Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2014

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Lsp/7

 

03.06.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 183

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle toivomusponsista, jotka koskevat jalkakäytävien rakentamista Rintamasotilaantielle ja Salotielle

HEL 2014-001054 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.1.2014 Maatullinpuiston eteläosan ase-makaavan muutosehdotuksen nro 12191. Asemakaavan muutos tekee mahdolliseksi mm. erillispientalotonttien rakentamisen puiston eteläreunalle. Pääsy uusille tonteille edellyttää nykyisen katuverkon jatkamista puiston eteläreunaan. Katuverkon jatkamisen yhteydessä olemassa olevia katuja peruskorjataan ja päällystetään.

Rintamasotilaantiellä on yhdistetty jalankulku- ja pyörätie Tapaninkyläntien ja Takalantien välillä. Takalantiestä pohjoiseen Rintamasotilaantie jatkuu katuna, jonka varrella on noin 25 asuntoa. Takalantie on päättyvä katu, jonka päästä on jalankulku- ja pyöräily-yhteys liikuntapuistoon. Kaavamuutoksen yhteydessä kadulle ei osoiteta uutta asumista eikä kadun jatkamista, joten sen toiminta säilyy ennallaan. Katualueen leveys asemakaavassa on noin 11,5 metriä. Itse katu tullaan päällystämään ja kaventamaan 4,5 metriä leveäksi. Autojen pääsy liikuntapuistoon on estetty ajoesteellä. Suunnitteluohjeiden mukaan pientaloalueiden vähäliikenteisille tonttikaduille, joiden varressa on maankäyttöä vähän (alle 5 000 kerrosneliömetriä), ei yleensä rakenneta erillistä jalkakäytävää. Jalkakäytävän rakentamista Rintamasotilaantielle Takalantiestä pohjoiseen ei tämän johdosta pidetä tarpeellisena.

Myös Salotie tulee olemaan vähäliikenteinen tonttikatu eikä Salotielle pidetä tarpeellisena rakentaa jalkakäytävää. Jalkakäytävän rakentaminen ei ole muutenkaan mahdollista, sillä Salotie kapenee pohjoispäästään Salotie 13 kohdalla, jossa katualueen leveys on ainoastaan 7,0 metriä. Kadulle tullaan rakentamaan kadun jatkamisen ja perusparannuksen yhteydessä kaksi hidastetta: korotettu liittymä Takalantien risteykseen ja ns. S-mutka kadun puoliväliin. Näillä toimenpiteillä on liikenneturvallisuutta parantava vaikutus. Salotien jatkamisen yhteydessä tullaan jalankulku- ja pyöräily-yhteys liikuntapuistoon säilyttämään ja autoliikenne estämään.

Salotiellä ei ole tapahtunut poliisin tietoon tulleita tieliikenneonnettomuuksia vuoden 1991 jälkeen. Sitä aiemmilta vuosilta kadusta ei ole onnettomuustilastoja.

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Jaakko Heinonen, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37118

jaakko.heinonen(a)hel.fi

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Toivomusponnet

Valtuutettu Sami Muttilainen on tehnyt 15.1.2014 seuraavat toivomusponnet:

"Hyväksyessään kaavan valtuusto esittää selvitettäväksi, voidaanko Rintamasotilaantien jalkakäytävä jatkaa liikuntapuistoon saakka tulevan rakentamisen yhteydessä. Tällä hetkellä jalkakäytävä jatkuu ainoastaan kadun puoleen väliin. Katua käyttävät mm. useat ala- ja yläkouluikäiset johtuen mm. Hiidenkivenkoulun ja bussipysäkkien läheisyydestä."  

"Hyväksyessään kaavan valtuusto esittää selvitettäväksi, voidaanko Salo-tielle saada jalkakäytävä, mikäli se avataan kokonaan liikenteelle, olisi olennaisen tärkeää saada kadulle myös jalkakäytävä. Tällä hetkellä katu on puoliksi suljettu, siitä huolimatta siellä on tapahtunut onnettomuuksia. Uuden rakentamisen myötä liikenne tulee olennaisesti lisääntymään."

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 29.8.2014 mennessä.

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Jaakko Heinonen, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37118

jaakko.heinonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 2100

Kansakoulukatu 1 A

+358 9 310 1673

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkisuunnittelu@hel.fi

www.hel.fi/kaupunkisuunnittelu

+358 9 310 37170

 

FI02012566