Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2020

1 (4)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 

 

 

 

Asia/3

 

25.08.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 113

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Matias Pajulan toivomusponnesta koskien mahdollisuutta toteuttaa osallistuvassa budjetoinnissa valitsematta jääneitä hankkeita osana kaupungin perustoimintaa

HEL 2019-012435 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää OmaStadi osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä ehdotettuja hankkeita yhtenä hyvänä kaupunkilaisten toiveita ja tarpeita kuvaavana tietoaineistona. Ehdotuksia hyödynnetään toimialan palveluiden talouden ja toiminnan suunnittelussa muiden tietoaineistojen rinnalla käyttötalouden, investointimäärärahojen ja strategiaohjelman puitteissa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei näe, että valitsematta jääneille hankkeille tulisi antaa ensisijaisuutta suhteessa muita kanavia tulleisiin ehdotuksiin.

Helsingin kaupungin OmaStadi-nimellä kulkeva osallistuva budjetointi mahdollistaa kuntalaisten osallistumisen ja suoran vaikuttamisen kaupungin palveluiden suunnitteluun ja päätöksentekoon. Helsingin kaupungin OmaStadia rahoittavasta osallisuusrahastosta rahoitettiin vuoden 2019–20 ensimmäisellä kierroksella 44 suunnitelmaa yhteensä 4,4 miljoonalla eurolla.

Hankkeiden toteutuksesta vastaavat kaupungin toimialat yhteistyössä kuntalaisten ja yhteisöjen kanssa. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toteuttaa parhaillaan näistä kymmentä suunnitelmaa kaupunkilaisten palveluiksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla toteutettavien suunnitelmien yhteenlaskettu kustannus on noin 599 000 euroa. Lisäksi kaupunkiympäristön toimialan toteuttamista liikuntaa ja nuorisotyötä tukevista OmaStadi-hankkeista siirtynee osa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ylläpidettäviksi. Hankkeiden valmistumista voi seurata sivuilla https://omastadi.hel.fi/processes/osbu-2019/f/173/

Kaupunginvaltuutettu Matias Pajula ehdottaa Helsingin kaupunkia toteuttamaan OmaStadissa ehdotettuja, mutta valitsematta jääneitä hankkeita osana palveluiden perustoimintaa ja näin rahoittamaan ideoita toimialojen rahoituksella.

Kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan palveluratkaisut tehdään mahdollisimman laajan tietopohjan avulla painottamalla asukaslähtöisyyttä, vaikuttavuutta, saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta. OmaStadin avulla toimialan palvelut saavat uudenlaisen kuntalaisten toiveita ja tarpeita kuvaavan aineiston osaksi toiminnan tietopohjaista suunnittelua. Kaupunkilaisten palautteita kuullaan paljon myös kaupungin palautekanavan kautta. Palvelujen uudistamiseen syntyy myös paineita lainsäädännössä tapahtuvien muutosten ja kaupunkistrategian tuloksena. Toimiala hyödyntää myös palvelumuotoilun menetelmiä ja kyselyjä kuntalaisten tarpeiden ja toiveiden kartoittamiseksi. Lisäksi nuorten ideoita kerätään vuosittain nuorten osallistuvan budjetoinnin avulla ja nuorille on oma aloitekanava kaupungille. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala huomioi toiminnan ja talouden suunnittelussa jatkossa myös OmaStadin äänestyksessä esitetyt hanke-ehdotukset yhtenä poikkeuksellisena laaja-alaisena kuntalaistiedon lähteenä.

Käsittely

Vastaehdotus:
Otto Meri: Muutetaan lausunnon viimeinen virke kuulumaan seuraavasti:

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala huomioi toiminnan ja talouden suunnittelussa jatkossa myös OmaStadin äänestyksessä esitetyt hanke-ehdotukset yhtenä poikkeuksellisena laaja-alaisena kuntalaistiedon lähteenä.

Kannattaja: Sami Muttilainen

Lautakunta hyväksyi Otto Meren vastaehdotuksen yksimielisesti.

Esittelijä

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Inari Penttilä, kehittämisasiantuntija, puhelin: 310 21606

inari.penttila(a)hel.fi

Liitteet

1

Pajula Matias toivomusponsi, Kvsto 27.11.2019 asia 3

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää OmaStadi osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä ehdotettuja hankkeita yhtenä hyvänä kaupunkilaisten toiveita ja tarpeita kuvaavana tietoaineistona. Ehdotuksia hyödynnetään toimialan palveluiden talouden ja toiminnan suunnittelussa muiden tietoaineistojen rinnalla käyttötalouden, investointimäärärahojen ja strategiaohjelman puitteissa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ei näe, että valitsematta jääneille hankkeille tulisi antaa ensisijaisuutta suhteessa muita kanavia tulleisiin ehdotuksiin.

Helsingin kaupungin OmaStadi-nimellä kulkeva osallistuva budjetointi mahdollistaa kuntalaisten osallistumisen ja suoran vaikuttamisen kaupungin palveluiden suunnitteluun ja päätöksentekoon. Helsingin kaupungin OmaStadia rahoittavasta osallisuusrahastosta rahoitettiin vuoden 2019–20 ensimmäisellä kierroksella 44 suunnitelmaa yhteensä 4,4 miljoonalla eurolla.

Hankkeiden toteutuksesta vastaavat kaupungin toimialat yhteistyössä kuntalaisten ja yhteisöjen kanssa. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala toteuttaa parhaillaan näistä kymmentä suunnitelmaa kaupunkilaisten palveluiksi. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla toteutettavien suunnitelmien yhteenlaskettu kustannus on noin 599 000 euroa. Lisäksi kaupunkiympäristön toimialan toteuttamista liikuntaa ja nuorisotyötä tukevista OmaStadi-hankkeista siirtynee osa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan ylläpidettäviksi. Hankkeiden valmistumista voi seurata sivuilla https://omastadi.hel.fi/processes/osbu-2019/f/173/

Kaupunginvaltuutettu Matias Pajula ehdottaa Helsingin kaupunkia toteuttamaan OmaStadissa ehdotettuja, mutta valitsematta jääneitä hankkeita osana palveluiden perustoimintaa ja näin rahoittamaan ideoita toimialojen rahoituksella.

Kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan palveluratkaisut tehdään mahdollisimman laajan tietopohjan avulla painottamalla asukaslähtöisyyttä, vaikuttavuutta, saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta. OmaStadin avulla toimialan palvelut saavat uudenlaisen kuntalaisten toiveita ja tarpeita kuvaavan aineiston osaksi toiminnan tietopohjaista suunnittelua. Kaupunkilaisten palautteita kuullaan paljon myös kaupungin palautekanavan kautta. Palvelujen uudistamiseen syntyy myös paineita lainsäädännössä tapahtuvien muutosten ja kaupunkistrategian tuloksena. Toimiala hyödyntää myös palvelumuotoilun menetelmiä ja kyselyjä kuntalaisten tarpeiden ja toiveiden kartoittamiseksi. Lisäksi nuorten ideoita kerätään vuosittain nuorten osallistuvan budjetoinnin avulla ja nuorille on oma aloitekanava kaupungille. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala huomioi toiminnan ja talouden suunnittelussa jatkossa myös OmaStadin äänestyksessä esitetyt hanke-ehdotukset yhtenä kuntalaistiedon lähteenä.

Esittelijän perustelut

Kaupunginkanslia on pyytänyt 31.8.2020 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntalta lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Matias Pajulan 27.11.2019 tekemään toivomusponteen, jossa pyydetään kaupunkia selvittämään mahdollisuutta toteuttaa osallistuvan budjetoinnin valitsematta jääneitä hankkeita osana kaupungin perustoimintaa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta pyydetään lausuntoa siitä, kuinka hankkeita, jotka eivät tulleet valituiksi osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä, voitaisiin edistää. Toivomusponsi kokonaisuudessaan on liitteenä.

Toivomusponnesta on pyydetty lausuntoa myös kaupunkiympäristölautakunnalta, kasvatus- ja koulutuslautakunnalta sekä sosiaali- ja terveyslautakunnalta

Esittelijä

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Inari Penttilä, kehittämisasiantuntija, puhelin: 310 21606

inari.penttila(a)hel.fi

Liitteet

1

Pajula Matias toivomusponsi, Kvsto 27.11.2019 asia 3

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunkiympäristölautakunta 11.08.2020 § 410

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 16.06.2020 § 149

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51400

Fredriksberg, Konepajankuja 3

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00510

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

 

 

FI02012566