi olla toimittajille vaikeaa toimeksiannon kustannusten arvioinnissa.

Edellä mainittujen eri muutosten vuoksi uuteen vartiointisopimukseen sisältyvä työmäärä vaihtelee sopimuskauden aikana riippuen siitä, mikä automaattimetron toteutusvaihe kulloinkin on menossa. Haluttu konseptin muutos edellyttää myös vartioinnin hoitavalta yritykseltä osallistumista ja sitoutumista kehitystyöhön sekä tarvittaessa toiminnan muuttamista kulloisiakin olosuhteita vastaaviksi.

Edellä sanotun vuoksi HKL on alustavasti neuvotellut Palmian kanssa siitä, että koko automatisoinnin loppuvaiheen ja Länsimetron käyttöönottovaiheen aikana palvelut ostettaisiin suorahankintana Palmialta. Koska eri vaiheiden tarkkoja suoritemääriä ja eri vaiheiden kestoja on varsin vaikea ennakoida tarkkaan, on suorahankinta Palmialta perusteltua.

Esittelijä toteaa, että sopimuksen tekeminen kaupungin oman palveluntuottajan kanssa on perusteltua kyseisessä muutostilanteessa. Palmialla on tarvittava turva-alan asiantuntemus ja toiminnalliset edellytykset operatiivisten muutosten edellyttämään joustavaan toimintaan.

Toimitusjohtaja Matti Lahdenranta ja toimitusjohtaja Antti Värtelä selostavat asiaa.

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi