Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2021

1 (2)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 

 

 

 

Asia/15

 

07.09.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 118

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Arja Karhuvaaran ym. talousarvioaloitteesta liikenneopetusta antavan liikennepuiston perustamiseksi itäiseen Helsinkiin

HEL 2021-002903 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan mukaan lasten liikennekasvatus on tärkeä tehtävä, mutta esitetyn talousarvion puitteissa emme pysty perustamaan uutta liikennepuistoa.

Liikennekasvatusta lapsille ja nuorille on järjestetty nuorisoasiainkeskuksessa jo vuodesta 1957. Tuolloin aloitettiin ensimmäiset mopo- ja moottoripyöräkurssit Haagan moottoriradalla. Ensimmäiset moottorihallit perustettiin 1960-luvun lopussa nuorten tarpeeseen korjata ja huoltaa omia liikennevälineitään. Tällä hetkellä nuorisopalveluiden alaisuudessa toimii kaksi mopohallia (Pukinmäki ja Rastis Vuosaaressa) ja kaksi moottorihallia (Pitäjänmäki ja Tattarisuo).

Lasten liikennekaupungilla on myös pitkät perinteet. Liikennekaupunki on perustettu nykyiselle paikalleen Laakson kaupunginosaan vuonna 1958, tarkoituksenaan jo tuolloin tarjota liikennekasvatusta lapsille ja nuorille. Uudisrakennus valmistui samalle paikalle vuonna 2005. Lasten liikennekaupungin toimintaa ylläpiti Helsingin poliisi vuoteen 1978, jonka jälkeen se siirtyi nuorisoasiainkeskukselle. Liikennekasvatus kokonaisuudessaan sijoittuu kaupungin organisaatiossa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle, nuorisopalveluihin.

Lasten liikennepuistoja on myös muualla Suomessa esimerkiksi Turussa, Tampereella, Oulussa, Rovaniemellä ja Raahessa. Helsingin Lasten liikennekaupunki on kuitenkin ainoa liikennekaupunki, jonka toiminta on ympärivuotista ja pedagogista.

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja

Mikko Vatka

Lisätiedot

Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, puhelin: 310 23188

tiina.horkko(a)hel.fi

Matti Saarto, koordinaattori, puhelin: 310 20881

matti.saarto(a)hel.fi

Liitteet

1

Talousarvioaloite, liikennekaupunkitoiminta aktivoitava liikennekäyttäytymisen oppimiseksi joka puolelle kaupunkia, Karhuvaara Arja

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginkanslia on pyytänyt lausuntoa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta 22.9.2021 mennessä kaupunginhallitukselle valtuutettu Arja Karhuvaaran talousarvioaloitteesta, jossa esitetään, että kaupunki varaa vuoden 2022 budjettiin määrärahan liikenneopetusta antavan liikennepuiston perustamiseen itäiseen Helsinkiin. Aloite kokonaisuudessaan on liitteenä.

Talousarvion laatimisohjeiden mukaisesti lauta- ja johtokuntien on käsiteltävä talousarvioaloitteista annettavat lausunnot samanaikaisesti talousarvioehdotusten kanssa.

Talousarvioaloitteesta on pyydetty lausuntoa myös kaupunkiympäristölautakunnalta sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnalta.

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja

Mikko Vatka

Lisätiedot

Tiina Hörkkö, aluepäällikkö, puhelin: 310 23188

tiina.horkko(a)hel.fi

Matti Saarto, koordinaattori, puhelin: 310 20881

matti.saarto(a)hel.fi

Liitteet

1

Talousarvioaloite, liikennekaupunkitoiminta aktivoitava liikennekäyttäytymisen oppimiseksi joka puolelle kaupunkia, Karhuvaara Arja

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51400

Fredriksberg, Konepajankuja 3

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00510

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

 

 

FI02012566