Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2019

1 (3)

Kaupunkiympäristölautakunta

 

 

 

 

Asia/20

 

04.06.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 310

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Seija Muurinen ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee Seniorisäätiön käytössä olevien kiinteistöjen kehittämistä

HEL 2019-003975 T 00 00 03

Hankenumero 5264_179

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Asemakaavoituspalvelu tekee Seniorisäätiön kiinteistöjen kehittämistä koskevassa suunnittelussa yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimialan, Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) ja asuntotuotantopalvelun kanssa. Tavoitteena on varmistaa ikääntyneiden palveluille ja hoidolle tulevia tarpeita vastaavat tilat Haagan ja Kaarelan alueilla. 

Seniorisäätiön nykyisten kiinteistöjen kehittäminen tuleviin vanhuspalvelun tarpeisiin sopiviksi on osoittautunut haastavaksi. Nykyisistä sijainneista Pohjois-Haagan (Lassila) Hopeatien alue on nähty tulevan toiminnan tarpeisiin parhaiten soveltuvana sijaintina nykyisiä yksikköjä monipuolisemmalle ja Seniorisäätiön palveluja integroivalle palvelukeskukselle. Hopeatien alueella on Seniorisäätiön kiinteistön ohella mahdollisuus samassa yhteydessä selvittää nykyisten Hekan kiinteistöjen kehittämistä.

Alueen kaavamuutoksen valmistelu voidaan aloittaa, kun sosiaali- ja terveystoimialan ja Hekan tavoitteet ja suunnitelmat tarkentuvat. Kaupunkikuvallisista asioista ja uuden rakentamisen sijoittamisesta alueelle neuvotellaan hankkeen suunnittelun edistyessä. Mikäli hankkeessa edetään kaavamuutokseen ja toteutukseen, muiden Seniorisäätiön nykyisin hallinnoimien kiinteistöjen osalta voidaan tutkia mahdollisuuksia sijoittaa niihin muita julkisia palveluja tai asumista. Tämä voi tapahtua ko. kiinteistöjen korjaamisen, käyttötarkoitusten muutosten tai uudisrakentamisen kautta.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Lotta Aulamo, arkkitehti, puhelin: 310 22792

lotta.aulamo(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Seija Muurisen ym. aloite 27.3.2019

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuustoaloite

Valtuutettu Seija Muurinen ja 14 muuta valtuutettua ovat tehneet 27.3.2019 seuraavan valtuustoaloitteen:

Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvan Seniorisäätiön kaupungin omistamista hoivakiinteistöistä Kannelkodin ja Pakilakodin tilat ovat erittäin huonokuntoiset. Ne eivät vastaa tämän päivän vaatimuksia ikääntyneiden ympärivuorokautiselle hoidolle. Myös Hekan kiinteistöihin kuuluvan Mariankodin tilat ovat ikääntyneiden ympärivuorokautiseen hoitoon sopimattomat.

Huonokuntoisten ja vanhojen rakennusten peruskorjausten sijaan Seniorisäätiön tilakysymys voitaisiin ratkaista esim. kaavoittamalla Pohjois-Haagaan Hopeatien palvelukeskuksen läheisyydessä olevalle alueelle n. 500-paikkainen monipuolinen palvelukeskus, joka korvaisi Kannelkodin ja Pakilakodin sekä Mariankodin huonokuntoiset kiinteistöt.

Entisiä hoivakiinteistöjen tontteja olisi mahdollista kehittää uuteen käyttöön.

Uusi nykyaikainen monipuolinen palvelukeskus mahdollistaisi hyvälaatuiset avo- ja ympärivuorokautiset palvelut alueen ikääntyneille asukkaille sekä mm. alueella sijaitsevan Niemikotisäätiön asukkaille.

Esitämmekin että Helsingin kaupunki käynnistää välittömästi yhdessä Seniorisäätiön kanssa kehittämishankkeen, jolla varmistetaan säätiölle vaatimusten mukaiset tilat ikääntyneiden palveluille ja hoidolle.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 4.6.2019 mennessä.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Lotta Aulamo, arkkitehti, puhelin: 310 22792

lotta.aulamo(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Seija Muurisen ym. aloite 27.3.2019

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Sosiaali- ja terveyslautakunta 21.05.2019 § 105

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 58200

Sörnäistenkatu 1

09 310 1691

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkiymparisto@hel.fi

https://www.hel.fi/

 

 

FI02012566