Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2019

1 (3)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

 

 

 

 

Asia/12

 

13.06.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 23

Kansainvälinen taide- ja toimintakeskus Helsinki ry:n starttiavustushakemus vuodelle 2019

HEL 2019-006368 T 02 05 01 00

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto myönsi Kansainvälinen taide- ja toimintakeskus Helsinki ry:lle 5 200 euroa starttiavustusta yhdistyksen toiminnan käynnistämisestä aiheutuviin kustannuksiin vuodelle 2019 menokohdalta 473000 2931500505.

Selvitys avustuksen käytöstä on toimitettava vuoden 2020 toiminta-avustuksen haun yhteydessä tai viimeistään 29.2.2020 mennessä nuorisopalvelujen kumppanuusyksikköön (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä jäljennös tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta).

Avustusta saavan on noudatettava nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä:

https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/nuorisotoiminnan_avustukset/

Kaupungilla on oikeus periä myönnetyistä avustuksista omia tai kaupunkikonsernin saatavia, jotka ovat syntyneet avustettavan yhteisön lainojen takaamisen tai muun syyn (esim. vuokrien ja niiden viivästyskorkojen) johdosta. (Kaupungin avustusten myöntämisessä noudatettavat yleisohjeet 12.12.2011)

Käsittely

Asian aikana kuultavana olivat nuorisosihteerit Tuulia Saves ja Virpi Talasmäki.

Esittelijä

aluepäällikkö

Tiina Hörkkö

Lisätiedot

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 310 23056

tuulia.saves(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Hakija

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto myöntää starttiavustusta toimintansa aloittavalle varhaisnuoriso- tai nuorisojärjestölle toiminnan käynnistämisestä aiheutuviin menoihin. (Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.11.2018)

Kansainvälinen taide- ja toimintakeskus Helsinki ry on perustettu vuonna 2018. Yhdistyksen tarkoituksena on sääntöjensä mukaan järjestää perheille yhteistä toimintaa, joka vahvistaa perhesiteitä. Lisäksi yhdistys haluaa toimia rasismia ja ennakkoluuloja vastaan.

Yhdistys on vuokrannut omat toimitilat Vuosaaresta ja järjestää erilaisia kerhoja varhaisnuorille ja nuorille, esimerkiksi matematiikka-, piirustus-, akrobatia- ja laulukerhoja. Kerhotoiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille ja nuorille korkeatasoisia harrastusmahdollisuuksia, lisätä osallistujien kotoutumista sekä kielitaidon että erilaisten luovien ja ajattelua edistävien taitojen kehittymistä.

Yhdistystä on kuultu valmisteluvaiheessa. Yhdistyksen toimintaan osallistuu tällä hetkellä venäjän-, viron- ja ukrainankielisiä sekä kaksikielisiä lapsia. Osa lapsista on asunut Suomessa vain muutaman vuoden, joten yhdistys katsoo kielitaidon ja kotoutumisen edistämisen olevan erittäin tarpeellista.

Yhdistys aikoo myöhemmin järjestää erilaisia tapahtumia, juhlia sekä tarjota perheille info-pisteen, jossa voi sada ajankohtaista neuvontaa esimerkiksi erilaisista viranomaisten tarjoamista palveluista.

Yhdistyksessä toimii aktiivisesti 109 osallistujaa, joista 74 on 7–28-vuotiaita helsinkiläislapsia. Menoarvio vuodelle 2019 on kokonaisuudessaan 22 866 euroa ja tuloja yhdistys aikoo saada haetun avustuksen lisäksi jäsen- ja osallistumismaksuista 12  945 euroa.

Kansainvälinen taide- ja toimintakeskus Helsinki ry hakee 11.3.2019 saapuneella hakemuksellaan 10 460 euron starttiavustusta yhdistyksen toiminnan käynnistämiseen vuodelle 2019. Yhdistyksen lapsi- ja varhaisnuorisotoiminta lisää monipuolista osallistavaa harrastustoimintaa ja edistää kotoutumista. Avustus sisältää nuorisojaoston linjaaman vuokra-avustuksen enintään 450 euroa kuukaudessa.

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan kaupungin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet ja valvoo periaatteiden toteutumista toimialatasoisesti. (Kaupunginvaltuusto 11.4.2018, § 77 luku 17, § 1)

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päätti kokouksessaan toimialan avustusmäärärahojen jakamisen periaatteet, joiden mukaan Helsingin avustusjärjestelmä on väline Helsingin kaupunkistrategian toteuttamiseksi. Avustuksilla lisätään kaupungin vetovoimaa, asukkaiden elämänlaatua, toimintakykyä ja oman elämän hallintaa. Avustuksin tuetaan toimintaa, joka monipuolistaa kaupungin omaa palvelutarjontaa. Avustusjärjestelmällä kehitetään kansalaisyhteiskuntaa sekä parannetaan kaupunkilaisten mahdollisuuksia voimaantua, liikkua, luoda ja olla aktiviinen toimija. (Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 13.2.2018, § 28)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaoston hyväksymän nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti nuorisojaosto tekee päätöksen starttiavustuksista. (Nuorisojaosto 18.10.2018, § 23)

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja

Mikko Vatka

Lisätiedot

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 310 23056

tuulia.saves(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Hakija

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 51400

Konepajankuja 1

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 00510

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

+358 9 310 89099

 

FI02012566