Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2022

1 (6)

Kaupunkiympäristölautakunta

 

 

 

 

Asia/21

 

05.04.2022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 228

Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtajan vahingonkorvauspäätöksestä 7.9.2021 § 30 (autovaurio)

HEL 2021-001545 T 03 01 00

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä toimialan hallintojohtajan vahingonkorvauspäätöksestä 7.9.2021 (30 §) tehdyn oikaisuvaatimuksen siten, että hakijalle korvataan vaadittu summa 2 000,00 euroa.

Muutoksenhaun kohteena oleva päätös

Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtaja on 7.9.2021 (30 §) päätöksellään hylännyt 3.2.2021 osoitteessa Porkkalankatu tapahtuneeseen linja-auton vaurioitumiseen liittyvän vahingonkorvausvaatimuksen. Päätös on nähtävillä kokonaisuudessaan päätöshistoriassa.

Esitetyt vaatimukset ja perusteet

Hakija on toistanut oikaisuvaatimuksessaan vaatimuksen linja-autolle aiheutuneiden vaurioiden korjauskustannusten korvaamisesta. Ajoneuvo oli 3.2.2021 kello 10.00 vaurioitunut osuessaan rikkoutuneeseen ja irronneeseen kaivonkanteen erään Porkkalankadulla sijaitsevan linja-autopysäkin kohdalla. Alun perin 18 135,41 euron määräistä korvausvaatimusta on sittemmin, hakijan saatua vakuutusyhtiöltään vahingosta vakuutuskorvausta, tarkennettu koskemaan vakuutuksen omavastuuosuutta vastaavaa määrää 2 000,00 euroa. Oikaisuvaatimus on kokonaisuudessaan päätöksen liitteenä ja nähtävillä lautakunnan kokouksessa.

Hallintojohtajan päätös on hakijan käsityksen mukaan perustunut puutteelliseen selvitykseen. Hakijayhtiön linja-autonkuljettaja oli jo edellisenä päivänä 2.2.2021 tehnyt hätäkeskukseen ilmoituksen pysäkillä irrallaan olleesta kaivonkannesta, joka saman päivän aikana 2.2.2021 oli käyty laittamassa paikalleen. Hakijayhtiö suorittaa linjalla Helsingin seudun (HSL) linjaliikennettä. Kansi oli kuitenkin uudelleen irronnut ja rikkoutunut jo vuorokauden sisällä ja aiheuttanut tällöin 3.2.2021 yhtiön linja-auton vaurioitumisen. Hakija on katsonut kaupungin rikkoneen ajoradan kunnossapitovelvoitettaan ja siten tuottamuksellaan aiheuttaneen vahingon, koska edellisenä päivänä eli 2.2.2021 kaivonkantta paikalleen laitettaessa oli todennäköisesti laiminlyöty tarkistaa kannen kunto ja varmistaa sen paikallaan pysyminen, koska kansi näin nopeasti oli uudelleen irronnut aiheuttaen linja-auton vaurioitumisen.  

Perustelut

Lautakunta viittaa yksikön päällikön päätöksessä esitettyyn asiaa koskevaan selvitykseen ja ottaa huomioon myös asiassa saadun uuden selvityksen. Uusi kunnossapidosta vastaavan selvitys koskee tapahtumia vaurioitumista edeltäneenä päivänä eli hakijayhtiön ilmoitusta 2.2.2021 ja sen jälkeisiä tapahtumia.

Hallintojohtajan päätös perustui kunnossapidon antamaan, 15.3.2021 päivättyyn selvitykseen, joka koski toimenpiteitä 3.2.2021. Sen mukaan kadun kuivatusjärjestelmään liittyneestä kaivonkannesta oli todettu lohjenneen pala, joka oli noussut pystyyn vahingoittaen linja-autoa 3.2.2021. Kaivoon oli asennettu uudet koroterenkaat ja uusi kansi vielä samana iltapäivänä. Alue oli suojattu heti vaurioilmoituksen saamisen jälkeen ja korjaus tehty vielä samana iltapäivänä klo 14.00. Selvityksen antajalla ei tätä selvitystä antaessaan vielä ollut mitään tietoa hakijayhtiön kuljettajan jo edellisenä päivänä eli 2.2.2021 tekemästä, samaa kaivonkantta koskeneesta ilmoituksesta.

Hakijan vaatimukset on hallintojohtajan päätöksellä hylätty, koska selvityksen perusteella oli katsottu kaupungin toimineen asianmukaisesti ryhtymällä 3.2.2021 välittömästi toimenpiteisiin kannen ja kuopan korjaamiseksi sen jälkeen kun oli saatu ilmoitus kannen lohkeamisesta.

Tieto hakijayhtiön kuljettajan jo edellisenä päivänä 2.2.2021 tekemästä ilmoituksesta on saatu vasta hakijan esittämän oikaisuvaatimuksen käsittelyn yhteydessä. Asiaa selvitettäessä on todettu kunnossapidon päivystäjän vastaanottaneen kaupunkiympäristön asiakaspalvelusta irtonaista kaivonkantta koskeneen ilmoituksen 2.2.2021. Tieto ilmoituksesta ei kuitenkaan ole edennyt normaalia reittiä kunnossapidosta vastaavalle taholle. Kaupungin järjestelmistä ei myöskään jälkikäteen ole enää pystytty jäljittämään sitä, kuka tai mikä taho tuolloin 2.2.2021 oli asentanut kaivonkannen paikoilleen. Selvitystä puuttuu siitä, olisiko jo siinä yhteydessä täytynyt huomata, että kansi mahdollisesti ei tulisi pysymään paikallaan linja-autojen ajaessa sen ylitse, vaan että kansi ympäristöineen edellyttäisi isompia korjaustoimenpiteitä mahdollisine varoitusmerkintöineen.

Saadun lisäselvityksen perusteella todetaan, että kaupunki ei pysty esittämään näyttöä siitä, että vaurioitumista edellisenä päivänä 2.2.2021 vastaanotetun ilmoituksen perusteella olisi toimittu kunnossapidon osalta riittävän huolellisesti vahingonvaaran torjumiseksi. Porkkalankatu on pääkatu ja luokiteltu I-luokkaan kunnossapidon osalta. Kadun kunnossapito käsittää kaikki toimenpiteet (mukaan lukien katurakenteiden kunnossapito), joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

Käsillä olevassa tapauksessa kaupunki ei voi näytön puutteen vuoksi osoittaa kaikilta osin menetelleensä kunnossapidon osalta huolellisesti. Kaupunki katsoo siten olevansa vahingonkorvauslain nojalla tuottamuksellisesti vastuussa hakijayhtiölle aiheutuneesta esinevahingosta, joka määrältään vastaa vakuutuksen omavastuuosuutta ajoneuvon korjauskustannuksista.

Lopputulos

Kaupunkiympäristölautakunta päätti hyväksyä oikaisuvaatimuksen siten, että hakijalle maksetaan vaatimuksen mukaisesti 2 000,00 (kaksituhatta) euroa. Korvaus suoritetaan hakijayhtiön ilmoittamalle pankkitilille.

Sovellettu lainsäädäntö

Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1-4 §, 14 §

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Helena Loikkanen, lakimies, puhelin: 310 24512

kymp.korvausasiat(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus 13.9.2021

2

Oikaisuvaatimus, täydennys 20.1.2022

3

Oikaisuvaatimuksen, tarkennus 9.3.2022

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kuntalain (410/2015) 137 §:n mukaan kunnan viranomaisen päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua. Oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Tässä tapauksessa oikaisuvaatimuksen on tehnyt asianosainen.

Kuntalain 134 §:n mukaisesti oikaisuvaatimus tehdään toimielimen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle. Kuntalain 138 §:n mukaisesti oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Päätös on lähetetty hakijalle tiedoksi e-kirjeenä 10.9.2021. Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristölautakunnalle on saapunut 13.9.2021 eli säädetyssä määräajassa.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Helena Loikkanen, lakimies, puhelin: 310 24512

kymp.korvausasiat(a)hel.fi

Liitteet

1

Oikaisuvaatimus 13.9.2021

2

Oikaisuvaatimus, täydennys 20.1.2022

3

Oikaisuvaatimuksen, tarkennus 9.3.2022

Oheismateriaali

1

Sisäinen muistio 17.3.2022 Lisäselvitys asiaan 2021-001545

2

HEL2021-001545

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Oikaisuvaatimuksen tekijä

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, oikaisuvaatimuksen johdosta annettu päätös

Päätöshistoria

Kaupunkiympäristön toimiala Hallinto Hallintojohtaja 07.09.2021 § 30

HEL 2021-001545 T 03 01 00

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtaja päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.

Päätöksen perustelut

Hakija on 4.2.2021 esittänyt kaupungille 18 135,41 euron  suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimuksen mukaan hakijan ajoneuvo vaurioitui 3.2.2021 kello 10.00 osoitteessa Porkkalankatu. Vaatimuksen mukaan kaivonkansi on noussut vahinkopaikalla pystyyn, vaurioittaen linja-autoa. Hakija vaatii kaupunkia korvaamaan ajoneuvon korjauksesta aiheutuneet kulut.

Kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys. Kadun kunnossapito käsittää muun muassa katurakenteiden kunnossapidon, kuten rikkoutuneen päällysteen korjaamisen tai uudelleen päällystämisen.

Porkkalankatu on pääkatu ja luokiteltu I-luokkaan kunnossapidon suhteen.

Vahinkopaikan kunnossapitotoimenpiteistä on pyydetty selvitys alueen kunnossapidosta vastaavalta taholta. Selvityksen mukaan kaivonkansi oli umpikansi ja se liittyy kadun kuivatusjärjestelmään. Umpikaivojen kuntoa tarkkaillaan silmämääräisesti muiden kunnossapitotoimien yhteydessä. Kannesta on tuntemattomasta syystä lohjennut pala. Tieto pystyyn nousseesta kaivonkannesta on tullut kunnossapidolle vahinkopäivänä 3.2.2021 ja paikkaus on tehty vahinkopäivänä iltapäivällä mahdollisimman pian sen jälkeen, kun kunnossapidosta vastaavat ovat saaneet tiedon päällystevauriosta.

Pelkästään kaivonkannen lohkeaminen ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen, eli kadun kunnossapitäjän on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.

Kadun kunnossapitäjä vapautuu vahingonkorvausvastuustaan, osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti. Asianmukaisen kunnossapidon tasoa arvioitaessa otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen tarpeet.

Katuja ei voida pitää reaaliaikaisesti kaikilta osin hoitoluokan edellyttämässä kunnossa, joten kaupungilla on oltava kohtuullinen aika korjata vauriot myös I-luokan kaduilla. Kaupungilla on mahdollisuus korjata vaurio vain, jos se havaitaan tarkastusten yhteydessä tai jos tienkäyttäjä ilmoittaa siitä kaupungille. Kaupunki on toiminut asianmukaisesti ryhtymällä välittömästi toimenpiteisiin vaurion korjaamiseksi saatuaan tiedon kaivonkannesta. Vaurio on korjattu samana iltapäivänä, kun tieto on tullut kaupungille. Vahinkopaikka on ollut ainakin osittain lumen peittämä, mikä on omalta osaltaan vaikeuttanut vaurion havaitsemista katutarkastuksien yhteydessä. Vahinkopaikka on pääkatu, jonka liikennöinti on runsasta. Kaivonkannen lohkeamine on todennäköisesti tapahtunut äkillisesti. Vahinkopaikan kaivonkannen lohkeamisesta ei ole tullut kaupungille muita ilmoituksia tai vahingonkorvausvaatimuksia, runsaasta liikennöinnistä huolimatta.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella, kaupunki on toiminut asianmukaisesti ryhtymällä välittömästi toimenpiteisiin kuopan korjaamiseksi, saatuaan tiedon kaivonkannen lohkeamisesta. Kyseessä on valitettava tapaturma, kaupunki ei kuitenkaan ole laiminlyönyt kunnossapitolain mukaisia tehtäviään. Kaupunki ei näin ollen ole asiassa korvausvelvollinen.

Lisätiedot

Sara Hagström, lakimiesharjoittelija, puhelin: 09 310 34723

kymp.korvausasiat(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 58200

Työpajankatu 8

 09 310 1691

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 58

Faksi

 

Alv.nro

Kaupunkiymparisto@hel.fi

https://www.hel.fi/

 

 

FI02012566