Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2018

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Asia/22

 

13.06.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 189

Valtuutettu Arja Karhuvaaran aloite roskakorien sijoittamisesta rantojen kävelyreiteille

HEL 2017-012444 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Arja Karhuvaaran aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Arja Karhuvaaran aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Arja Karhuvaara ja 17 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että uusien kaupunginosien rantojen kävelyreiteille sekä myös vanhoille alueille, esimerkiksi Kruunuhakaan ja Siltasaareen lisätään roska-astioita.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunkiympäristön toimiala lisää resurssiensa puitteissa roska-astioita puhtaanapitovastuullaan oleville yleisisille alueille. Aloitteen johdosta Kruunuhaan ja Siltasaaren rantareittien lisätarve roska-astioille selvitetään ja tarvittaessa astioita lisätään.

Uusien rantareittien roska-astiat sijoitetaan paikoilleen vasta ennen reitin valmistumista ja luovuttamista ylläpitoon. Kaupunkiympäristön toimiala tarkistaa tarpeen uusien alueiden roska-astioille yhdessä ylläpidosta vastaavan urakoitsijan kanssa.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Arja Karhuvaaran aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 30.05.2018 § 155

HEL 2017-012444 T 00 00 03

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.

16.05.2018 Pöydälle

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 23.04.2018 § 237

HEL 2017-012444 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Arja Karhuvaaran aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Kaupunkiympäristölautakunta 23.01.2018 § 17

HEL 2017-012444 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristön toimiala tarkistaa roska-astioiden tilanteen Kruununhaan ja Siltasaaren rantareiteillä. Tarpeen mukaan astioita tullaan lisäämään tai siirtämään.

Myös uusien rantareittien roska-astiatilanne tarkistetaan yhteistyössä urakoitsijoiden kanssa. Osa uusista ranta-alueista on vielä rakenteilla ja roska-astiat asennetaan paikoilleen vasta viimeisinä töinä ennen alueen luovutusta ylläpitoon.

Yleisten alueiden puhtaanapitoon, jonka merkittävänä osana on jätehuolto, käytettiin Helsingissä vuonna 2015 noin 14 miljoonaa euroa. Kaupungin puisto- ja katualueilla on yhteensä noin 8000 roska-astiaa.

Riittävä roska-astioiden määrä turvaa yleisten alueiden toimivuutta ja viihtyisyyttä. Myös astioiden oikea sijoittelu, tilavuus ja tyhjennysväli ovat olennaisia tekijöitä. Kaupunkiympäristön toimiala lisää resurssien puitteissa vuosittain roska-astioita yleisillä alueilla. Toimialalla on oma roska-astiamallisto johon kuuluu myös astia kausi- tai tapahtumakäyttöön. Näitä astioita pystytään sijoittamaan uusille paikoille nopeasti tarpeen mukaan.

Toimialalla on tunnistettu tarve kokonaisvaltaiselle yleisten alueiden jätehuoltosuunnittelulle. Lähivuosina laaditaan yleisten alueiden jätehuollon tuote- ja palvelulinjaus ohjaamaan toimintaa.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38955

petri.arponen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki PL 1

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566