Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2021

1 (3)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

 

 

 

 

Asia/2

 

27.05.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 10

Vuoden 2020 palkkausavustusten käyttö

HEL 2020-000173 T 02 05 01 00

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti, että koronan aiheuttamien rajoitusten johdosta 2020 palkkausavustuksen käyttämättä jääneet osuudet siirretään vuodelle 2021 seuraavasti:

Helsingin Kokoomusnuoret ry sai palkkausavustusta 28 135 euroa ja sillä oli palkkausavustuksessa hyväksyttäviä menoja 27 312,51 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää käyttämättä jäänyt osuus, 822,49 euroa, palkkausavustuksessa hyväksyttäviin menoihin vuoden 2021 aikana. Yhdistyksen tulee selvittää vuoden 2020 käyttämättä jääneen palkkausavustuksen osuuden käyttö vuoden 2022 palkkausavustushaun yhteydessä 28.2.2022 mennessä.

Helsingin Vihreät Nuoret ry sai palkkausavustusta 33 100 euroa ja sillä oli palkkausavustuksessa hyväksyttäviä menoja 30 869,31 euroa. Yhdistykselle annetaan oikeus käyttää käyttämättä jäänyt osuus, 2 230,69 euroa, palkkausavustuksessa hyväksyttäviin menoihin vuoden 2021 aikana. Yhdistyksen tulee selvittää vuodelle 2021 siirretyn vuoden 2020 palkkausavustuksen osuuden käyttö vuoden 2022 palkkausavustushaun yhteydessä 28.2.2022 mennessä.

Helsingin Sosialidemokraattinen Nuorisopiiri ry toimitti avustuksen käytön selvityksenä tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen. Yhdistykselle annetaan mahdollisuus selvittää avustuksen käyttö hyväksyttävästi toimittamalla puuttuvan allekirjoitetun tilin- tai toiminnantarkastuskertomuksen 23.8.2021 mennessä, tai määräajan jälkeen avustus peritään takaisin.

Nuorisojaosto merkitsi tiedoksi, että muut vuonna 2020 palkkausavustusta saaneet yhdistykset ovat muilta osin, paitsi muutama yhdistys vuosikokouspöytäkirjan osalta, toimittaneet avustuksen käytöstä hyväksyttävän selvityksen. Puuttuvat allekirjoitetut vuosikokouspöytäkirjat, joissa vuoden 2020 tilinpäätös käsitellään, tulee toimittaa sähköpostitse 23.8.2021 mennessä kumppanuusyksikölle.

Käsittely

Asian aikana kuultavana olivat suunnittelijat Hanna Mikkonen, Liisa Remes ja Tuulia Saves.

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja

Mikko Vatka

Lisätiedot

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosaiset

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto myöntää vuosittain palkkausavustusta helsinkiläisille nuorisopiirijärjestöille tai niihin verrattavissa oleville järjestöille. Edellisen avustuksen käyttö tulee selvittää uuden avustuksen haun yhteydessä. Selvitykseen vaaditaan yhdistyksen toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja tilin- tai toiminnantarkastajan lausunto ko. vuodelta. Saadun avustuksen käytön selvitys on annettava siinäkin tapauksessa, että uutta avustusta ei haeta. Mikäli yhdistys ei anna hyväksyttävää selvitystä saamansa avustuksen käytöstä, peritään myönnetty avustus takaisin. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö)

Mikäli vuoden 2020 toiminta- ja/tai palkkausavustusta jää kalenterivuoden 2020 aikana käyttämättä, siirretään sen käyttöoikeus 31.12.2021 saakka. (Nuorisojaosto 8.12.2020, § 28)

Valmistelussa on huomioitu vuoden 2020 poikkeukselliset olot, jotka ovat vaikuttaneet nuorisoyhdistysten toimintaan ja talouteen. Poikkeuksellisissa oloissa koko avustusta ei ole välttämättä pystytty käyttämään vuoden aikana. Kun pandemian rajoitukset alkavat väistyä, tarvitaan kuitenkin resursseja toiminnan täysmittaiseen käynnistämiseen ja pandemian vaikutuksista toipumiseen. Käyttämättä jääneet osuudet siirrettiin kaikki tälle vuodelle. Yhdistykset pystyvät käyttämään tätä osuutta jo heti tammikuusta lähtien, koska nuorisojaosto päätti asiasta jo joulukuussa 2020.

Vuonna 2020 palkkausavustusta jaettiin 21 nuorisopiirijärjestölle, tai vastaavalle, 783 644 euroa.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen palkkausavustuksista. (Nuorisojaosto 8.12.2020, § 28)

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja

Mikko Vatka

Lisätiedot

Liisa Remes, suunnittelija, puhelin: 09 310 26783

liisa.remes(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Asianosaiset

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätöshistoria

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto 28.05.2020 § 16

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51400

Fredriksberg, Konepajankuja 3

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00510

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

 

 

FI02012566