Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2018

1 (1)

Kaupunkiympäristölautakunta

 

 

 

 

Asia/19

 

06.02.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 65

Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Sampo Terhon ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee Lenininpuiston nimen muuttamista Ukko-Pekan puistoksi

HEL 2017-011116 T 00 00 03

Hankenumero 5264_156

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus on 20.4.1970 tehnyt päätöksen Lenininpuiston nimeämisestä Alppiharjun kaupunginosaan V. I. Leninin (1870–1924) mukaan. Päätös perustui loppuvuodesta 1969 tehtyyn valtuustoaloitteeseen, jolla haluttiin nostaa esiin seuraavana vuonna vietettyä V. I. Leninin syntymän satavuotisjuhlavuotta. Lenininpuiston nimi tuli voimaan vuonna 1974 asemakaavassa 6999. Aiemmin puisto oli ollut virallisesti nimeämätön. Tällä hetkellä alueella voimassa oleva asemakaava 9897 on tullut voimaan vuonna 1997. Lenininpuiston nimi ei ole osoitekäytössä.

Presidentti P. E. Svinhufvudin (1861–1944) mukaan on nimetty Kulosaaren kaupunginosassa neljä paikkaa: Svinhufvudinkuja–Svinhufvudsgränden (vahvistunut vuonna 1959), Svinhufvudintie–Svinhufvudsvägen(1959), Ukko-Pekan polku–Ukko-Pekkas stig (1973) ja Ukko-Pekan porras–Ukko-Pekkas trappstig (1973). Kulosaareen on esitetty myös nimeä Ukko-Pekan puisto–Ukko-Pekkas park vuonna 1995, ja on mahdollista, että tämä nimi toteutuu jossakin tulevassa asemakaavan muutoksessa. Helsingin kaupungin nimistönsuunnittelussa noudatettavan periaatteen mukaan samanalkuisten nimien tulisi sijaita toistensa välittömässä läheisyydessä, mistä johtuen Ukko-Pekan puiston nimeäminen tai uusien nimien muodostaminen samasta aihepiiristä muualle kuin Kulosaareen ei ole mahdollista.

Nimistötoimikunta on antanut asiasta lausunnon 15.11.2017. Kaupunkiympäristölautakunta yhtyy nimistötoimikunnan kantaan eikä puolla valtuustoaloitteessa esitettyä Lenininpuiston nimen muuttamista Ukko-Pekan puistoksi.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen(a)hel.fi

Anu Lamminpää, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37258

anu.lamminpaa(a)hel.fi

Milla Nummikoski, arkkitehti, puhelin: 310 37477

milla.nummikoski(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuustoaloite

Valtuutettu Sampo Terho ja yksi muu valtuutettu ovat tehneet 11.10.2017 seuraavan valtuustoaloitteen:

Helsingin Alppilassa sijaitsee puistoalue, joka nimettiin vuonna 1960 Vladimir Iljitsh Leninin satavuotisjuhlavuoden mukaan Lenininpuistoksi. Lenin oli Neuvosto-Venäjän johtaja ja leninistisen ideologian perustaja. Väkivaltainen, bolsevistinen hirmuhallitsija ei ansaitse muistokseen nimettyä puistoa Suomen pääkaupungista.

Puisto tulisi nimetä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Ukko-Pekan puistoksi. Uusi nimi viittaa presidentti Pehr Evind Svinhufvudiin, joka tunnetaan Suomen historiassa itsenäisyysmiehenä, joka nautti laajasta kansansuosiosta. Lenininpuiston nimeäminen uudelleen Ukko-Pekan puistoksi olisi arvokas, itsenäistä Suomea juhlistava toimenpide.

Näin ollen Sininen valtuustoryhmä esittää, että Lenininpuisto nimetään uudelleen Ukko-Pekan puistoksi.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 16.2.2018 mennessä.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen(a)hel.fi

Anu Lamminpää, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37258

anu.lamminpaa(a)hel.fi

Milla Nummikoski, arkkitehti, puhelin: 310 37477

milla.nummikoski(a)hel.fi

Oheismateriaali

1

Terho Sampo Aloite Kvsto 11102017 1

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 2100

Kansakoulukatu 3

09 310 1691

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkiymparisto@hel.fi

https://www.hel.fi/

 

 

FI02012566