Helsingin kaupunki

Esityslista

2/2017

1 (1)

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)

 

 

 

 

INKA/1

 

31.1.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Varikkostrategian valmistelutilanne

HEL 2016-013910 T 08 00 08

Päätösehdotus

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta päättää merkitä tiedoksi asiasta saamansa informaation.

Esittelijän perustelut

HKL on käynnistänyt raitiotievarikkoja koskevan selvitystyön, jonka tavoitteena on laatia kattava strategia sille, miten Helsingin raitiotievarikkoja kehitetään tulevaisuudessa. Tavoitteena on määritellä eri varikoiden tehtävät ja rooli raitiotiejärjestelmässä 2040-luvulle saakka. Selvitystyön alustavat tulokset ovat valmistuneet joulukuussa 2016 ja selvitys saadaan valmiiksi helmikuussa 2017. Nyt esitellään valmiin strategian luonnos. Raitiovaunuvarikkostrategia esitellään ja sen toteutusmahdollisuuksia käydään muiden hallintokuntien kanssa läpi kevään 2017 aikana.

Nyt valmistuneessa strategian luonnoksessa esitetään raitiovaunuvarikkojen toimintoja kehitettäväksi kahden eri skenaarion pohjalta. Lisäksi esitetään aikataulu ja vaiheistus sekä alustavia kustannusarvio strategian toteuttamiseksi. Myös ratakorjaamon ja infrakunnossapidon sijoittumiseen esitetään suunnitelma.

Molemmissa valitussa skenaarioissa Koskelan varikkoa kehitetään ja laajennetaan nykyisestä laajuudestaan. Lisäksi molemmissa skenaarioissa esitetään uuden raitiovaunuvarikon toteuttamista Ruskeasuon bussivarikon yhteyteen siten, että bussien säilytysalue säilyisi tulevan raitiovaunuvarikon katolla. Strategiassa esitetään myös luopumista Vallilan varikosta. Töölön varikon osalta esitetään, että varikkoa koskevat päätökset tehdään 2020-luvun alussa. Töölön varikkoa tarvitaan kuitenkin vähintään 2020-luvun puoliväliin saakka kunnes Koskelan ja Ruskeasuon varikkohankkeet ovat valmistuneet.

Esittelijä

yksikön johtaja

Artturi Lähdetie

Lisätiedot

Artturi Lähdetie, yksikön johtaja, puhelin: 310 35245

artturi.lahdetie(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1490

Eurantie 5-7

+358 9 310 35245

0201256-6

 

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 55

Faksi

 

Alv.nro

artturi.lahdetie@hel.fi

www.hkl.fi

+358 9 310 35483

 

FI02012566