Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

7/2020

1 (6)

Kaupunkiympäristölautakunta

 

 

 

 

Asia/8

 

03.03.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 122

Ampujantie 3 ja Filpuksenpuisto asemakaavan muuttaminen (nro 12621)

HEL 2015-013069 T 10 03 03

Hankenumero 4003_3

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti

        hyväksyä 3.3.2020 päivätyn asemakaavan muutoksen piirustuksen nro 12621 mukaisena. Asemakaavan muutos koskee 38. kaupunginosan (Malmi, Ala-Malmi) korttelia 38076 sekä puisto- ja katualuetta
 

        antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet valmisteluaikana esitettyihin kannanottoihin sekä julkisena nähtävilläoloaikana saatuihin lausuntoihin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Sörnäistenkatu 1, sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko

www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi

Kaupunkiympäristölautakunta päätti asemakaavan muutoksesta hallintosäännön 16 luvun 1 §:n kohdan 2 perusteella, koska kaavaratkaisulla ei katsota olevan merkittäviä vaikutuksia.

Käsittely

Asian aikana kuultavana oli arkkitehti Tuomo Näränen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Tuomo Näränen, arkkitehti, puhelin: 310 20462

tuomo.naranen(a)hel.fi

Kari Tenkanen, liikenneinsinööri (liikenne- ja katusuunnittelu), puhelin: 310 37132

kari.tenkanen(a)hel.fi

Mikko Tervola, insinööri (teknistaloudelliset asiat), puhelin: 310 44131

mikko.tervola(a)hel.fi

Liitteet

1

Sijaintikartta

2

Ilmakuva

3

Asemakaavan muutoksen nro 12621 kartta, päivätty 3.3.2020

4

Asemakaavan muutoksen nro 12621 selostus, päivätty 3.3.2020, päivitetty Kylk:n 3.3.2020 päätöksen mukaiseksi

5

Tilastotiedot

6

Vuorovaikutusraportti päivätty 25.11.2019, täydennetty 3.3.2020

7

Osa päätöshistoriaa

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen
Liite 6

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen
Liite 3
Liite 4
Liite 6

Helen Oy

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen
Liite 6

Helen Sähköverkko Oy

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen
Liite 6

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen
Liite 6

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Asemakaavan muutos koskee Filpuksenpuiston ja Longinojan päiväkodin puisto-, urheilu- ja virkistyspalvelujen sekä julkisten lähipalvelujen korttelialueita sekä Ampujantien katualueita, jotka sijaitsevat Malmin keskustassa Vilppulantien ja Ampujantien varrella. Kaavaratkaisu mahdollistaa uuden päiväkodin rakentamisen nykyisen Longinojan päiväkodin kohdalle. Lisäksi kaavassa läheisen Filpuksen leikkipuistorakennuksen tilat sijoitetaan uuteen päiväkotirakennukseen. Kaavaratkaisun tavoitteena on kehittää Malmin julkisia lähi- ja virkistyspalveluita ja mahdollistaa tarvittavan kokoisen uuden päiväkodin rakentaminen. Tontin yhteenlaskettu rakennusoikeus on 2 500 k-m2. Kaavaratkaisun myötä tontin kerrosala kasvaa 1 400 k-m². Tonttitehokkuus on e = 0,37. Kaavaratkaisun toteuttaminen vaikuttaa erityisesti siten, että alueen palveluiden järjestäminen paranee sekä jalankulun ja pyöräliikenteen yhteydet selkeytyvät.

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Kaavaratkaisu edesauttaa kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista siten, että se tukee Malmin asemanseudun kehittämistä ja parantaa alueen palveluiden järjestämistä sekä selkeyttää jalankulun ja pyöräliikenteen yhteyksiä. Kaavaratkaisu on oikeusvaikutteisen Helsingin yleiskaavan 2016 (tullut voimaan 5.12.2018) mukainen.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Kaava-alue liittyy Malmin keskustassa sijaitsevaan Filpuksenpuistoon ja Longinojan päiväkotiin. Kaava-alue rajoittuu Vilppulantiehen ja opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeseen pohjoisessa, Pietiläntien omakotitalotontteihin lännessä, Longinojanpuistoon etelässä ja Ampujantiehen idässä. Nykyinen Longinojan päiväkoti on rakennettu vuonna 1989. Rakennuksessa toimii erityisryhmä, päivähoidon esiopetus ja suomenkielinen päivähoito. Filpuksenpuistossa sijaitsee leikkipuisto Filpus. Filpuksen leikkipuistorakennus on rakennettu vuonna 1994. Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueelle on rakennettu lähialueen päiväkotien väistötiloja. Rakennus on valmistunut elokuussa 2019.

Kasvatuspalvelujen tarvetta ja tilapaikkojen riittävyyttä seurataan säännöllisesti alue- ja kaupunkitasolla. Päiväkoti Longinojan ja leikkipuisto Filpuksen nykyiset tilat vaatisivat laajoja korjauksia, joiden toteuttaminen ei ole taloudellista. Nykyiset päiväkoti- ja leikkipuistorakennukset korvaavalla uudisrakennuksella mahdollistetaan tarvittavassa aikataulussa tilat, jotka päiväkodille ja leikkipuistotoiminnalle soveltuvat.

Alueella on voimassa useita asemakaavoja vuosilta 1987–2001.

Helsingin kaupunki omistaa alueet. Kaavaratkaisu on tehty kaupungin aloitteesta.

Kaavaratkaisun kustannukset

Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia. Tilojen alustavaksi kustannusarvioksi on kaupungin omissa arvioissa esitetty noin 10,4 miljoonaa euroa ilman arvonlisäveroa.

Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana

Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa esitetään yhteenvedot kaavan valmisteluaikana saaduista viranomaisten kannanotoista ja osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Viranomaisyhteistyö

Kaavaratkaisun valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen lisäksi seuraavien viranomaistahojen kanssa:

        Helen Oy

        Helen Sähköverkko Oy

        Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL)

        Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) vesihuolto

        kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, kaupunginmuseo

        kasvatuksen ja koulutuksen toimiala

Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat yhdyskuntatekniseen huoltoon ja liikenneyhteyksiin. Kannanotoissa esitetyt asiat on otettu huomioon kaavatyössä siten, että johtokuja-aluevaraukseen liittyvät asiat on huomioitu kaavassa ja jatkosuunnittelua varten.

Mielipiteet

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei jätetty mielipiteitä.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRL 65 §) 25.11.–30.12.2019

Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä, mistä on ilmoitettu maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla.

Kaavaehdotuksesta ei tehty muistutuksia tai saapunut kirjeitä.

Kaavaehdotuksesta saatiin viranomaisten lausuntoja sen ollessa julkisesti nähtävillä. Lausunnonantajat ilmoittivat, ettei kaavaehdotuksesta ole lausuttavaa tai huomautettavaa.

Lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta:

        Helen Oy

        Helen Sähköverkko Oy

        Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL)

        Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY)

        kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, kaupunginmuseo

Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen

Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista viranomaisten lausunnoista sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin. 

Kaavan tavoitteet huomioon ottaen, kaavaehdotusta ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa julkisen nähtävilläolon yhteydessä annettujen lausuntojen johdosta.

Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ei tehty muutoksia julkisen nähtävilläolon jälkeen. Aineistoon tehdyt muut täydennykset on esitetty kaavaselostuksen viimeisessä luvussa.

Tarkemmat perustelut

Tarkemmat kaavaratkaisun perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Sovelletut säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslaki 9 §, 51 §, 52 §, 54 §, 57 §, 59 §, 62 §.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Tuomo Näränen, arkkitehti, puhelin: 310 20462

tuomo.naranen(a)hel.fi

Kari Tenkanen, liikenneinsinööri (liikenne- ja katusuunnittelu), puhelin: 310 37132

kari.tenkanen(a)hel.fi

Mikko Tervola, insinööri (teknistaloudelliset asiat), puhelin: 310 44131

mikko.tervola(a)hel.fi

Liitteet

1

Sijaintikartta

2

Ilmakuva

3

Asemakaavan muutoksen nro 12621 kartta, päivätty 3.3.2020

4

Asemakaavan muutoksen nro 12621  selostus, päivätty 3.3.2020

5

Tilastotiedot

6

Vuorovaikutusraportti päivätty 25.11.2019, täydennetty 3.3.2020

7

Osa päätöshistoriaa

Oheismateriaali

1

Viitesuunnitelma, Arkkiehtitoimisto LPV Oy, 5.11.2019

2

Pihasuunnitelma, Sitowise Oy, 4.11.2019

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen
Liite 3
Liite 4

Helen Oy

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen

Helen Sähköverkko Oy

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Esitysteksti
Kunnallisvalitus, asemakaavan muuttaminen

Tiedoksi

Kymp/Aska/Hirvonen, Salmi (kuulutus)

Kaupunginkanslia/Villeneuve, Sippola-Alho, Lindén, Hakola

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Helsingin kaupungin liikenne -liikelaitos (HKL)

Pelastuslaitos

Päätöshistoria

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kaupunginmuseo Kulttuuriperintöyksikkö 17.12.2019

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Kulttuuripalvelukokonaisuus Kaupunginmuseo Kulttuuriperintöyksikkö 2.5.2019

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 58200

Sörnäistenkatu 1

09 310 1691

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkiymparisto@hel.fi

https://www.hel.fi/

 

 

FI02012566