Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

13/2022

1 (13)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 

 

 

 

Asia/4

 

07.06.2022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 96

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee väliaikaisen frisbeegolfradan avaamista Malmin kentälle

HEL 2022-002466 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa frisbeegolfin harrastamisen tilapäistä mahdollistamista Malmin kentän alueella maankäytön ja muun virkistyskäytön asettamien reunaehtojen puitteissa. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan frisbeegolfmahdollisuuksien edistäminen on liikuntapalvelukokonaisuuden palvelustrategian mukaista toimintaa, jonka myötä kehitetään ulkoilualueiden houkuttelevuutta ja lisätään omaehtoisen liikunnan mahdollisuuksia. Liikuntapalvelukokonaisuus kehittää frisbeegolfin vaatimia olosuhteita yhteistyössä seurojen ja yritysten kanssa. Tehtävä edellyttää tiivistä yhteistyötä myös kaupunkiympäristön toimialan kanssa, koska kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnoimien alueiden koko ja muu käyttö asettavat rajoituksia uusien frisbeegolfratojen perustamiselle.

Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan valtuustoaloitteessa mainittu Malmin kentän alue on kaupunkiympäristön toimialan hallinnoima alue. Malmin kentän aidattu alue on avattu kaupunkilaisten käyttöön 2. helmikuuta 2022. Tavoitteena on pitää alue mahdollisimman aktiivisessa ja monipuolisessa käytössä ennen rakentamisen alkamista ja sen aikana. Samalla kun suunnittelu ja rakentaminen etenevät, Malmin kentän on tarkoitus palvella helsinkiläisiä monipuolisena kymmenien hehtaarien virkistys-, tapahtuma- ja harrastuspaikkana

Kaupunkiympäristön toimialan kanssa kartoitetut reunaehdot huomioon ottaen Malmin kentällä on noin 6 hehtaarin kokoinen tila, jonne voidaan tarkastella väliaikaisen frisbeegolfradan tai harjoituspaikan toteuttamismahdollisuutta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että Malmin kentän väliaikaisen frisbeegolfin harrastuspaikan tarkempitasoinen suunnittelu ja väylien toteutussuunnittelu tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä frisbeegolfseurojen kanssa, jotta alueesta saadaan kaikille alueen käyttäjille mieluinen ja turvallinen harrastuspaikka. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan alueelle tulisi sijoittaa esimerkiksi aloittelijoille sopiva frsibeegolfin harrastuspaikka, joita on toivottu vuoden 2020 asukaskyselyssä.

Tilapäisen frisbeegolfin harrastuspaikan toteuttaminen edellyttää Malmin kentän alueelle laaditun väliaikaiskäyttöä ohjaava yleissuunnitelman (Sitowise. 2019) päivittämistä. Väliaikaiskäytön yleissuunnitelma perustuu Malmin lentokenttäalueen kaavarungon mukaiseen uuteen maankäyttöön ja sen rakentamisjärjestykseen ja on laadittu seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Aluetta asemakaavoitetaan ja rakennetaan etelästä päin, ja se toimii usean vuoden ajan erilaisen väliaikaisen käytön alueena. Yleissuunnitelmassa on esitetty sijainnit uusille ja olemassa oleville ulkoilureiteille sekä erilaisille toiminnoille varatut alueet. Tilapäisen frisbeegolfin harrastuspaikan toteuttamiseksi päivitetään väliaikaiskäytön yleissuunnitelmaa ja suunnittelun kautta määritellään Malmin kentältä parhaiten soveltuva paikka frisbeegolfin harrastuspaikan sijoittamiselle.

Muiden ulkoilijoiden lisäksi väylien sijoittamisessa tulee huomioida pelastuslaitoksen hälytysajoneuvojen reitit lentokenttäalueen poikki Tattariharjuntielle ja Malminkaarelle sekä muut väliaikaisen käytön aluevaraukset. Malmin kentän pohjoisosissa huomioidaan maassa pesivä linnusto. Tällä alueella kulkua on ohjattu pesimäaikaan 1.huhtikuuta – 15. heinäkuuta välisenä aikana asfaltoiduille pinnoille ja ulkoilureiteille pesimärauhan takia.

Frisbeegolfohjelma ja -linjaus

Helsingin frisbeegolfolosuhteiden kehittämistä ohjaa frisbeegolfohjelma, joka päivitetään 10 vuoden välein. Kaupunkiympäristön toimiala on parhaillaan laatimassa uutta frisbeegolfohjelmaa ja -linjausta, jotka valmistuvat vuoden 2022 aikana. Ohjelman päivityksestä vastaa kaupunkiympäristön toimiala yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kanssa. Ohjelma sisältää myös palvelulinjauksen, jossa kuvataan kyseisen toiminnon erityispiirteet, laatutaso ja reunaehdot. Ohjelma esitellään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle syksyllä 2022.

Frisbeegolfohjelman laatimisen taustalla ovat muun muassa kaupunkilaisten tarpeet, huolet ja toiveet frisbeegolfin harrastuspaikkojen järjestämisestä. Vuonna 2020 työn osallistavassa aloitusvaiheessa toteutettiin frisbeegolfohjelmaan liittyvä kysely, johon osallistui 820 vastaajaa. Kyselyn vastauksissa nousi esille lajin kasvavan suosion tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Olemassa olevista radoista oltiin kiitollisia ja rataverkostoon pääosin tyytyväisiä. Suurimmaksi ongelmaksi koettiin olemassa olevien ratojen ruuhkaisuus ja kunto. Kehittämistoiveet liittyvät pitkälti ratakapasiteetin kehittämiseen: toiveita saatiin uusien ja monipuolisten ratojen rakentamisesta, eritasoisten harrastajien huomioimisesta ja olemassa olevien ratojen kunnostamisesta. Ratoja kunnostaessa toivottiin otettavan huomioon luonto, radan kunto, liikkuminen väylillä ja tiipaikat. Frisbeegolfratoihin liittyvien kommenttien lisäksi kyselyyn vastaajat toivoivat Helsinkiin myös pienempiä frisbeegolfin harjoituspaikkoja. Harjoituspaikkoihin toivottiin eri vaikeustasoja ja ratapituuksia sekä paikkoja harjoitella puttausta ja draiveja. (Frisbeegolf-ohjelma: Asukaskyselyn tuloksia, 2021.)

Helsingin frisbeegolfohjelman toimenpiteet perustuvat frisbeegolfin palveluverkostosuunnitelmaan, jonka tavoitteena on frisbeegolfpalvelun tasapuolisuus koko kaupungissa. Frisbeegolfohjelman mukaan Helsingin frisbeegolfin palveluverkosto on jo melko kattava, pois lukien kaakkoinen suurpiiri, josta uudelle radalle etsitään mahdollista sijaintia. Frisbeegolfohjelman 2022–2032 tavoitteena on parantaa nykyisten kohteiden kuntotasoa ja turvallisuutta sekä tarkastella uuden frisbeegolfradan mahdollista sijaintia kaakkoisessa suurpiirissä.

Uusien ratojen sijaintipaikkojen löytämistä hankaloittaa etenkin 9–18 korin ratojen vaatima noin 10–25 hehtaarin suuri tilantarve, jota on usein hankalaa löytää Helsingin viheralueilta. Suuren tilantarpeen lisäksi frisbeegolfradan suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös alueen muut käyttäjät, mahdolliset vaaratilanteet sekä ympäristön kuluminen. Vilkkaassa käytössä olevaan puistoon frisbeegolfia ei kannata sijoittaa, sillä frisbeetä ei voi heittää, jos väylällä oleskelee muita ihmisiä. Viheralueen muut käyttäjät saattavat myös kokea lentävät kiekot uhkaavina ja siten vähentää alueiden muun virkistyskäytön houkuttelevuutta.

Palveluverkoston näkökulmasta Malmin alueella on kattavasti frisbeegolfratoja. Kivikon 18-väyläinen frisbeegolfrata sijaitsee reilun kilometrin päässä, ja se tullaan peruskorjaamaan vuoden 2022 aikana. Myös Siltamäen täyspitkän 18-väyläisen frisbeegolfradan palvelualue ulottuu Malmille asti. Lisäksi Savelanpuistossa on neljän korin frisbeegolfin harjoituspaikka.

Uuden radan perustamisen kustannukset

Aloitteessa esitettyä 36 000 euron kustannusarvioita ei ole tarkemmin avattu, joten suunnittelijoilla ei ole tiedossa mistä aloitteen kustannukset koostuvat. Varsinkin pysyvien frisbeegolfratojen perustamiskustannukset ovat usein korkeammat sillä kustannuksiin liittyy paljon muitakin rakenteita ja elementtejä kuin pelkät frisbeegolfrataan liittyvät kalusteet ja varusteet.

Frisbeegolfratojen investointikustannuksien suuruus on kohdekohtaista ja kustannuksiin vaikuttaa suuresti se, mihin rata rakennetaan. Kustannusten suuruus riippuu esimerkiksi radan koosta, heittopaikkojen ja koripaikkojen lukumäärästä, maastonmuotoilusta, pohjarakentamisolosuhteista sekä muista radan varusteista ja kalusteista. Esimerkiksi Vuosaaren 9-väyläisen frisbeegolfradan rakentamisen kustannukset ovat noin 135 000 euroa ja Kivikon 18-väyläisen frisbeegolfradan peruskorjauksen kustannukset ovat noin 453 000 euroa. 

Frisbeegolfratojen investointikustannukset koostuvat suunnittelusta ja rakentamisesta sekä radan kunnossapidosta. Rakentaminen sisältää mm. olemassa olevien rakenteiden mahdollista purkamista ja kunnostamista, maastonmuotoilua, päällys- ja pintarakenteita, radan kalusteita ja varusteita. Frisbeegolfradan varusteista ovat mm. heittopaikat, koripaikat sekä väyläopasteet. Radoille suunnitellaan usein myös muita kalusteita kuten roska-astioita ja penkkejä. Lisäksi radoilla tehdään erilaista maastonmuokkausta ja puiden suojausta.

Frisbeegolfalueet vaativat paljon tilaa, joten kustannuksiin liittyy usein myös muun puistoalueen suunnittelu-, rakentamis- ja kunnossapitokustannuksia. Toteuttamisen lisäksi radan kuntoa pitää ylläpitää. Ylläpitokustannuksiin vaikuttavat mm. alueen hoitoluokka, valitut ratkaisut ja käytön määrä, niittotyöt ja puhtaanpito. Pysyvät frisbeegolfradat tulee suunnitella ja rakentaa huolellisesti, sillä ne kuluvat käytön vuoksi voimakkaasti.

Tilapäinen frisbeegolfrata voitaisiin toteuttaa Malmin kentälle pienemmin kustannuksin, mikäli radan perustamistapa on kevyempi. Tällöin esimerkiksi maastoa ei muotoilla radan väliaikaisuuden vuoksi tai alueelle ei istuteta kasvillisuutta väliaikaisen radan perustamista varten. Lautakunta katsoo, että frisbeegolfradan kustannuksiin tulee kiinnittää suunnittelussa huomiota aloitteen suuntaa antavien kustannusten mukaisesti. Myös ympäristövaikutuksiin tulee kiinnittää huomiota alueen uhanalaiseksi luokitellun niittyluontotyypin suojelun mukaisesti.

Lähteet

Frisbeegolf-ohjelma: Asukaskyselyn tuloksia (2021). Kooste 18.2.2021. Sitowise. Helsingin kaupunki: kaupunkiympäristön toimiala, Julkinen tila ja maisemasuunnitteluyksikkö. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan julkaisuja

https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/Frisbeegolf_kysely_tulokset_raportti.pdf

 

Käsittely

Vastaehdotus 1:
Nina Suomalainen:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa kaupunginhallitukselle asiasta seuraavan lausunnon: Kaupunkiympäristön toimiala on parhaillaan laatimassa uutta frisbeegolfohjelmaa ja -linjausta, jotka valmistuvat vuoden 2022 aikana. Valmisteilla oleva frisbeegolfohjelma ja siihen liittyvä, vuoden 2020 aikana toteutettu asukaskysely tarjoavat tietoa arvioida uusien ratojen tarvetta ja sijoittelua. Palveluverkoston näkökulmasta Malmin alueella on jo kattavasti frisbeegolfratoja. Kivikon 18-väyläinen frisbeegolfrata sijaitsee reilun kilometrin päässä, ja se tullaan peruskorjaamaan vuoden 2022 aikana. Myös Siltamäen täyspitkän 18-väyläisen frisbeegolfradan palvelualue ulottuu Malmille asti. Lisäksi Savelanpuistossa on 4 korin harjoittelupaikka. Verkostotarkastelun näkökulmasta Malmille ei ole tarvetta osoittaa uutta 18-väyläistä frisbeegolfrataa. Frisbeegolfohjelman päivityksen aikana on todettu, että Helsingin frisbeegolfin palveluverkosto on kaiken kaikkiaan jo melko kattava. Uudelle radalle on tarvetta kaakkoisessa suurpiirissä, muuten keskitytään pääasiassa olemassa olevien ratojen kunnostamiseen. Frisbeegolfohjelman päivityksestä vastaa kaupunkiympäristön toimiala yhteistyössä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kanssa. Ohjelma sisältää myös palvelulinjauksen, jossa kuvataan kyseisen toiminnon erityispiirteet, laatutaso ja reunaehdot. Ohjelma ja linjaus esitellään kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalle syksyllä 2022. Verkostollisen näkökulman lisäksi Malmin kenttä ei ole frisbeegolfin harrastamiselle soveltuva ympäristö, ainakaan täyspitkälle, 18- väyläiselle radalle. Malmin kentän alueella ulkoilijoiden liikkumista on vaikea ennakoida, ja siksi frisbeegolfväyliin liittyy paljon turvallisuusriskejä Tavoitteena on pitää Malmin entisen lentokentän alue mahdollisimman aktiivisessa ja monipuolisessa käytössä ennen rakentamisen alkamista sekä myös sen aikana. Samalla kun suunnittelu ja rakentaminen etenevät, Malmin kenttä palvelee helsinkiläisiä monipuolisena kymmenien hehtaarien virkistys-, tapahtuma- ja harrastuspaikkana. Kentän poikki on rakennettu kaksi uutta ulkoilureittiä jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Tattarisuon ja Malminkaaren välisen reittiyhteyden varrelle on suunniteltu myös ulkokuntoilu- ja leikkipaikka, jonka rakennustyöt käynnistyvät vuoden 2022 aikana. Malmin kentälle suunnitellaan uutta kaupunkikokonaisuutta noin 25 000 uudelle asukkaalle Helsingin yleiskaavan ja Malmin lentoaseman alueen kaavarungon mukaisesti. Vuoden 2022 aikana lentokentän alueella on suunniteltu aloitettavan lukuisia esirakentamiseen liittyviä toimenpiteitä ja tutkimuksia. Alueella on myös aktiivisia käyttäjiä, kuten pelastuslaitos. Malmin pelastusasema toimii alueella ja pelastuslaitokselle on otettu käyttöön hälytysajoreitit entisen lentokenttäalueen poikki Tattariharjuntielle ja Malminraitille. Hälytysajoreitit ovat parantaneet koillisen Helsingin henkilöturvallisuutta. Aloitteessa on arvioitu frisbeegolfratojen perustamiskustannuksia. Frisbeegolfratojen investointikustannuksista on syytä tuoda ilmi, että niiden suuruus riippuu pitkälti radan koosta ja ympäristöstä. Esimerkiksi Vuosaaren 9-väyläisen frisbeegolfradan rakentamisen kustannukset ovat noin 135 000 euroa ja Kivikon 18-väyläisen frisbeegolfradan peruskorjauksen kustannukset ovat noin 453 000 euroa eli noin 1,8 euroa/m² (alv 0 %). Rakentamisen aikaisten kustannusten lisäksi frisbeegolfratojen ylläpitokustannusten suuruus riippuu radan hoitoluokasta ja ympä ristön kulumisen määrästä. Suurten kustannusten takia täyspitkiä frisbeegolfratoja ei kannata perustaa väliaikaisille alueille. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan frisbeegolfmahdollisuuksien edistäminen on liikuntapalvelukokonaisuuden ydintehtävien mukaista toimintaa, jonka myötä kehitetään ulkoilualueiden houkuttelevuutta ja lisätään omaehtoisen liikunnan mahdollisuuksia. Liikuntapalvelukokonaisuus kehittää frisbeegolfin vaatimia olosuhteita yhteistyössä seurojen ja yritysten kanssa. Tämä tehtävä edellyttää tiivistä yhteistyötä myös kaupunkiympäristön toimialan kanssa. Uusien frisbeegolfratojen tarpeeseen vastataan nopeimmin Paloheinässä, jonne vuonna 2023 valmistuu 18-korinen frisbeegolfrata. Paloheinän radan suunnittelee ja rakennuttaa kaupunkiympäristön toimiala. Myös Vuosaaren 9-väyläinen frisbeegolfrata avataan harrastamiselle kevään 2022 aikana, mikä osaltaan laajentaa frisbeegolfratojen palveluverkkoa. Vaikka Malmin kenttä ei ole sopiva 18-väyläiselle radalle, voidaan suunnittelun yhteydessä tarkastella muutaman harjoituskorin sijoittamista alueelle. Frisbeegolfin asukaskyselyn mukaan tällaisille harjoituskoreille on myös kysyntää. Lausunto on valmisteltu yhteistyössä kaupunkiympäristön toimialan kanssa.

Kannattaja: Teija Makkonen

Vastaehdotus 2:
Teija Makkonen: (11) Lisätään loppuun lause:
Uusien ratojen sijoittamisen mahdollisuuksia tulisi palveluverkoston näkökulmasta tarkastella ensisijaisesti alueille, joissa lajin harrastusmahdollisuudet ovat heikoimpia.

Kannattaja: Dani Niskanen

Vastaehdotus 3:
Teija Makkonen: (16) Lisätään loppuun lause:
Lautakunta katsoo, että frisbeegolfradan kustannuksiin tulee kiinnittää suunnittelussa huomiota aloitteen suuntaa antavien kustannusten mukaisesti. Myös ympäristövaikutuksiin tulee kiinnittää huomiota alueen uhanalaiseksi luokitellun niittyluontotyypin suojelun mukaisesti.

Kannattaja: Dani Niskanen

Vastaehdotus 4:
Teija Makkonen: Korjataan Malminraitti muotoon Malminkaari.

Kaikki lausunnossa olevat kohdat Malmin entinen lentokenttä ja Malminkenttä yms. muutetaan muotoon Malmin kenttä.

Kannattaja: Heimo Laaksonen

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi Teija Makkosen vastaehdotuksen 4 yksimielisesti.

Esittelijän pohjaesityksestä ja Nina Suomalaisen vastaehdotuksesta 1 äänestettiin vastakkain, jonka jälkeen voittanut ehdotus äänestettiin vastakkain erikseen muiden vastaehdotusten kanssa.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Nina Suomalaisen vastaehdotuksen 1 mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 10
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Paavo Arhinmäki, Oona Hagman, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Lukas Korpelainen, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Tuomas Tuomi-Nikula

Ei-äänet: 3
Teija Makkonen, Dani Niskanen, Nina Suomalainen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Lautakunta hylkäsi tässä äänestyksessä Nina Suomalaisen vastaehdotuksen 1 äänin 10 - 3.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Teija Makkosen vastaehdotuksen 2 mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 7
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Paavo Arhinmäki, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Lukas Korpelainen, Tuomas Tuomi-Nikula

Ei-äänet: 6
Oona Hagman, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Dani Niskanen, Nina Suomalainen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Lautakunta hylkäsi tässä äänestyksessä Teija Makkosen vastaehdotuksen 2 äänin 7 - 6.

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Teija Makkosen vastaehdotuksen 3 mukaisesti muutettuna

Jaa-äänet: 6
Mahad Ahmed, Paavo Arhinmäki, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Lukas Korpelainen, Tuomas Tuomi-Nikula

Ei-äänet: 7
Hilkka Ahde, Oona Hagman, Eeva Kärkkäinen, Heimo Laaksonen, Teija Makkonen, Dani Niskanen, Nina Suomalainen

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Lautakunta hyväksyi tässä äänestyksessä Teija Makkosen vastaehdotuksen 3 äänin 6 - 7.

Kolmen suoritetun äänestyksen jälkeen lautakunta päätti hyväksyä Teija Makkosen vastaehdotuksen 3 mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Esittelijä

liikuntajohtaja

Tarja Loikkanen

Lisätiedot

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 310 87901

stefan.froberg(a)hel.fi

Liitteet

1

Liitekartta_1_liikkumisen_rajoitusalueet

2

Liitekartta_2_valiaikaiskayton_yleissuunnitelma

3

Valtuustoaloite 16.02.2022 Tuomi-Nikula Tuomas Frisbeegolfrata Malmin entiselle lentokentälle

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa frisbeegolfin harrastamisen tilapäistä mahdollistamista Malmin entisen lentokentän alueella maankäytön ja muun virkistyskäytön asettamien reunaehtojen puitteissa.  Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan frisbeegolfmahdollisuuksien edistäminen on liikuntapalvelukokonaisuuden palvelustrategian mukaista toimintaa, jonka myötä kehitetään ulkoilualueiden houkuttelevuutta ja lisätään omaehtoisen liikunnan mahdollisuuksia. Liikuntapalvelukokonaisuus kehittää frisbeegolfin vaatimia olosuhteita yhteistyössä seurojen ja yritysten kanssa. Tehtävä edellyttää tiivistä yhteistyötä myös kaupunkiympäristön toimialan kanssa, koska kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnoimien alueiden koko ja muu käyttö asettavat rajoituksia uusien frisbeegolfratojen perustamiselle.

Valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan valtuustoaloitteessa mainittu Malminkentän alue on kaupunkiympäristön toimialan hallinnoima alue. Malmin entisen lentokentän aidattu alue on avattu kaupunkilaisten käyttöön 2. helmikuuta 2022. Tavoitteena on pitää alue mahdollisimman aktiivisessa ja monipuolisessa käytössä ennen rakentamisen alkamista ja sen aikana. Samalla kun suunnittelu ja rakentaminen etenevät, Malminkentän on tarkoitus palvella helsinkiläisiä monipuolisena kymmenien hehtaarien virkistys-, tapahtuma- ja harrastuspaikkana

Kaupunkiympäristön toimialan kanssa kartoitetut reunaehdot huomioon ottaen Malminkentällä on noin 6 hehtaarin kokoinen tila, jonne voidaan tarkastella väliaikaisen frisbeegolfradan tai harjoituspaikan toteuttamismahdollisuutta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että Malminkentän väliaikaisen frisbeegolfin harrastuspaikan tarkempitasoinen suunnittelu ja väylien toteutussuunnittelu tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä frisbeegolfseurojen kanssa, jotta alueesta saadaan kaikille alueen käyttäjille mieluinen ja turvallinen harrastuspaikka. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan alueelle tulisi sijoittaa esimerkiksi aloittelijoille sopiva frsibeegolfin harrastuspaikka, joita on toivottu vuoden 2020 asukaskyselyssä.

Tilapäisen frisbeegolfin harrastuspaikan toteuttaminen edellyttää Malminkentän alueelle laaditun väliaikaiskäyttöä ohjaava yleissuunnitelman (Sitowise. 2019) päivittämistä. Väliaikaiskäytön yleissuunnitelma perustuu Malmin lentokenttäalueen kaavarungon mukaiseen uuteen maankäyttöön ja sen rakentamisjärjestykseen ja on laadittu seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Aluetta asemakaavoitetaan ja rakennetaan etelästä päin, ja se toimii usean vuoden ajan erilaisen väliaikaisen käytön alueena. Yleissuunnitelmassa on esitetty sijainnit uusille ja olemassa oleville ulkoilureiteille sekä erilaisille toiminnoille varatut alueet. Tilapäisen frisbeegolfin harrastuspaikan toteuttamiseksi päivitetään väliaikaiskäytön yleissuunnitelmaa ja suunnittelun kautta määritellään Malminkentältä parhaiten soveltuva paikka frisbeegolfin harrastuspaikan sijoittamiselle.

Muiden ulkoilijoiden lisäksi väylien sijoittamisessa tulee huomioida pelastuslaitoksen hälytysajoneuvojen reitit lentokenttäalueen poikki Tattariharjuntielle ja Malminraitille sekä muut väliaikaisen käytön aluevaraukset. Malminkentän pohjoisosissa huomioidaan maassa pesivä linnusto. Tällä alueella kulkua on ohjattu pesimäaikaan 1.huhtikuuta – 15. heinäkuuta välisenä aikana asfaltoiduille pinnoille ja ulkoilureiteille pesimärauhan takia.

Frisbeegolfohjelma ja -linjaus

Helsingin frisbeegolfolosuhteiden kehittämistä ohjaa frisbeegolfohjelma, joka päivitetään 10 vuoden välein. Kaupunkiympäristön toimiala on parhaillaan laatimassa uutta frisbeegolfohjelmaa ja -linjausta, jotka valmistuvat vuoden 2022 aikana. Ohjelman päivityksestä vastaa kaupunkiympäristön toimiala yhteistyössä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kanssa. Ohjelma sisältää myös palvelulinjauksen, jossa kuvataan kyseisen toiminnon erityispiirteet, laatutaso ja reunaehdot. Ohjelma esitellään kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle syksyllä 2022.

Frisbeegolfohjelman laatimisen taustalla ovat muun muassa kaupunkilaisten tarpeet, huolet ja toiveet frisbeegolfin harrastuspaikkojen järjestämisestä. Vuonna 2020 työn osallistavassa aloitusvaiheessa toteutettiin frisbeegolfohjelmaan liittyvä kysely, johon osallistui 820 vastaajaa. Kyselyn vastauksissa nousi esille lajin kasvavan suosion tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Olemassa olevista radoista oltiin kiitollisia ja rataverkostoon pääosin tyytyväisiä. Suurimmaksi ongelmaksi koettiin olemassa olevien ratojen ruuhkaisuus ja kunto. Kehittämistoiveet liittyvät pitkälti ratakapasiteetin kehittämiseen: toiveita saatiin uusien ja monipuolisten ratojen rakentamisesta, eritasoisten harrastajien huomioimisesta ja olemassa olevien ratojen kunnostamisesta. Ratoja kunnostaessa toivottiin otettavan huomioon luonto, radan kunto, liikkuminen väylillä ja tiipaikat. Frisbeegolfratoihin liittyvien kommenttien lisäksi kyselyyn vastaajat toivoivat Helsinkiin myös pienempiä frisbeegolfin harjoituspaikkoja. Harjoituspaikkoihin toivottiin eri vaikeustasoja ja ratapituuksia sekä paikkoja harjoitella puttausta ja draiveja. (Frisbeegolf-ohjelma: Asukaskyselyn tuloksia, 2021.)

Helsingin frisbeegolfohjelman toimenpiteet perustuvat frisbeegolfin palveluverkostosuunnitelmaan, jonka tavoitteena on frisbeegolfpalvelun tasapuolisuus koko kaupungissa. Frisbeegolfohjelman mukaan Helsingin frisbeegolfin palveluverkosto on jo melko kattava, pois lukien kaakkoinen suurpiiri, josta uudelle radalle etsitään mahdollista sijaintia. Frisbeegolfohjelman 2022–2032 tavoitteena on parantaa nykyisten kohteiden kuntotasoa ja turvallisuutta sekä tarkastella uuden frisbeegolfradan mahdollista sijaintia kaakkoisessa suurpiirissä.

Uusien ratojen sijaintipaikkojen löytämistä hankaloittaa etenkin 9–18 korin ratojen vaatima noin 10–25 hehtaarin suuri tilantarve, jota on usein hankalaa löytää Helsingin viheralueilta. Suuren tilantarpeen lisäksi frisbeegolfradan suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös alueen muut käyttäjät, mahdolliset vaaratilanteet sekä ympäristön kuluminen. Vilkkaassa käytössä olevaan puistoon frisbeegolfia ei kannata sijoittaa, sillä frisbeetä ei voi heittää, jos väylällä oleskelee muita ihmisiä. Viheralueen muut käyttäjät saattavat myös kokea lentävät kiekot uhkaavina ja siten vähentää alueiden muun virkistyskäytön houkuttelevuutta.

Palveluverkoston näkökulmasta Malmin alueella on kattavasti frisbeegolfratoja. Kivikon 18-väyläinen frisbeegolfrata sijaitsee reilun kilometrin päässä, ja se tullaan peruskorjaamaan vuoden 2022 aikana. Myös Siltamäen täyspitkän 18-väyläisen frisbeegolfradan palvelualue ulottuu Malmille asti. Lisäksi Savelanpuistossa on neljän korin frisbeegolfin harjoituspaikka.

Uuden radan perustamisen kustannukset

Aloitteessa esitettyä 36 000 euron kustannusarvioita ei ole tarkemmin avattu, joten suunnittelijoilla ei ole tiedossa mistä aloitteen kustannukset koostuvat. Varsinkin pysyvien frisbeegolfratojen perustamiskustannukset ovat usein korkeammat sillä kustannuksiin liittyy paljon muitakin rakenteita ja elementtejä kuin pelkät frisbeegolfrataan liittyvät kalusteet ja varusteet.

Frisbeegolfratojen investointikustannuksien suuruus on kohdekohtaista ja kustannuksiin vaikuttaa suuresti se, mihin rata rakennetaan. Kustannusten suuruus riippuu esimerkiksi radan koosta, heittopaikkojen ja koripaikkojen lukumäärästä, maastonmuotoilusta, pohjarakentamisolosuhteista sekä muista radan varusteista ja kalusteista. Esimerkiksi Vuosaaren 9-väyläisen frisbeegolfradan rakentamisen kustannukset ovat noin 135 000 euroa ja Kivikon 18-väyläisen frisbeegolfradan peruskorjauksen kustannukset ovat noin 453 000 euroa. 

Frisbeegolfratojen investointikustannukset koostuvat suunnittelusta ja rakentamisesta sekä radan kunnossapidosta. Rakentaminen sisältää mm. olemassa olevien rakenteiden mahdollista purkamista ja kunnostamista, maastonmuotoilua, päällys- ja pintarakenteita, radan kalusteita ja varusteita. Frisbeegolfradan varusteista ovat mm. heittopaikat, koripaikat sekä väyläopasteet. Radoille suunnitellaan usein myös muita kalusteita kuten roska-astioita ja penkkejä. Lisäksi radoilla tehdään erilaista maastonmuokkausta ja puiden suojausta.

Frisbeegolfalueet vaativat paljon tilaa, joten kustannuksiin liittyy usein myös muun puistoalueen suunnittelu-, rakentamis- ja kunnossapitokustannuksia. Toteuttamisen lisäksi radan kuntoa pitää ylläpitää. Ylläpitokustannuksiin vaikuttavat mm. alueen hoitoluokka, valitut ratkaisut ja käytön määrä, niittotyöt ja puhtaanpito. Pysyvät frisbeegolfradat tulee suunnitella ja rakentaa huolellisesti, sillä ne kuluvat käytön vuoksi voimakkaasti.

Tilapäinen frisbeegolfrata voitaisiin toteuttaa Malminkentälle pienemmin kustannuksin, mikäli radan perustamistapa on kevyempi. Tällöin esimerkiksi maastoa ei muotoilla radan väliaikaisuuden vuoksi tai alueelle ei istuteta kasvillisuutta väliaikaisen radan perustamista varten.

Lähteet

Frisbeegolf-ohjelma: Asukaskyselyn tuloksia (2021). Kooste 18.2.2021. Sitowise. Helsingin kaupunki: kaupunkiympäristön toimiala, Julkinen tila ja maisemasuunnitteluyksikkö. Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan julkaisuja

https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/Frisbeegolf_kysely_tulokset_raportti.pdf

 

Esittelijän perustelut

Esittelijä on muuttanut lausuntoehdotusta pöydällepanon aikana.

Kaupunginkanslia on pyytänyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa 31.5.2022 mennessä kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan ja 11 muun valtuutetun aloitteesta, jossa esitetään väliaikaista frisbeegolfrataa Malmin entisen lentokentän alueelle. Lausunnon antamiseen on saatu lisäaikaa 7.6.2022 asti. Lausuntoa ei aikataulusyistä voi panna pöydälle. Liitteenä on aloite kokonaisuudessaan sekä kaksi karttakuvaa alueelta.

Asiasta on pyydetty lausuntoa myös kaupunkiympäristölautakunnalta.

Esittelijä

liikuntajohtaja

Tarja Loikkanen

Lisätiedot

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 310 87901

stefan.froberg(a)hel.fi

Liitteet

1

Liitekartta_1_liikkumisen_rajoitusalueet

2

Liitekartta_2_valiaikaiskayton_yleissuunnitelma

3

Valtuustoaloite 16.02.2022 Tuomi-Nikula Tuomas Frisbeegolfrata Malmin entiselle lentokentälle

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 10.05.2022 § 73

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26.04.2022 § 68

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51400

Fredriksberg, Konepajankuja 3

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00510

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

 

 

FI02012566