Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

2/2018

1 (1)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

 

 

 

 

Asia/5

 

30.01.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 15

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Katju Aron toivomusponnesta tuottavuustavoitteen toteuttamisen seurannasta

HEL 2017-010769 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:

Tuottavuuden seuranta ja sen parantaminen ovat merkittävällä osuudella mukana Helsingin kaupungin strategiamittareiden valinnassa ja kehittämisessä. Tammikuun lopussa valmistuu ensimmäinen ehdotus kaupunkistrategian mittareiksi, jota tullaan käsittelemään kaupunginhallituksessa kevään aikana.

Mukana on myös tuottavuuden seurannan mittareita. Palvelujen laatua mitataan erillisillä mittareilla, jotka ovat pääosin yhtä toimialaa tai sen palvelukokonaisuutta tai palvelua koskevia.

Strategiamittarihankkeen toinen vaihe valmistuu toukokuussa 2018. Silloin päätetään koko strategiakauden keskeisistä mittareista. Niihin sisältyy tammikuun vaiheen mittaristoa täydentäviä tuottavuuteen, hyvinvointiin ja vaikuttavuuteen liittyviä mittareita. Parhaillaan valmistellaan myös kaupunkiyhteisiä poikkihallinnollisia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen yhteistyörakenteita ja niihin liittyviä kaupunkitasoisia strategisia mittareita.

Toimialan palvelujen laatua on seurattu pitkään palvelujen toteuttamilla asiakaskyselyillä, asiakaspaneeleilla, haastatteluilla ja kaupungin keskitetyn palautejärjestelmän avulla. Näiden tuottamien tulosten kautta toimintaa on kehitetty asiakkaiden ja asukkaiden toivomaan suuntaan. Vuoden 2017 syksyllä toteutettiin ensimmäinen kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteinen asiakastyytyväisyyskysely. Siihen vastasi lähes 9 000 palvelun käyttäjää. Kyselyn tulokset toimitettiin palvelujen käyttöön toiminnan kehittämistä varten. Tulevaisuudessa vastaava laaja yhteinen asiakaskysely toteutetaan vuosittain.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää tärkeänä, että strategian mittareiksi nostetaan ponnen mukaisesti myös hyvinvointia ja vaikuttavuutta osoittavia mittareita. Yksittäisten toimenpiteiden suoran vaikuttavuuden seurannan sijasta kaupungin tulee käyttää mittareita, jotka kuvaavat kaupunkilaisten kokemusta omista mahdollisuuksistaan ja omasta hyvinvoinnistaan. Erityisesti vapaa-ajan palveluissa on mielekkäämpää katsoa koko vapaa-ajan ekosysteemin tuottamia mahdollisuuksia sen sijaan, että pyritään viemään vaikuttavuusajattelua yksittäisen toimenpiteen tasolle.

Kaupungin ei useinkaan tarvitse tuottaa itse uutta tutkimusta, vaan se voi hyödyntää hyvinvoinnin arvioinnissa kansallisia tutkimusaineistoja kuten kouluterveyskyselyä. Kansallisestikin palkittu nuorten hyvinvointikertomus on erinomainen esimerkki työstä, jossa yhdistettiin kansallisia ja paikallisia tutkimus-, rekisteri- ja kyselyaineistoja laajemman kokonaiskuvan tuottamiseksi helsinkiläisten nuorten hyvinvoinnista ja palvelujärjestelmän toimivuudesta. Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta kannattaa kehitystä, jossa kuntalaisten kokemus elämästään ja hyvinvoinnistaan on kaupungin palvelujen merkittävin mittari.

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan tuottamissa palveluissa on vuosittain lähes 20 miljoonaa käyntikertaa. Se kertoo toimintojen vetovoimasta, haluttavuudesta ja arvostuksesta

Esittelijä

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Tarja Loikkanen-Jormakka, liikuntajohtaja, puhelin: 310 87720

tarja.loikkanen(a)hel.fi

Marja-Liisa Komulainen, kehittämispäällikkö, puhelin: 310 85506

marja-liisa.komulainen(a)hel.fi

Harri Taponen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 89036

harri.taponen(a)hel.fi

Liitteet

1

Aro Katju, toivomusponsi 10, Kvsto 27.9.2017 asia 3

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginkanslia on pyytänyt 31.1.2018 mennessä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta lausuntoa kaupunginhallitukselle valtuutettu Katju Aron kaupunkistrategiaan liittyvästä toivomusponnesta: "Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki selvittää, miten tuottavuustavoitteen toteuttamisessa voidaan paremmin seurata palveluiden laadun ohella myös niiden hyvinvointivaikutuksia".

Toivomusponnesta on pyydetty lausuntoa myös kasvatus- ja koulutuslautakunnalta sekä sosiaali- ja terveyslautakunnalta.

Esittelijä

kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja

Tommi Laitio

Lisätiedot

Tarja Loikkanen-Jormakka, liikuntajohtaja, puhelin: 310 87720

tarja.loikkanen(a)hel.fi

Marja-Liisa Komulainen, kehittämispäällikkö, puhelin: 310 85506

marja-liisa.komulainen(a)hel.fi

Harri Taponen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 89036

harri.taponen(a)hel.fi

Liitteet

1

Aro Katju, toivomusponsi 10, Kvsto 27.9.2017 asia 3

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 4800

Paavo Nurmen kuja 1 C

+358 9 310 8771

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 25

Faksi

 

Alv.nro

 

 

+358 9 310 87770

 

FI02012566