Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2014

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Akp/7

 

03.06.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 182

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee kaupungin omistamien arvorakennusten säilyttämistä

HEL 2014-001947 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:

Kaupunkisuunnitteluvirasto pyrkii edistämään sekä kaupungin omistuksessa olevien että muiden arvokiinteistöjen säilymistä rakennus- ja maankäyttölain mukaisesti asemakaavoituksella, varustamalla rakennukset suojelumerkinnöin sekä etsimällä eri hallintokuntien kanssa yhteistyössä rakennukseen soveltuva käyttötarkoitus. Asemakaava luo kuitenkin vain edellytykset käytölle ja kunnostukselle, mutta ei velvoita tai pakota siihen.

Helsingissä oli 1.1.2014 suojeltu asemakaavoilla yhteensä 4495 rakennusta, joista 274 oli kaupungin omistuksessa olevia rakennuksia. Myös aloitteessa mainitut Lapinlahden ja Marian sairaalan sekä Lauttasaaren kartanon rakennukset kuuluvat asemakaavoilla suojeltuihin kaupungin omistamiin arvorakennuksiin. Aloitteessa mainittua Meilahden taidemuseota ei sen sijaan ole suojeltu asemakaavalla eikä sitä ole arvotettu.

Kaupunkisuunnitteluvirastoon vuonna 2014 perustettu sairaalaprojekti pyrkii ratkaisemaan sairaala-alueiden kaavoituksen ja käytön kysymyksiä erityisesti niiden kaupungin sairaaloiden osalta, joiden nykyinen käyttö poistuu tai joiden osalta sairaalatoiminta vähenee, kuten esimerkiksi Marian ja Koskelan sairaala-alueet. Sairaala-alueella olevien arvorakennusten uusiokäyttö on näissä tapauksissa sidoksissa alueen tulevaan maankäytön kokonaisratkaisuun. Uuden maankäytön lähtökohtana sairaala-alueillakin on pääsääntöisesti arvorakennusten säilyttäminen ja uusiokäyttö. Sairaalaprojekti ei koske Lapinlahden sairaalaa, jonka muuttaminen v. 2012 hyväksytyn asemakaavan mukaiseen käyttöön ei ole toistaiseksi toteutunut.

Lauttasaaren kartanon uudesta omistajasta ja käytöstä käydään paraikaa neuvotteluja. Niissä yhtenä osapuolena on Lauttasaari-Seura. 

Valtuustoaloitteessa esitetty ajatus siitä, että kaupungin omistuksessa olevien arvorakennusten säilyttämiseksi laaditaan suunnitelma ja että kiinteistöille etsitään aktiivisesti uudet käyttötarkoitukset, on kannatettava. Erityisesti tulisi pyrkiä kehittämään menettelytapoja, jotka mahdollistavat arvorakennusten uusiokäytön niiden kohteiden osalta, jotka ovat tyhjillään, joiden käyttötarkoitus on epäselvä tai joiden tuleva käyttötarkoitus viivästyy.

Kaupungin omistuksessa olevien rakennusten hallinnointi on keskitetty kiinteistöviraston tilakeskukselle. Yksi keino edistää arvorakennusten käyttöä on kaupungin omistuksesta luopuminen ja rakennukseen soveltuvan uuden käyttötarkoituksen osoittaminen, mikäli arvorakennukselle ei löydy käyttöä kaupungin omien hallintokuntien sisältä eikä luopuminen ole ristiriidassa kulttuurihistoriallisten arvojen kanssa. Olennaista on, että päätökset valmistellaan kohteiden arvot tunnistaen ja yhteistyössä kaupunkisuunnitteluviraston, rakennusvalvonnan ja kaupunginmuseon edustajien kanssa.

Erityisryhmän arvokiinteistöjen joukossa muodostavat ne kulttuurihistoriallisesti huomattavan arvokkaat rakennukset, joiden tulisi historiallisista tai muista syistä pysyä kaupungin omistuksessa.

Esittelijä

vs. asemakaavapäällikkö

Annukka Lindroos

Lisätiedot

Riitta Salastie, arkkitehti, puhelin: 310 37218

riitta.salastie(a)hel.fi

Lausuntoehdotus

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuustoaloite

Valtuutettu Gunvor Brettschneider ja 10 muuta valtuutettua ovat tehneet 12.2.2014 seuraavan valtuustoaloitteen:

"Aika ajoin Helsingissä herää keskustelu ränsistymässä olevista arvorakennuksista. Valitettavasti keskustelu johtaa vain harvoin konkreettisiin toimenpiteisiin. Kun rapistuvasta Lapinlahden sairaalasta julkaistaan kuvia sanomalehdissä, luvataan ryhtyä toimeen ja tehdä selvityksiä ränsistymisen lopettamiseksi. Valitettavasti mitään konkreettisia suunnitelmia esimerkiksi Lapinlahden sairaalan tulevaisuudesta tai sairaalan säilyttämiseksi ei ole esitetty. On olemassa joukko vastaavia esimerkkejä. Marian sairaalasta suunniteltiin monen vuoden ajan keskusterveysasemaa. Nyt näitä suunnitelmia on lykätty ja rakennukset saavat rapistua niin kauan kuin niiden tuleva käyttötarkoitus on epäselvä. Muita esimerkkejä ovat Lauttasaaren kartano ja Meilahden taidemuseo, jotka tarvitsevat pikaisia toimenpiteitä, jotta ränsistyminen saataisiin pysähtymään. Ehdotamme, että niistä toimenpiteistä, joihin kaupunki aikoo ryhtyä historiallisten ja arvokkaiden rakennusten säilyttämiseksi laaditaan suunnitelma ja että kiinteistöille etsitään aktiivisesti uusia käyttötarkoituksia".

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 20.6.2014 mennessä.

 

Esittelijä

vs. asemakaavapäällikkö

Annukka Lindroos

Lisätiedot

Riitta Salastie, arkkitehti, puhelin: 310 37218

riitta.salastie(a)hel.fi

Oheismateriaali

1

Allekirjoitettu, Brettschneider Gunvor valtuustoaloite Kvsto 12.2.2014 asia 18

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 2100

Kansakoulukatu 3

+358 9 310 1673

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkisuunnittelu@hel.fi

www.hel.fi/kaupunkisuunnittelu

+358 9 310 37409

 

FI02012566