Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2020

1 (4)

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto

 

 

 

 

Asia/6

 

09.06.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 17

Korona-avustuksen myöntämisperusteet ja hakuaika vuonna 2020

HEL 2019-010021 T 02 05 01 00

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto päätti hyväksyä korona-avustuksen myöntämisen periaatteet seuraavasti:

Avustuksella on tarkoitus lievittää koronaviruspandemian seurauksena liikuntaseuroille aiheutuneita taloudellisia menetyksiä, turvata liikuntaseurojen toimintakykyä poikkeustilanteessa ja toteuttaa Helsingin kaupungin strategian tavoitteita lasten, nuorten tai perheiden harrastustoiminnan edistämiseksi.

Korona-avustusta voivat hakea helsinkiläiset vuonna 2020 liikunnan toiminta-avustusten, tilankäyttöavustusten tai muiden liikuntaa edistävien yhdistysten avustusten piirissä olevat seurat.

Harkinnanvarainen avustus kohdistetaan niille seuroille:

        joille koronasta aiheutunut toimintasulku 1.3.–31.5.2020 tai sen jälkeen koronan aiheuttamista rajoituksista johtuen aiheuttanut haasteellisimman toiminnallisen tai taloudellisen tilanteen,

        jotka järjestävät maksutonta toimintaa perheille tai 8–18-vuotiaille lapsille ja nuorille perinteisin toiminnan tavoin tai uusin keinoin tavoittaen erityisesti ne perheet, lapset ja nuoret, joiden mahdollisuus harrastaa on vaikeutunut pandemian aiheuttaman taloustilanteen vuoksi tai muusta taloudellisesta syystä.

Avustus kohdennetaan seurojen lapsille ja nuorille suunnatun maksuttoman toiminnan kulujen kattamiseen. Seuran taloudelliseen tilanteeseen liittyen otetaan avustuskäsittelyssä huomioon 1.3.–31.5.2020 aikavälillä syntyneet tilavuokramaksut tai muut kustannukset, joihin seura ei ole voinut vaikuttaa. Lisäksi otetaan huomioon seuran tekemät taloudelliset sopeuttamistoimenpiteet.

Avustuksen myöntämisessä otetaan huomioon kaupungin seuroille vuonna 2020 myöntämät avustukset sekä muut hakijan saamat avustukset ja tuki, mm. tilojen ja maa-alueiden vuokranalennukset tai vapautukset vuokrista. Avustusta ei myönnetä niille seuroille, joille opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää korona-avustusta.

Avustusta haetaan sähköisen asioinnin kautta.

Avustushaku alkaa 13.7.2020 ja päättyy 2.8.2020 Hakemukseen liitetään selvitys mahdollisista samaa tarkoitusta varten haetuista ja saaduista avustuksista.  Hakemus hylätään, mikäli se saapuu hakuajan jälkeen. Hakijalla on vastuu siitä, että hakemus saapuu perille määräaikaan mennessä.

Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.

Avustus voi kattaa enintään päätöksessä määritellyn osuuden avustettavan toiminnan kustannuksista. Avustuksen hyväksyttävät kustannukset määritellään avustuspäätöksessä.

Avustuksen saajan taloudenhoito ja hallinto on järjestettävä asianmukaisesti.

Avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksessä mainittuna päivänä. Selvitykseen sisältyy sekä talousraportointi että toiminnan raportointi.

Avustuksen saajan on korvauksetta annettava Helsingin kaupungille tämän tarpeelliseksi katsomat tiedot avustushakemuksen käsittelyä sekä avustuksen myöntämistä ja käytön valvontaa varten. Avustuksen myöntäjällä on oikeus tarkastaa avustuksen hakijan/saajan kirjanpito ja hallinto sekä tarvittaessa tehdä muutakin toimintaa koskevia tarkastuksia.

Avustusten myöntämisessä noudatetaan Helsingin kaupungin avustusten yleisohjetta (Khs 28.10.2019).

Liikunnan avustusmäärärahasta varataan korona-avustuksiin enintään 230 000 euroa, joka muodostuu clearing-määrärahasta koronan vuoksi keväällä 2020 peruuntuneiden vuorojen vuoksi vähennetystä summasta.

Korona-avustukset jakaa liikuntajaosto. Avustusta myönnetään harkinnanvaraisesti määrärahan puitteissa, enintään 230 000 euroa.

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö

Tuuli Salospohja

Lisätiedot

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 310 38038

taina.korell(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Koronapandemia on vaikeuttanut merkittävästi ja tulee vaikeuttamaan helsinkiläisten liikuntaseurojen toimintaa. Monet perheet ovat pandemian aiheuttamasta tilanteesta johtuen taloudellisissa vaikeuksissa. Seuratoiminnan keskeytyminen aiheutti lapset ja nuoret sekä heidän perheensä tilanteeseen, jossa lähes kaikki harrastamisen puitteet hävisivät. Pandemian taloudellisena seurauksena voi olla, että monen perheen rahat eivät riitä lasten ja nuorten harrastuksiin. Pidemmällä aikavälillä tämä saattaa aiheuttaa harrastamisen lisääntyvää eriarvoistumista.

Liikunnan avustusten määrärahan sisältä kohdennetaan muuttuneessa tilanteessa tukea tilanteesta eniten kärsineille seuroille siihen toimintaan, jolla tuetaan lasten ja nuorten maksutonta liikuntaharrastamista.

Kunnan tulee tukea kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta (liikuntalaki 390/2015, § 5). Helsingin kaupunki tukee liikuntaseuroja vuosittain noin 8 miljoonan euron avustuksin.

Liikunnan avustuksiin on vuonna 2020 käytettävissä yhteensä 8 366 000 euroa. Suuri osa avustusmäärärahasta on osoitettu käytettäväksi seurojen toiminta-avustuksiin ja tilankäyttöavustuksiin, joilla tuetaan seuran perustoimintaa.

Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 (kaupunginvaltuusto 27.9.2017, § 321) todetaan, että Helsingillä on rooli edellytysten luojana ja mahdollistajana. Helsinki edistää asukkaidensa toimijuutta. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on harrastus.

Päätösesitys tukee Helsingin osallisuuden edistämisen päämäärää tukea ja edistää kaupunkilaisten omaehtoista toimintaa sekä yhteisöllisiä tapoja tuottaa toimintaa. Kansalaistoiminnan tukeminen on yksi osallistumisen osatekijöitä. Liikunta on yksi suosituimmista lasten ja nuorten harrastuksista. Liikunnan avustusten piirissä olevissa liikuntaseuroissa liikkuu noin 62 500 alle 20-vuotiasta lasta ja nuorta. Liikuntaseuroilla on tärkeä rooli harrastusten tarjoajana Helsingissä. Avustuksella mahdollistetaan seurojen toimintaa sekä lasten ja nuorten mahdollisuutta osallistua seurojen järjestämään toimintaan.

Esittelijä

liikuntapalvelupäällikkö

Tuuli Salospohja

Lisätiedot

Taina Korell, yksikön päällikkö, puhelin: 310 38038

taina.korell(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 21.01.2020 § 3

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaosto 10.10.2019 § 15

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 25400

Paavo Nurmen kuja 1 C

+358 9 310 1060

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 25

Faksi

 

Alv.nro

kulttuurijavapaa-aika@hel.fi

 

+358 9 310 87770

 

FI02012566