Helsingin kaupunki

Esityslista

12/2017

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Akp/12

 

9.5.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

12

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, jossa esitetään Ristikkokadun nimen muuttamista Uudenalunkaduksi (b-asia)

HEL 2017-001314 T 00 00 03

Ksv 5264_112

Lausuntoehdotus

Kaupunkisuunnittelulautakunta antaa valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Helsingin kaupungin nimistönsuunnittelussa noudatettavan periaatteen mukaan vakiintuneita ja paikallishistoriallisesti merkittäviä paikannimiä ei tule muuttaa, ellei muuttamiseen ole pakottavaa, esimerkiksi pelastusturvallisuuteen liittyvää tarvetta. Nimistönsuunnittelun keskeisenä ohjenuorana on pidetty nimistön pysyvyyttä ja historiallista syvyyttä.

Kaupunkisuunnittelulautakunta toteaa, että Hermannin kaupunginosassa Hermanninmäen osa-alueella sijaitseva kadunnimi Ristikkokatu–Gallergatan on määrätty vuonna 2002 voimaan tulleessa asemakaavassa nro 10900. Siihen asti samalla paikalla oli käytössä kaupunginhallituksen vuonna 1952 tekemällä päätöksellä nimi Ristikkotie–Gallervägen. Alueella sijaitsevat Ristikkokadun tavoin vankilan historiaan liittyvät Mathilda Wreden kuja–Mathilda Wredes gränd ja Muurikuja–Murgränden.

Nimistötoimikunta on kaupunkisuunnitteluvirastolle antamassaan lausunnossa 8.3.2017 (§ 19) muistuttanut kadunnimien tärkeimmästä funktiosta osoitejärjestelmän osana kadun asukkaiden, siellä kulkevien ja asioita toimittavien arjessa. Kadulla on käytössä tällä hetkellä viisi osoitenumeroa (Ristikkokatu 3 ja 4–10), ja vakiintuneen kadunnimen muuttaminen aiheuttaisi kadun asukkaille ja yrityksille kustannuksia, pitkäaikaista sekaannusta ja kohtuutonta haittaa esimerkiksi pelastustilanteissa.

Kaupunkisuunnittelulautakunta jakaa nimistötoimikunnan kannan siitä, että kadun nykyinen nimi Ristikkokatu–Gallergatan antaa alueelle karaktääriä ja kunnioittaa erilaisten ihmisryhmien rinnakkaiseloa ja yhteisöllisyyttä. Ristikkokadun nimenmuutokseen ei ole ilmennyt pakottavia syitä.

Kaupunkisuunnittelulautakunta ei puolla valtuustoaloitteessa esitettyä Ristikkokadun nimenmuutosta Uudenalunkaduksi.

Esittelijän perustelut

Valtuustoaloite

Valtuutettu René Hursti ja 22 muuta valtuutettua ovat tehneet 1.2.2017 seuraavan valtuustoaloitteen:

Helsingin Vallilan Hermannissa sijaitsee "Sörkan vankila". Tie sinne kulkee Hämeentieltä Ristikkokadulle, joka ohittaen Hermannin puistikon kiertää Sörnäisten vankilan, sivuten osan matkasta Muurikujaa.

Aloitteeni on, että Ristikkokatu muutetaan Uudenalunkaduksi. Ihminen tullessaan Helsingin vankilaan ns. Sörkan vankilaan kärsimään rangaistustaan yhteiskunnalle on valinnan edessä.

Mahdollisuus uuteen alkuun, tai jatkaako vanhaa kaavaa. Suoritettuaan vankeusrangaistuksensa, vapauteen päästyään, on varmasti mieltä nostavampaa, kävellä kohti uutta mahdollisuutta, katua, jonka nimi on Uudenalunkatu kuin Ristikkokatu.

Siksi valtuustoaloitteeni kadun nimen vaihtamiseen Ristikkokadusta Uudenalunkaduksi.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 1.8.2017 mennessä.

Esittelijä

asemakaavapäällikkö

Marja Piimies

Lisätiedot

Johanna Lehtonen, nimistönsuunnittelija, puhelin: 310 37386

johanna.lehtonen(a)hel.fi

Oheismateriaali

1

Allekirjoitettu Hursti Rene ym. valtuustoaloite kvsto 1.2.2017 asia 53

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 2100

Kansakoulukatu 3

+358 9 310 1673

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkisuunnittelu@hel.fi

www.hel.fi/kaupunkisuunnittelu

 

 

FI02012566