Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

31/2022

1 (3)

Kaupunkiympäristölautakunta

 

 

 

 

Asia/15

 

04.10.2022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 550

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Petrus Pennasen toivomusponnesta Katajanokan kanavan ruoppaamisen mahdollisuuksien selvittämisestä

HEL 2022-007432 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Veneväylien suunnitteluohjeen mukaan soveltuva vesisyvyys venereitille on matalimmillaan noin 1 metri. Tällaisen syvyyden väylä soveltuu lähinnä pienillä moottoriveneillä kuljettavaksi ja tällöinkin kulkusyvyys on ohjeellinen

Nykyisten tietojen perusteella kanavan ruoppaaminen 1 metrin vesisyvyyteen olisi teknisesti mahdollista, mutta kustannuksiin ei ole varauduttu toimialan investointibudjetissa. Lisäksi kanavan ylläpitäminen veneiltävänä aiheuttaa juoksevia vuotuisia kustannuksia.

Ruoppaus edellyttäisi jatkosuunnittelua, jossa selvitettäisiin muun muassa pohjan nykyinen taso, pohjan laatu, rantarakenteiden kunto, vesiluvan tarve sekä edellytykset veneilyn ohjaamiselle kanavaan.

Kaupunkiympäristölautakunta ei pidä kanavan ruoppausta toteutuskelpoisena siihen liittyvien merkittävien epävarmuuksien sekä aiheutuvien kustannusten johdosta.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Valtteri Lankiniemi, diplomi-insinööri: 09 310 22467

valtteri.lankiniemi(a)hel.fi

Liitteet

1

Pennanen Petrus, toivomusponsi, Kvsto 1.6.2022 asia 2

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Toivomusponsi

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 1.6.2022 hyväksynyt valtuutettu Petrus Pennasen seuraavan toivomusponnen:

”Valtuusto pyytää selvittämään mahdollisuudet Katajanokan kanavan ruoppaamiseksi pienveneilyä varten.”

Taustaa ja perustelut

Liikenneviraston ohjeen 38/2017 ”Veneväylien suunnitteluohjeet” mukaisesti pienin ohjearvo veneväylän kulkusyvyydeksi on 0,8 metriä. Väylän vesisyvyydessä tulee lisäksi huomioida varavesi, joka matalissa kulkusyvyyksissä on 0,2 metriä. Näin ollen ohjeen mukainen matalin väylä tulisi ruopata noin 1 metrin syvyydeltä. Tällainen väylä soveltuu lähinnä pienten moottoriveneiden kuljettavaksi, mutta sitä on pidetty tässä tapauksessa soveltuvana syvyytenä pienveneilyn mahdollistamiseksi.

Katajanokan kanavan nykyiset rakenteet on suunniteltu eri aikakausina ja rakenneratkaisuista johtuen kanavaa ei voida syventää suunnitellusta ilman riskiä rantarakenteiden sortumisesta. Näin ollen ruoppauksen tavoitetasona voidaan pitää kanavan uusimmissa suunnitelmissa asetettua 1 metrin vesisyvyyttä, joka mahdollistaisi edellä kuvatun rajatun pienveneilyn.

Katajanokan sillan kohdalla kallionpinta on arvioiden mukaan hyvin lähellä vedenpintaa. Lisäksi paikan päällä arvioitu vesisyvyys Kanavankadun ja Katajanokanlaiturin välisellä osuudella on nykyisellään erittäin matala. On mahdollista, että näillä kohdin vesisyvyyden saavuttaminen edellyttää ruoppauksen lisäksi louhintaa.

Louhinta tai ruoppauksen ulottaminen alkuperäisiä suunnitelmia syvemmälle johtaisi rantarakenteiden sortumavaaraan, jonka johdosta tukimuurit sekä kiviverhoillut luiskat tulisi rakentaa uudelleen. Ilman tarkempaa suunnittelua ja pohjan tutkimuksia ei voida varmasti sanoa onko väylän syventäminen toteutettavissa vain ruoppaamalla vai edellyttääkö tavoiteltu vesisyvyys myös muita edellä mainittuja toimenpiteitä.

Arvioitu ruopattavan pohjasedimentin määrä ylittäisi 500 kuutiometriä, joka on vesilaissa asetettu raja luvanvaraiselle hankkeelle ja näin ollen hanke edellyttäisi todennäköisesti vesilupaa. Vesilupaprosessi aiheuttaa viivästystä mahdolliselle toteutukselle ja saattaa vaikuttaa toteutustapaan sekä kustannuksiin.

Kanavan ruoppauksen kustannuksiin ei ole varauduttu kaupunkiympäristön toimialan investointibudjetissa. Huomionarvoista on, että mikäli hanke edellyttäisi rantarakenteiden muutoksia, kasvavat kustannukset merkittävästi. Investointikustannusten lisäksi veneiltävän kanavan ylläpitäminen aiheuttaa kustannuksia muun muassa ylläpitoruoppausten muodossa. Kantakaupungin läheisyydessä ylläpidollisia haasteita aiheutuu myös mereen heitettävien esineiden johdosta, jotka matalassa kanavassa saattavat aiheuttaa vaaraa veneliikenteelle.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 12.1.2023 mennessä.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Valtteri Lankiniemi, diplomi-insinööri: 09 310 22467

valtteri.lankiniemi(a)hel.fi

Liitteet

1

Pennanen Petrus, toivomusponsi, Kvsto 1.6.2022 asia 2

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 58200

Työpajankatu 8

 09 310 1691

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 58

Faksi

 

Alv.nro

Kaupunkiymparisto@hel.fi

https://www.hel.fi/

 

 

FI02012566