Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

11/2018

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Asia/21

 

30.05.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 159

Valtuutettu Abdirahim Mohamedin aloite liikennevaloista Turunlinnantielle

HEL 2018-000641 T 00 00 03

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Abdirahim Mohamedin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Abdirahim Mohamed ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Turunlinnantien liikenneturvallisuutta parannettaisiin esimerkiksi asentamalla liikennevalot, nopeusrajoituksin tai muilla keinoilla.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa saatuun lausuntoon ja toteaa, että tapahtuneiden liikenneonnettomuuksien määrissä Turunlinnantiellä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia kymmenen viime vuoden aikana. Henkilövahinkoihin johtaneita onnettomuuksia on tapahtunut aikaisempaa vähemmän.

Turunlinnantien liikennejärjestelyistä on vuonna 2007 laadittu liikennesuunnitelma, joka on länsipään osuudelta toteutettu. Marjaniementien liittymästä itään olevan osuuden toteutus jäi odottamaan Östersundomiin suuntautuvaksi kaavaillun raideratkaisun selkeytymistä.

Vuonna 2007 hyväksyttyä liikennesuunnitelmaa on tarpeen päivittää huomioon ottaen mm. tilavaraukset uuden maankäytön ja joukkoliikenteen tarpeisiin. Suunnitelman tarkistuksessa arvioidaan myös mm. valo-ohjauksen tarve. Itäkeskukseen päättyvän Raide-Jokerin liikennejärjestelyjen yhteydessä toteutetaan Turunlinnantien pohjoisreunan levennetty ja pyöräilystä eroteltu jalkakäytävä sekä kaista- ja keskikorokemuutoksia Raaseporintien ja Olavinlinnantien välisellä osuudella.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Abdirahim Mohamedin aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 16.05.2018 § 127

HEL 2018-000641 T 00 00 03

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 23.04.2018 § 243

HEL 2018-000641 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Abdirahim Mohamedin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Kaupunkiympäristölautakunta 13.03.2018 § 138

HEL 2018-000641 T 00 00 03

Hankenumero 5264_148

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi Turunlinnantien liikennesuunnitelman 27.9.2007 (Liikennesuunnitteluosaston piirustus 5591-44). Suunnitelmassa esitettiin muun muassa Marjaniementien risteykseen kiertoliittymää sekä Turunlinnantien kaventamista pääosin 1 + 1 kaistaiseksi Marjaniementien ja Stoan liittymän välisellä osuudella. Turunlinnantien länsipäähän esitetyt muutokset eli kiertoliittymän kohta on toteutettu, mutta kadun jatkosuunnittelu ja toteuttaminen kiertoliittymästä itään on jäänyt odottamaan lähialueen maankäytön muutoksia ja Itäkeskukseen kaavaitujen uusien joukkoliikenneratkaisujen tarkentumista. Turunlinnantie on yksi vaihtoehto Itäkeskuksesta itään kaavaillulle pikaraitiotielinjalle. 

Turunlinnantie on merkittävä bussiliikennereitti, jota käyttää suuri osa idän liityntälinjoista. Porvoon suunnan pikavuorot siirtyivät jo pois Turunlinnantieltä, koska kadun ajoittaiset ruuhkat aiheuttivat liikaa vaihtelua ajoaikaan.  Joukkoliikenteen sujuvuus onkin tärkeä lähtökohta toimenpiteitä suunniteltaessa.

Raidejokeriin liittyvien liikennejärjestelyjen yhteydessä Turunlinnantien liikennejärjestelyt on tarkoitus toteuttaa Olavinlinnantielle saakka liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6639-2 mukaisesti, jonka kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 11.04.2017.

Turunlinnantiellä ei ole poliisin tietoon tulleiden liikenneonnettomuuksien kokonaismäärässä tapahtunut muutosta viimeisen kymmenen vuoden aikana edelliseen kymmenvuotiskauteen verrattuna, mutta henkilövahinkoihin johtaneita onnettomuuksia on sattunut tilastojen perusteella aikaisempaa vähemmän.    

Turunlinnantien liikenneturvallisuutta on tarkoitus parantaa hyväksytyn liikennesuunnitelman periaatteiden mukaisesti. Päätöksestä on kuitenkin jo kulunut niin kauan, että liikennesuunnitelma on syytä päivittää ja varmistaa riittävät tilavaraukset mahdollisen uuden maankäytön sekä joukkoliikenteen tarpeisiin. Myös pyöräliikenteen suunnitteluperiaatteet ovat muuttuneet ja suunnitellut järjestelyt täytyy tältä osin tarkistaa. Suunnitelma päivitetään, kun raideliikenteen varauksista on saatu ainakin periaatepäätös. Kadun itäisen osuuden rakentaminen ajoittunee ensi vuosikymmenen puolelle.

Liittymien rakentaminen korotettuina liittyminä on mahdollista. Tämä edellyttää huolellista arviointia, sillä Turunlinnantiellä on tulvareitti, jonka tehtävä on johtaa pohjoispuolisen alueen rankkasadetulvan vedet Itäkeskuksen kauppakeskuksen ali kauppakeskuksen eteläpuolelle ja edelleen mereen. Toisaalta runsas linja-autoliikenne aiheuttaa varsin suuren kuormituksen hidasteille, joten niiden kestävyys saattaa muodostua ongelmaksi. Nämä tulee ottaa huomioon suunnittelussa.

Stoan ja Olavinlinnantien liittymien muuttaminen valo-ohjatuiksi on myös mahdollista. Tällöin pohdittavaksi tulee valo-ohjaamattomien välisuojateiden poistaminen. Suojateiden poisto pidentää jalankulkijan matkoja eri puolilla olevien toimintojen välillä. Näin ollen on todennäköistä, että jalankulkijoiden ylitykset suojateiden ulkopuolelta lisääntyvät.

Esittelijä

vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Silja Hyvärinen

Lisätiedot

Jussi Jääskä, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37129

jussi.jaaska(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki PL 1

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566