Helsingin kaupunki

Esityslista

11/2017

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Ykp/1

 

25.04.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1

Helsingin maanalaisen yleiskaavan muutoksen suunnitteluperiaatteet ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (a-asia)

HEL 2017-001746 T 10 03 02 00

Päätösehdotus

Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä 25.4.2017 päivätyt suunnitteluperiaatteet Helsingin maanalaisen yleiskaavan laatimisen pohjaksi ja merkitä tiedoksi 25.4.2017 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman.

Esittelijän perustelut

Johdanto

Helsingin maanalaisen yleiskaavan muutos laaditaan niin, että siinä varaudutaan suunnitelmallisesti kaupungin tiivistymisen myötä tulevaan maanalaisten toimintojen tilantarpeeseen.

Maanalainen yleiskaava on suunnitelma, jolla ohjataan pääosin kalliotiloihin sijoittuvia suuria ja tärkeitä maanalaisia tilavarauksia. Maanalainen yleiskaava ohjaa maanalaista asemakaavoitusta. Uudessa maanalaisessa yleiskaavassa varaudutaan kalliotilan suunnitelmalliseen hyödyntämiseen ja sovittamaan yhteen erilaisia toimintoja keskenään. Kaupunkirakenteen tiivistyessä myös paine tilojen hyödyntämiselle maan alla kasvaa. Östersundomin alue tullaan liittämään osaksi maanalaista yleiskaavaa Helsingin hallinnollisena alueena.

Kaupunginvaltuusto on 2016 hyväksynyt Helsinkiin uuden yleiskaavan (Kaupunkikaavan). Tiivistyvässä kaupunkirakenteessa infrastruktuurin, liikenteen ja monipuolisen maankäytön yhteissuunnittelu on tullut entistä ajankohtaisemmaksi. Maanalaisen yleiskaavan muutoksella pyritään lisäämään maanalaisten tilojen monipuolista käyttöä ja parantamaan merkittävien kalliotilojen suunnitelmallista hyödyntämistä. Erityisesti maanalaisten tilojen suunnittelun tarve liikenteen solmukohdissa liikkumisen, kaupan ja muun maankäytön käyttöön on ajankohtaistunut.

Maanalaisten tilojen toiminnan ja käytön turvallisuus on tullut aina merkittävämmäksi seikaksi turvallisuuden kokonaishallinnassa, jonka osia ovat mm. kallioperä, palo- ja pelastusturvallisuus sekä tulvien hallinta. Vuoden 2011 vahvistetun ensimmäisen maanalaisen yleiskaavan tilavaraukset ovat osittain vanhentuneet ja ne tulee tarkistaa ajan tasalle, jotta ohjausvaikutus kaavalla säilyy.

Hyväksyttävät suunnitteluperiaatteet

        edistetään monipuolista maanalaisten tilojen hyödyntämistä

        maanalainen yleiskaava sisältää vain merkittävimmät maanalaiset tilavaraukset

        otetaan huomioon uuden yleiskaavan painopistealueet

        varmistetaan maanalaisten tilojen turvallisuus

        tehdään laajaa yhteistyötä tilavarausten haltijoiden ja viranomaisten kanssa

        infrastruktuurin tulevat maanalaiset tilatarpeet päivitetään

        varaudutaan eri liikkumismuotojen edellyttämiin maanalaisiin tilantarpeisiin

        huomioidaan Östersundomin alue

        arvioidaan maalämpökaivojen toteuttamisedellytyksiä

        päivitetään maanalaisten pysäköintilaitosten tilavaraukset

        liikenteen solmukohdissa liikkumisen ja kaupan tilatarpeet maan alla huomioidaan

        huomioidaan muiden käyttötarkoitusten maanalaiset tilavaraukset

Aikataulu

Maanalainen yleiskaavaluonnos esitellään lautakunnalle arviolta vuoden 2018 lopulla. Maanalainen yleiskaavaehdotus pyritään esittelemään lautakunnalle vuoden 2019 aikana.

Esittelijä

yleiskaavapäällikkö

Rikhard Manninen

Lisätiedot

Eija Kivilaakso, toimistopäällikkö, puhelin: 310 37247

eija.kivilaakso(a)hel.fi

Raila Hoivanen, diplomi-insinööri, puhelin: 310 37482

raila.hoivanen(a)hel.fi

Pekka Leivo, diplomi-insinööri, puhelin: 310 37388

pekka.leivo(a)hel.fi

Liitteet

1

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

2

Suunnitteluperiaatteet

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Yleissuunnitteluosasto/Kivilaakso, Hoivanen, Kiljunen-Siirola, Leivo, Ihantola, Tolonen, Lindén

Liikennesuunnitteluosasto/Kuokkanen

Hallinto-osasto/Mattila, Uro

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 2100

Kansakoulukatu 3

+358 9 310 1673

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkisuunnittelu@hel.fi

www.hel.fi/kaupunkisuunnittelu

 

 

FI02012566