Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2020

1 (2)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 

 

 

 

Asia/5

 

10.03.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 47

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mika Ebelingin toivomusponnesta koskien prosessien etenemistä kaupunkikonsernissa

HEL 2019-009101 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta suhtautuu myönteisesti toivomusponteen parantaa prosessien etenemistä kaupunkikonsernissa. Botby grundskolan perusparannushankkeen enimmäishinnan määrittelyssä oli varauduttu tavanomaisiin peruskorjaushankkeessa esiintyviin muutostöihin. Hankkeen suunnittelun lähtötiedoiksi oli laadittu kuntotutkimus ja haitta-ainekartoitus. Selvitykset oli tehty kiinteistön ollessa käytössä, jolloin rakenneavausten tekeminen on vaikeaa. Urakan aikana oli ilmennyt suunniteltua laajempia muutostyötarpeita, joiden selvittäminen ennakkoon olisi vaatinut mittavia purkutöitä suunnitteluvaiheen ja koulun käytön aikana.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta katsoo, että hankkeiden riskien tunnistamista ja arviointia tulee kehittää ja systematisoida sekä tunnistettujen riskien osalta pyrkiä arvottamaan. Riskiarviossa on edelleen haasteena tunnistamatta jäävät tuntemattomat kustannustekijät, joten riskien arviointi tulee liittää osaksi suunnittelua koko prosessin ajan.

Esittelijä

hallintojohtaja

Kirsti Laine-Hendolin

Lisätiedot

Matti Kuusela, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 310 87783

matti.kuusela(a)hel.fi

Liitteet

1

Ebeling Mika, toivomusponsi, kvsto 28.08.2019 asia 13

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginkanslia on pyytänyt 31.3.2020 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle Mika Ebeling toivomusponnesta liittyen Botby grundskolan perusparannuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottamiseen, jossa pyydetään selvitettäväksi mahdollisuudet parantaa prosessien etenemistä kaupunkikonsernissa.

Esittelijä

hallintojohtaja

Kirsti Laine-Hendolin

Lisätiedot

Matti Kuusela, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 310 87783

matti.kuusela(a)hel.fi

Liitteet

1

Ebeling Mika, toivomusponsi, kvsto 28.08.2019 asia 13

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 25401

Paavo Nurmen kuja 1 C

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00250

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

+358 9 310 87770

 

FI02012566