Helsingin kaupunki

Esityslista

6/2017

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Ykp/7

 

28.2.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

7

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle toivomusponnesta, joka koskee kansallisen kaupunkipuiston perustamista (a-asia)

Pöydälle 14.02.2017

HEL 2016-012148 T 00 00 03

Lausuntoehdotus

Kaupunkisuunnittelulautakunta antaa lausunnon kaupunginhallitukselle:

Nina Hurun toivomusponnessa esitetään, että Helsinki on aloitteellinen edistääkseen kansallisen kaupunkipuiston perustamista. Kaupunginvaltuustossa on parhaillaan käsittelyssä Jarmo Niemisen aloite kansallisen kaupunkipuiston perustamisselvityksen tekemisestä.

Jotta kansallisen kaupunkipuiston perustamista voidaan edistää ja varsinainen perustamisselvitys kaupunginvaltuuston mahdollisen päätöksen pohjalta tehdä, tarvitaan alustava tarveselvitys, jossa selvitetään kansallisen kaupunkipuiston edellytykset kaupunkisuunnittelun ja yleiskaavan toteuttamisen näkökulmista. Kaupunkisuunnitteluvirasto esittää, että alustavaa tarveselvitystä laaditaan yleiskaavan toteuttamisohjelman rinnalla. Sen yhteydessä selvitetään kansallisen kaupunkipuiston alustavat rajausedellytykset, kaavalliset valmiudet ja edellytykset, suhde uuden yleiskaavan arvioituun muuhun maankäyttöön sekä tunnistetaan lisäselvitystarpeet ja hankkeen hyötyjä ja haittoja.

Kaupunkipuiston edellytyksiä on selvitettävä huolellisesti ottaen huomioon kaupungin muut kehittymistarpeet. Kaavojen mukaisen maankäytön kehittämisen ja puistorajauksen tulee olla ristiriidaton. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan puistoon voidaan osoittaa alueita, jotka on kaavassa osoitettu puistoksi, virkistys- tai suojelualueeksi, arvokkaaksi maisema-alueeksi tai muuhun kansallisen kaupunkipuiston tarkoituksen kannalta sopivaan käyttöön. On arvioitava myös tarvitaanko puiston perustamiseksi uusia asemakaavoja tai kaavamuutoksia.

Kansalliseen kaupunkipuistoon liitettävien alueiden tulisi tukea sisällöltään Helsingin kehitystarinaa ja täyttää kansallisen kaupunkipuiston kriteerit. Kansallisen kaupunkipuiston perustamista Helsinkiin on tutkittu Yleiskaavan 2002 valmistelun yhteydessä ja lukuisten aloitteiden pohjalta yleiskaavan valmistumisen jälkeen. Kansallisen kaupunkipuiston perustamisen sijaan on aikaisemmin esitetty Yleiskaavassa 2002 osoitetun Helsinkipuiston kehittämistä kaupungin omana hankkeena. Helsinkipuiston suunnitteluperiaatteet on hyväksytty kaupunkisuunnittelulautakunnassa 7.2.2012. Kaupunkisuunnitteluviraston tämän hetkinen käsitys on, että edellytykset kansalliselle kaupunkipuistolle täyttyvät parhaiten Helsinkipuiston alueella. Uuden yleiskaavan valmistelussa on otettu huomioon Helsinkipuiston alue. Helsinkipuiston asemakaavoitusta on toteutettu pääosin niin, että alueen kulttuuriympäristö- ja virkistys- ja ekologiset arvot tulevat turvattua. Uusi yleiskaava mahdollistaisi Helsinkipuiston lähes Yleiskaavassa 2002 esitetyssä laajuudessa.

Alustavan tarveselvityksen jälkeen on mahdollista aloittaa varsinainen kansallisen kaupunkipuiston perustamisselvitys, ottaa mahdolliseen kansalliseen kaupunkipuistoon liittyvät maankäytöltään muuttuvat alueet tarkempaan suunnitteluun, käynnistää tarkemmat selvitykset, vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa ja neuvotteluprosessi ympäristöministeriön kanssa. Tässä vaiheessa on luontevaa laatia myös hoito- ja käyttösuunnitelma. Varsinaiseen perustamisselvityksen ja mahdollisien kaavamuutosten laatimiseen on varattava muiden kaupunkien kokemusten mukaan useita vuosia. Perustamisselvityksen hyväksymisen jälkeen olisi mahdollista edetä kohti hakuvaihetta.

Esittelijän perustelut

Toivomusponsi

Hyväksyessään 26.10.2016 yleiskaavan kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään Helsingin uuden yleiskaavan - Kaupunkikaavan, kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki on aloitteellinen edistääkseen kansallisen kaupunkipuiston perustamista. (Nina Huru)

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 1.3.2017 mennessä.

Esittelijä

yleiskaavapäällikkö

Rikhard Manninen

Lisätiedot

Raisa Kiljunen-Siirola, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37209

raisa.kiljunen-siirola(a)hel.fi

Anna Böhling, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37211

anna.bohling(a)hel.fi

Jouni Heinänen, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37257

jouni.heinanen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 2100

Kansakoulukatu 3

+358 9 310 1673

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkisuunnittelu@hel.fi

www.hel.fi/kaupunkisuunnittelu

 

 

FI02012566