Helsingin kaupunki

Esityslista

36/2012

1 (1)

Kaupunkisuunnittelulautakunta

 

 

 

 

Lsp/2

 

18.12.2012

 

 

 

 

 

 

2

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto valtuustoaloitteesta, joka koskee Liisankadun kehittämistä kevyen liikenteen tarpeisiin (b-asia)

Pöydälle 11.12.2012

HEL 2012-011878 T 00 00 03

Päätösehdotus

Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon.

Lausunto

Liisankadulla on välillä Unioninkatu Snellmaninkatu kaksisuuntainen raitiovaunuliikenne sekä asukaspysäköintipaikkoja molemmin puolin. Kyseisen tyyppinen järjestely on yleisesti käytetty Helsingissä.

Tilanteita, joissa pysäköidyt autot estävät raitiovaunuliikennettä, esiintyy lumisina aikoina tiheämmin kuin lumettomina aikoina. Katujen kunnossapidon tulisi olla niin tehokasta, etteivät pysäköidyt ajoneuvot haittaa muuta liikennettä. Lisäksi rakennusvirastolla on valtuudet asettaa väliaikaisia pysäköintikieltoja, mikäli tilanne sen vaatii.

Kantakaupungin asukkaiden asukaspysäköinti on viime vuosina hankaloitunut. Vaikeimmilla alueilla kyse on ennen kaikkea pysäköintipaikkojen riittämättömyydestä. Kruununhaassa eli E-alueella on yli puolitoista kertaa enemmän asukaspysäköintitunnuksia kuin siellä on laskennallisia paikkoja katujen varsilla.

Liisankadun kehittäminen kävelyn ja pyöräilyn näkökulmasta on kytköksissä alueen muihin hankkeisiin. Kruunuvuoren sillan mahdollinen linjaus Tervasaarenkannaksen kautta muuttaisi Liisankadun luonteen kaupunginosien välistä liikennettä välittäväksi kaduksi. Tällöin lähes koko Liisankadun osuudelle olisi järjestettävä korkean standardin pyöräliikenteen järjestelyt esimerkiksi pyöräkaistojen muodossa. Lisäksi Kruunuvuoren suunnan raitiovaunuliikenne kulkisi Liisankadun kautta.  Varsinaista henkilöautoliikenteen kasvua ei ole odotettavissa, koska silta olisi näillä näkymin vain joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn käytössä.

Liisankatu kuuluu pyöräilyn pääreittien tavoiteverkkoon ilman Kruunuvuorenrannan siltayhteyttäkin. Liisankadun pyöräliikenneratkaisun tavoitteellinen toteutusaikataulu on 5-10 vuotta. Varsinainen pyöräliikenteen ja muun katutilan järjestely on tarkoituksenmukaista ratkaista sen jälkeen, kun Kruunuvuoren sillasta on päätetty. Ilman siltaa vaihtoehtona voisi olla henkilöautoliikenteen rauhoittaminen ilman varsinaisia pyöräkaistoja. Tällöin pysäköinti voisi säilyä kadun varrella.

Myös Hakaniemen alueen suunnitelmat vaikuttavat Kruununhaan liikenneratkaisuihin. Jos Hakaniemen pysäköintilaitos toteutuu, tarvitaan ryhmityskaistat Hakaniemen sillalta Siltavuorenrantaan, jotta pysäköintilaitoksen aiheuttama henkilöautoliikenteen lisäys Hakaniemen puolella pysyy kohtuullisena. Tämä yhdessä koko Hakaniemen sillan uusimissuunnitelmien kanssa varmasti lisäisi Siltavuorenrannan merkitystä liikennettä välittävänä katuna ja tämä puolestaan lisäisi mahdollisuuksia kehittää Liisankadusta rauhallisempaa katua kävelylle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle.

Liisankadun länsipäätä ei ole tarkoituksenmukaista sulkea henkilöautoliikenteeltä, sillä läpiajavaa liikennettä kadulla on nykyisin vähän eikä siitä juurikaan saada kielteistä asukaspalautetta. Yhteys on sen sijaan tärkeä alueen asukkaille. Autoliikenteen määrä Liisankadulla ei myöskään ole niin suuri, että se aiheuttaisi mainittavaa haittaa raitioliikenteelle.

Toistaiseksi ei ole tarkoituksenmukaista poistaa pysäköintipaikkoja Liisankadulta vaan katutilan uudelleenjärjestely on tarkoituksenmukaista tehdä, kun tieto Kruunuvuorensillasta ja sitä kautta kulkevasta raitio- ja pyöräliikenteen yhteydestä päätetään arviolta vuonna 2014. Talviaikaan pysäköinti niin Liisankadulla Unioninkadun ja Snellmaninkadun välisellä osuudella kuin Snellmaninkadulla Liisankadun ja Yliopistonkadun välisellä osuudella aiheuttaa kuitenkin runsaasti häiriöitä raitioliikenteelle, kun katutila lumen vuoksi kapenee ja pysäköivät autot jäävät raitiovaunun ajouralle. Kaupunkisuunnitteluvirasto yhdessä rakennusviraston kanssa harkitseekin Liisankadulle ja Snellmaninkadulle vaihtoehtoisia talvipysäköintijärjestelyjä kuten vuoropysäköintiä, jolloin lumenpoisto voitaisiin hoitaa korkeatasoisemmin ja joukkoliikenteelle häiriöitä aiheuttavaa pysäköintiä voitaisiin vähentää jo talvella 2012-2013. 

Tiivistelmä

Liisankadun rooli kävelyn ja pyöräilyn osalta liittyy tiiviisti lähitulevaisuudessa ratkaistaviin suurempiin kokonaisuuksiin kuten Kruunuvuorenrannan siltayhteyteen, Hakaniemen alueen kehittämiseen ja Helsingin pysäköintipolitiikan päivitykseen. Tässä vaiheessa ei ole syytä ryhtyä rajoittamaan kadun pysäköintiä tai henkilöautoliikennettä.

Esittelijä

Valtuustoaloite

Valtuutettu Elina Moisio ja 10 muuta kaupunginvaltuutettua on tehnyt 29.8.8.2012 seuraavan valtuustoaloitteen:

"Liisankatu on monella tapaa kruununhakalaisten kylätie. Nykyisellään se on kuitenkin ahdas. Usein harmina ovat väärin pysäköidyt autot, jotka ahtaalla kadulla pysäyttävät koko julkisen liikenteen. Pysäköintipaikkoja on kadulla 16 ja ne ovat kapeita paikkoja. Liisankadun kautta kulkeva joukkoliikenne on häiriölle altis.

Kuitenkin, Liisankadusta on tulossa entistä merkittävämpi reitti ja liikennevirrat tulevat kasvamaan. Kun Kruunuvuoren silta rakennetaan, siitä tulee vilkkaampi yhteys pohjoiseen ja keskustaankin. Jos kadulta poistettaisiin ongelmia aiheuttavat pysäköintipaikat, olisi mahdollista saada yrityksille lisää esimerkiksi terassitilaa. Myös pyöräily ja jalankulku olisi joutuisampaa ja miellyttävämpää.

Vaihtoehtoisesti pitäisi selvittää, voisiko kyseisen katuosuuden sulkea kokonaan autoliikenteeltä, samaan tapaan kuin Aleksanterinkadulla. Samallahan poistuisi Liisankadulle kääntyvä kaista Unioninkadulta.

Me allekirjoitetut valtuutetut esitämme, että

1.      Liisankadulta, Unioninkadun ja Snellmaninkadun väliltä poistetaan pysäköintipaikat, koska ne ovat kohtuuttoman kapeita ja säännöllisesti aiheuttavat häiriötä raitiovaunu- ja linja-autoliikenteelle
 

2.     selvitetään voitaisiinko Liisankatu sulkea Unioninkadun ja  Snellmaninkadun väliltä henkilöautoliikenteeltä."

Lausuntopyyntö

Hallintokeskus on pyytänyt kaupunkisuunnittelulautakuntaa antamaan asiasta lausunnon kaupunginhallitukselle 20.12.2012 mennessä.

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Sakari Montonen, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37134

sakari.montonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 2100

Kansakoulukatu 1 A

+358 9 310 1673

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 10

Faksi

 

Alv.nro

kaupunkisuunnittelu@hel.fi

www.hel.fi/kaupunkisuunnittelu

+358 9 310 37170

 

FI02012566