Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

10/2019

1 (3)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Asia/10

 

22.05.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 154

Valtuutettu Mauri Venemiehen aloite aloitteiden päätösehdotusten selkeyttämisestä

HEL 2018-010105 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Mauri Venemiehen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lauri Menna, johtava asiantuntija, puhelin: 310 36012

lauri.menna(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutetun aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Aloitteen kuvaus

Mauri Venemies ja 15 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan aloitevastausten selkeyttämistä siten, että päätösehdotuksessa otetaan kantaa ryhdytäänkö aloitteessa esitettyihin toimenpiteisiin.

Valtuutetulla on oikeus tehdä aloitteita kaupungin yhteisistä asioista. Kaupunginhallituksen on esitettävä aloite, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua, valtuuston käsiteltäväksi kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Valtuustoaloitteiden käsittely

Valtuutettujen aloitejärjestelmä on mekanismi, jolla valtuutettu voi tehdä toimenpiteitä sisältäviä ehdotuksia kaupungin asioista. Kaupunginhallitus vastaa aloitteisiin. Vastauksen valmistelu tapahtuu yhteistyössä aloitteen sisällön kannalta keskeisten tahojen kanssa.

Aloitevastauksessa kaupunginhallitus esittää mihin toimenpiteisiin se aikoo aloitteen johdosta ryhtyä. Aloitevastaus perustuu aloitteen sisällön kannalta keskeisten viranomaisten ja asiantuntijatahojen näkemykseen. Aloitevastausta valmisteltaessa varmistetaan, että vastaus on strategian ja talousarvion mukainen.

Aloitevastaus on luonteeltaan kaupunginhallituksen tahdonilmaisu sen suhteen, onko aloitteessa ehdotettua kokonaisuutta aihetta edistää. Lähtökohta on, että aloitevastauksessa esitetyt linjaukset huomioidaan kaupungin toiminnassa. Pääasiaratkaisun lopullisista toimenpiteistä kuitenkin tekee aina toimivaltainen viranomainen. Valtuusto ei tee varsinaista päätöstä aloitevastauksen perusteella.

Toimenpiteet aloitteen johdosta

Kaupunginhallitus pitää aloitevastausten selkeyttämistä kannatettavana.

Asiaa on tarkoituksenmukaista edistää osana valtuustoaloiteprosessin kehittämistä, jonka yhteydessä on suunniteltu yhteenvetokappaleen lisäämistä aloitevastauksen loppuun.

Yhteenvetokappaleessa on tarkoitus kuvata kaupunginhallituksen tahtotila aiempaa selkeämmin. Samalla on tarkoitus yhdenmukaistaa aloitevastausten rakennetta, parantaa niiden luettavuutta ja korostaa aloitevastauksen luonnetta mahdollisia varsinaisia toimenpiteitä valmistelevana toimenpiteenä.

Kaupunginhallitus toteaa edellä mainitun perusteella, ettei aloitteessa mainitun toimenpidekirjauksen sisällyttäminen aloitevastauksen päätösosioon ole tarpeen. Aloitteen johdosta ei ole tarve ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lauri Menna, johtava asiantuntija, puhelin: 310 36012

lauri.menna(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutetun aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 29.04.2019 § 267

HEL 2018-010105 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Mauri Venemiehen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Lauri Menna, johtava asiantuntija, puhelin: 310 36012

lauri.menna(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566