Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

21/2021

1 (5)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Asia/13

 

24.11.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 363

Valtuutettu Laura Finne-Elosen aloite heikoista jäistä varoittavista kylteistä

HEL 2021-005050 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 32174

suvi.ramo(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Laura Finne-Elosen aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Laura Finne-Elonen ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki selvittää mahdollisuudet asentaa varoituskylttejä heikoista jäistä rannoille ja muille alueille, mistä pääsee helposti talvisin jäälle. Varoituskyltit voisivat aloitteen tekijöiden mukaan myös sisältää tietoa jäillä liikkumiseen tarvittavista varusteista.

Kaupunginhallitus viittaa aloitteen johdosta saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että aloitteessa esitetty täsmätiedottaminen jään kantavuudesta rannoille sijoitettavin kyltein tai esimerkiksi sosiaalisen median avulla ei ole tarkoituksenmukaista, vaikka yleisesti heikoista jäistä tiedottaminen onkin sinänsä kannatettava ajatus.

Helsingin jäätilanteesta kyltein tiedottaminen edellyttäisi kaupungin kaikkien jääalueiden jatkuvaa seurantaa. Helsingissä pelkästään niille alueille, joilta jäälle pääsy on helppoa, tarvittaisiin tiedottamista varten arviolta 150–200 kylttiä, joita tulisi päivittää ja ylläpitää muuttuvan jäätilanteen mukaan. Lisäksi on huomioitava, että vaaralliset kohdat voivat vaihdella talven mittaan sekä eri talvina, eivätkä kyltit soveltuisi tiedottamisen välineeksi näissä muuttuvissa olosuhteissa. Rannoille pysyvästi ympäri vuoden sijoitettavat, heikoista jäistä varoittavat kyltit sen sijaan eivät tehoaisi kovinkaan hyvin ihmisiin. Jos varoituskylttejä asennettaisiin rannoille, saattaisi myös syntyä harhakuva, että siellä missä kylttejä ei ole, on jää turvallista.

Edellä mainituin perustein heikoista jäistä varoittaminen tähän tarkoitukseen asennettavien kylttien avulla olisi erittäin haasteellista. Tehokkaampaa tiedottamista jäätilanteesta toteuttavat esimerkiksi Rajavartiolaitos, Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto sekä Helsingin kaupungin pelastuslaitos sosiaalisen median avulla. Myös esimerkiksi Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos seuraavat osaltaan jäätilannetta.

Aloitteesta on saatu kaupunkiympäristölautakunnan, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan sekä pelastuslautakunnan lausunnot. Vastaus on lausuntojen mukainen.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 32174

suvi.ramo(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Laura Finne-Elosen aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 08.11.2021 § 809

HEL 2021-005050 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 32174

suvi.ramo(a)hel.fi

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 07.09.2021 § 137

HEL 2021-005050 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi kaupunginhallitukselle asiasta seuraavan lausunnon:

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan näkemyksen mukaan tiedottaminen heikoista jäistä on kannatettavaa. Jäällä liikutaan kuitenkin aina omalla vastuulla, ja olosuhteet jäällä voivat muuttua nopeasti. Täsmätiedottaminen jään kantavuudesta rannoille sijoitettavin kyltein tai esimerkiksi sosiaalisen median avulla on liikuntapalveluiden näkemyksen mukaan erittäin haasteellista.

Helsingissä meren jäälle pääsee useista paikoista. Esimerkiksi liikuntapalveluiden hallinnoimilta 26 uimarannalta ja kaupungin 79 pienvenesatamasta on helppo pääsy jäälle.

Pelkästään näille alueille tiedottamista varten tarvittaisiin arviolta 150–200 kylttiä, joita tulisi päivittää ja ylläpitää jäätilanteen mukaan. Mikäli rannoille sen sijaan sijoitettaisiin pysyviä kylttejä, joissa varoitetaan heikoista jäistä ympäri vuoden, niin tämän tapaiset taulut eivät liikuntapalveluiden näkemyksen mukaan tehoa kovinkaan hyvin ihmisiin.

Tehokkaampaa tiedottamista jäätilanteesta toteuttavat esimerkiksi Rajavartiolaitos, Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto sekä Helsingin kaupungin pelastuslaitos sosiaalisen median avulla.

Hyvinä jäätalvina liikuntapalvelut toteuttaa meren jäälle 1–2 matkaluistelurataa kuntalaisten käyttöön. Liikuntapalvelut huolehtii ja vastaa ratojen turvallisuudesta tarkastamalla ne päivittäin sekä sulkee radan, kun jään paksuus ei ole enää riittävä. Asiasta tiedotetaan radalla kyltein, kaupungin kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Helsingin koko jäätilanteesta tiedottaminen edellyttäisi kaupungin kaikkien jääalueiden jatkuvaa seurantaa. Kylttien asentaminen, ylläpitäminen sekä jään paksuuden seuranta, vastuut huomioiden, toisi liikuntapalveluiden näkemyksen mukaan kaupungille
huomattavia kustannuksia. Liikuntapalveluissa ei ole varattu resursseja edellä mainittujen asioiden toteuttamiseksi.

Esittelijä

liikuntajohtaja

Tarja Loikkanen

Lisätiedot

Stefan Fröberg, ulkoilupalvelupäällikkö, puhelin: 310 87901

stefan.froberg(a)hel.fi

 

Kaupunkiympäristölautakunta 24.08.2021 § 392

HEL 2021-005050 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Heikosta jäästä varoittavien kylttien asentamista sekä jäätilanteen seurantaan liittyviä kysymyksiä on selvitetty laajasti kaupunkiympäristön toimialalla sekä muun muassa lakipalveluiden kanssa.

Heikosta jäästä varoittavien kylttien asentaminen ei kuulu kaupungin laissa määriteltyihin tehtäviin. Kuntalain mukaan: ”Kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tehtävät ja järjestää sille laissa erikseen säädetyt tehtävät.” Varoituskylttien pystyttäminen ei ole minkään erityislain nojalla kunnan lakisääteinen tehtävä. Kyse ei ole myöskään kunnan alueiden käytön suunnittelusta, jossa mm. elin- ja toimintaympäristön terveellisyys ja turvallisuus on otettava lain nojalla huomioon, vaan luonnonympäristöstä. Jäällä liikutaan omalla vastuulla myös kaupungin alueella. Jäällä järjestettävissä tapahtumissa järjestäjätaholla on, sitä vastoin, jossain määrin vastuu turvallisuudesta.

Koska lakisääteistä velvoitetta kylttien asentamiseen ei ole, niiden asentaminen on harkinnanvaraista. Kylttien asettaminen ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista rantaviivan suuren määrän vuoksi, eikä mahdollisten vaaranpaikkojen kartoittaminen ole mahdollista kaupungin nykyisillä resursseilla. Vaaralliset kohdat voivat myös vaihdella talven mittaan sekä eri talvina. Jos varoituskylttejä asennetaan rannoille, saattaa myös muodostua harhakuva, että siellä missä kylttejä ei ole, on jää turvallista.

Esimerkiksi Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Ilmatieteen laitos seuraavat jäätilannetta. Lisäksi pelastuslaitos ja merivartiosto antavat talvisin varoituksia heikoista jäistä. Jäätilanteen arvioinnin ei ole mahdollista olla kunnan vastuulla nykyisten resurssien puitteissa.

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Silja Hyvärinen

Lisätiedot

Maria Hyövälti, maisema-arkkitehti: 310 37494

maria.hyovalti(a)hel.fi

 

Pelastuslautakunta 24.08.2021 § 37

HEL 2021-005050 T 00 00 03

Lausunto

Pelastuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Helsingin kaupungin pelastuslaitos on luonnollisesti kaiken turvallisuutta edistävän viestinnän kannalla. Turvallisuusviestinnässä on olennaista huomioida eri kohderyhmät sekä ennen kaikkea varmistaa viestinnän tehokkuus, tarkoituksenmukaisuus ja oikea-aikaisuus. Pelastuslaitoksella ei ole edellytyksiä ehdotetun kyltityksen toteuttamiseen ja ylläpitämiseen. Pelastuslaitos ei kuitenkaan näe estettä sille, että lausuntopyynnössä ehdotetun mukaisesti Helsingin kaupunki selvittäisi mahdollisuudet asentaa varoituskylttejä heikoista jäistä rannoille ja muille alueille, mistä pääsee helposti talvisin jäälle.

Räddningsnämnden uttalar till stadsstyrelsen enligt följande:

Helsingfors stads räddningsverk ställer sig naturligtvis positivt för all kommunikation som främjar säkerhet. I säkerhetskommunikation är det väsentligt att beakta de olika målgrupperna och säkerställa effektiviteten av kommunikation, dess ändamålsenlighet och att kommunikation sker i rätt tid. Räddningsverket har inte förutsättningar att verkställa och upprätthålla den föreslagna skyltningen. Räddningsverket ser dock inget hinder för att Helsingfors stad enligt det föreslagna uttalandet skulle utreda möjligheten att ställa upp varningsskyltar för svag is på stränderna och i andra ställen där man lätt kommer till isen på vintertid.

Esittelijä

pelastuskomentaja

Jani Pitkänen

Lisätiedot

Sami Maskulin, vs. palopäällikkö, puhelin: 31031360

sami.maskulin(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

 

 

FI02012566