Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2022

1 (2)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 

 

 

 

Asia/7

 

01.02.2022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 21

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan ym. valtuustoaloitteesta luvallisen maalauspaikan perustamiseksi Käpylän liikuntapuiston yhteyteen

HEL 2021-012767 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa maalauspaikan perustamista Käpylän liikuntapuistoon. Lautakunnan näkemyksen mukaan sopiva sijainti olisi aloitteen mukaisesti puiston koilliskulmassa, Messukeskuksen ja ylipainehallin välissä, lähellä Koskelantietä. Kyseiseltä alueelta löytyvät muun muassa ulkokuntoiluvälineet ja beach volley -kenttä.

Yllä kuvatulla alueella sijaitsee maalaustoimintaa varten sopiva betoniseinä, johon on 2000-luvulla toteutettu graffititaideteos. Liikuntapalvelukokonaisuuden näkemyksen mukaan vastaavanlaisen maalaustoiminnan harjoittaminen kyseisen teoksen päälle on kuitenkin mahdollista. Maalaamisesta syntyvää jätettä (varsinkin maalipurkit) varten betoniseinän läheisyyteen tulee hankkia sopivat jäteastiat. Maalauspaikan ylläpitäminen vaatii säännöllisiä lisähoitotoimenpiteitä alueella.

Huomioitavaa on, että betoniseinä ei ole kokonaisuudessaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnassa. Seinän länsiosasta vastaa kaupunkiympäristön toimiala, jonka näkemyksen mukaan yllä esitetty paikka on liikuntapalvelukokonaisuuden näkemyksen tapaan sopiva graffitiseinälle.

Helsingin kaupungissa on tällä hetkellä yhteensä 11 luvallista graffitiseinää (Arabianranta, Herttoniemenranta, Jakomäki, Kannelmäki, Kontula, Koskela, Kannelmäki, Luuppi, Suvilahti, Tullikirjuri, Vuosaari), jotka ovat painottuneet voimakkaasti Itä-Helsinkiin.

Helsingin kaupungin graffitiseinistä suurimmalta osin vastaavan nuorisopalvelukokonaisuuden näkemyksen mukaan graffitiseinien tärkeys kaupunkikulttuurissa on merkittävää ja ne edistävät kulttuurillista toimintaa alueittain. Luvallisilla graffitiseinillä on suuri vaikutus ihmisten positiivisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Nuorisopalveluiden katutaidetoimisto on jo vuosia tehnyt töitä näiden hankkeiden eteen.

Esittelijä

liikuntajohtaja

Tarja Loikkanen

Lisätiedot

Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö, puhelin: 310 87791

petteri.huurre(a)hel.fi

Kimmo Isotalo, erityissuunnittelija, puhelin: 310 32342

kimmo.isotalo(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuustoaloite 10.11.2021 Tuomi-Nikula Tuomas Luvallinen maalauspaikka Käpylän liikuntapuiston yhteyteen

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginkanslia on pyytänyt kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa 1.2.2022 mennessä kaupunginhallitukselle varavaltuutettu Tuomas Tuomi-Nikulan ja 29 muun valtuutetun aloitteesta luvallisen maalauspaikan perustamisesta Käpylän liikuntapuistoon. Aloite kokonaisuudessaan liitteenä.

Valtuustoaloitteesta ei ole pyydetty lausuntoa muilta lautakunnilta.

Esittelijä

liikuntajohtaja

Tarja Loikkanen

Lisätiedot

Petteri Huurre, liikuntapaikkapäällikkö, puhelin: 310 87791

petteri.huurre(a)hel.fi

Kimmo Isotalo, erityissuunnittelija, puhelin: 310 32342

kimmo.isotalo(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuustoaloite 10.11.2021 Tuomi-Nikula Tuomas Luvallinen maalauspaikka Käpylän liikuntapuiston yhteyteen

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51400

Fredriksberg, Konepajankuja 3

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00510

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

 

 

FI02012566