Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

18/2018

1 (1)

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto

 

 

 

 

Asia/24

 

14.12.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 249

Uhkasakkojen tuomitseminen maksettavaksi purkamisvelvoitteen laiminlyöntiä koskevassa asiassa sekä uuden uhkasakon asettaminen

HEL 2018-008055 T 10 04 10

45-2-18-US

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päätti tuomita ********** maksamaan rakennuslautakunnan 4.4.2017 asettamista uhkasakoista purkamisvelvoitteen laiminlyönnin vuoksi 1.12.2017 jälkeen ja 1.12.2018 mennessä erääntyneet uhkasakot: peruserän 7 000 euroa sekä 12 kappaletta 1000 euron lisäerää, yhteensä yhdeksäntoistatuhatta (19 000) euroa. Tuomittu sakko maksetaan Suomen valtiolle.

Lisäksi ympäristö- ja lupajaosto päättää rakennusvalvontataksan 20 §:n b kohdan nojalla määrätä ********** maksamaan rakennusvalvonnan suorittamista valvontatoimenpiteistä 2000 euron suuruisen valvontamaksun. Päätökseen tältä osin kuntalain 134 §:n mukainen oikaisunhakuosoitus.

Lisäksi ympäristö- ja lupajaosto päättää rakennusvalvontataksan 20 §:n b kohdan nojalla määrätä ********** maksamaan rakennusvalvontapalvelulle käsittelyn kuuluttamisesta Virallisessa lehdessä aiheutuneet kuuluttamiskustannukset (alv. 0 %) 253,28 euroa täysimääräisinä. Päätöstä koskee myös tältä osin kuntalain 134 §:n mukainen oikaisuvaatimusosoitus.

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto päättää uudistaa 4.4.2017 asetetut velvoitteet sekä asettaa niiden tehosteeksi uudet juoksevat uhkasakot seuraavasti:

********** velvoitetaan nyt asetettavan sakon uhalla purkamaan osoitteessa ********** sijaitsevalta kiinteistöltä vaarallinen ja ympäristöä rumentava asuinrakennus 1.5.2019 mennessä. Juoksevan uhkasakon kiinteä peruserä on kaksikymmentäyksituhatta euroa (21 000) ja lisäerä jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu, on kolmetuhatta (3 000) euroa. Rakennuksen purkamiseen ei tarvitse hakea purkamislupaa.

Lisäksi ympäristö- ja lupajaosto velvoittaa ********** nyt asetettavan sakon uhalla poistamaan purkujätteet kiinteistöltä 1.6.2019 mennessä. Juoksevan uhkasakon kiinteä peruserä on yhdeksäntuhatta (9 000) euroa ja lisäerä jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu, on 1 500 euroa.

Siltä osin kuin tällä päätöksellä ei ole tuomittu 4.4.2017 asetettuja uhkasakkoja maksettavaksi, uhkasakkojen tuomitseminen tuon päätöksen nojalla raukeaa.

Jos kiinteistö tai sitä koskeva käyttöoikeus luovutetaan, on tässä päätöksessä asetetusta velvoitteesta ja uhasta ilmoitettava luovutuksensaajalle ottamalla luovutuskirjaan sitä koskeva maininta tai tiedottamisesta on huolehdittava muutoin todisteellisesti. Lisäksi velvoitetun on ilmoitettava kirjallisesti Helsingin kaupungin rakennusvalvontapalveluille luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Koska rakennuksesta aiheutuu turvallisuusriski ja koska rakennuksen kunnossapitovastuu on laiminlyöty useita vuosia, ympäristö- ja lupajaosto määrää hallintolainkäyttölain 31 §:n nojalla, että asetettua velvoitetta on noudatettava mahdollisesta valituksesta huolimatta. Hallinto-oikeus voi mahdollista valitusta käsitellessään kieltää jaoston päätöksen täytäntöönpanon.

Ottaen huomioon rakennuksesta aiheutuva turvallisuusriski ja rakennuksen kunnossapitovastuun laiminlyönnin pitkä kesto, laiminlyöntiä ei ole pidettävä vähäisenä. Näin ollen ympäristö- ja lupajaosto päättää ilmoittaa asiasta maankäyttö- ja rakennuslain 186 §:n mukaisesti poliisille esitutkintaa varten.

Pöytäkirjanote liitteineen ja tuomitun uhkasakon tilillepanokortti saantitodistuksella velvoitetulle. Päätöksen tiedoksianto lisäksi hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona.

Pöytäkirjanote maanmittauslaitokselle merkinnän tekemiseksi kiinnityksistä pidettävään rekisteriin.

Pöytäkirjanote ja sakkoluettelonote oikeusrekisterikeskukselle.

Velvoitepäätös

Rakennuslautakunta on 4.4.2017 tekemällään lainvoimaisella päätöksellä velvoittanut ********** 1.11.2017 mennessä sakon uhalla purkamaan osoitteessa ********** sijaitsevalta kiinteistöltä ********** vaarallinen ja ympäristöä rumentava asuinrakennus. Juoksevan uhkasakon kiinteäksi peruseräksi on määrätty 7 000 euroa ja lisäerä jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa velvoitetta ei ole noudatettu, on 1 000 euroa.

Lisäksi rakennuslautakunta on velvoittanut ********** sakon uhalla poistamaan purkujätteet kiinteistöltä 1.12.2017 mennessä. Juoksevan uhkasakon kiinteä peruserä on kolmetuhatta euroa ja lisäerä jokaiselta yhden kuukauden ajanjaksolta, jonka kuluessa päävelvoitetta ei ole noudatettu, on 500 euroa.

Päätös on toimitettu Espoon käräjäoikeuden haastemiehille tiedoksiannettavaksi. Tiedoksiantopyyntö on palautunut estetodistuksella; henkilöä ei ole tavoitettu. Koska päätöstä ei ole saatu muulla tavoin annettua tiedoksi, tiedoksianto on toimitettu yleistiedoksiantona. Asia kuulutettiin Virallisessa lehdessä 19.5.2017 ja ilmoitus pidettiin nähtävänä Helsingin rakennusvalvontaviraston ilmoitustaululla 16.5.2017-26.6.2017 välisen ajan.

Näin ollen ********** katsotaan hallintolain 62 §:n nojalla saaneen asian tiedoksi seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta Virallisessa lehdessä.

Päätöksestä ei ole valitettu.

Tarkastuslausunto ja sen tiedoksianto

Paikallakäynnillä on todettu, ettei asetettuja velvoitteita ole noudatettu. Tämän johdosta 13.6.2018 päivätyssä tarkastuslausunnossa esitetään, että ********** tuomittaisiin maksamaan erääntyneet uhkasakot, ja että samalla velvoitteiden tehosteeksi voitaisiin asettaa uudet juoksevat uhkasakot.

Tarkastuslausunto on lähetetty ********** sekä tavallisella kirjeellä että saantitodistuksella. Saantitodistuksella lähetetty kirje sekä tavallinen kirje ovat palautuneet.

Koska tarkastuslausuntoa ei ole muulla tavoin saatu annettua tiedoksi, tiedoksianto on toimitettu yleistiedoksiantona. Asia on kuulutettu Virallisessa lehdessä 25.6.2018/72. Ilmoitus on julkaistu Helsingin rakennusvalvontapalveluiden ilmoitustaululla 20.6.2018 - 1.8.2018 osoitteessa Sörnäistenkatu 1.

********** katsotaan hallintolain 62 §:n nojalla saaneen tarkastuslausunnon tiedoksi seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta Virallisessa lehdessä.

Tämän lisäksi tarkastuslausunto yritettiin lähettää vielä uudelleen väestötietojärjestelmän mukaiseen osoitteeseen saantitodistuksella, mutta kirje palautui 9.11.2018 rakennusvalvontaan merkinnällä "ei noudettu".

********** ei ole antanut asiassa vastinetta.

Päätöksen perustelut

Päävelvoitteita ei ole miltään osin noudatettu, eikä velvoitteiden noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen.

Sovelletut oikeusohjeet

Uhkasakkolain 10 §:n mukaan uhkasakon asettanut viranomainen voi tuomita uhkasakon maksettavaksi, jos päävelvoitetta ei ole noudatettu eikä noudattamatta jättämiseen ole pätevää syytä. Edellytyksenä uhkasakon tuomitsemiselle maksettavaksi on, että uhkasakon asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole säädetty tai määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta.

Uhkasakon lisäeristä voidaan kerralla tuomita maksettavaksi enintään kolme kertaa peruserän suuruinen summa. Tämän ylittävältä osalta lisäerät raukeavat niiltä uhkasakkojaksoilta, jotka ovat alkaneet ennen
kuin päätös uhkasakon tuomitsemisesta tehdään.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 166 §, 182 §, 186 §
Uhkasakkolaki 11 §, 13 §, 18 §, 19 §, 22 §, 23 § ja 24 §
Hallintolaki 55 §, 60 §, 62 §.

Esittelijä

yksikön päällikkö

Pentti Ruuska

Lisätiedot

Kaisa Hongisto, rakennuslakimies, puhelin: 09 310 26404

kaisa.hongisto(a)hel.fi

Liitteet

1

Sijaintikartta

2

Kantakartta

3

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 31 k.)

4

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 31 k.)

5

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 31 k.)

6

Kuulutus Virallisessa lehdessä 25.6.2018

7

Ilmoitus 19.6.2018

8

Valokuva paikallakäynniltä 5.1.2018

9

Valokuvat paikallakäynniltä 30.11.2018

10

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 31 k.)

11

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 31 k.)

12

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 31 k.)

13

Kuulutus Virallisessa lehdessä 19.5.2017

14

Ilmoitus 16.5.2017

15

Virallisen lehden lasku

Muutoksenhaku

Pääasian osalta

Hallintovalitus, todisteellinen tiedoksianto

Valvontamaksun ja kuuluttamismaksun osalta

Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Velvoitettu

Hallintovalitus, todisteellinen tiedoksianto
Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta
Liite 1
Liite 2
Liite 3
Liite 4
Liite 5
Liite 6
Liite 7
Liite 8
Liite 9
Liite 10
Liite 11
Liite 12
Liite 13
Liite 14
Liite 15

Maanmittauslaitos/ Kirjaamisasiat

 

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijä

yksikön päällikkö

Pentti Ruuska

Lisätiedot

Kaisa Hongisto, rakennuslakimies, puhelin: 09 310 26404

kaisa.hongisto(a)hel.fi

Liitteet

1

Sijaintikartta

2

Kantakartta

3

Tarkastuslausunto 13.6.2018

4

Palautunut saantitodistus 25.6.2018

5

Palautunut saantitodistus 9.11.2018

6

Kuulutus Virallisessa lehdessä 25.6.2018

7

Ilmoitus 19.6.2018

8

Valokuva paikallakäynniltä 5.1.2018

9

Valokuvat paikallakäynniltä 30.11.2018

10

Rakennuslautakunnan hallintopakkopäätös 4.4.2017 § 117

11

Rakennuslautakunnan hallintopakkopäätöksen liitteet

12

Tiedoksiantopyyntö ja estetodistus, Espoon käräjäoikeus

13

Kuulutus Virallisessa lehdessä 19.5.2017

14

Ilmoitus 16.5.2017

15

Virallisen lehden lasku

Muutoksenhaku

Pääasian osalta

Hallintovalitus, todisteellinen tiedoksianto

Valvontamaksun ja kuuluttamismaksun osalta

Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Velvoitettu

Hallintovalitus, todisteellinen tiedoksianto
Oikaisuvaatimusohje, kaupunkiympäristölautakunta
Liite 1
Liite 2
Liite 3
Liite 4
Liite 5
Liite 6
Liite 7
Liite 8
Liite 9
Liite 10
Liite 11
Liite 12
Liite 13
Liite 14
Liite 15

Maanmittauslaitos/ Kirjaamisasiat

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 58200

Sörnäistenkatu 1

09 310 1691

0201256-6

FI06 8000 1200 0626 37

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkiymparisto@hel.fi

https://www.hel.fi/

 

 

FI02012566