Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

1/2017

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/23

 

18.01.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 23

Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite työpaikkakiusaamiseen puuttumisesta

HEL 2016-007250 T 00 00 03

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asta Enroos, yksikön päällikkö, työnantajapolitiikka, puhelin: 310 36420

asta.enroos(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Tuomo Valokainen ja 19 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunginvaltuusto edellyttäisi Helsingin kaupunkia tutkimaan mahdollisuuksia puuttua kaupungin henkilökunnan kiusaamistapahtumiin rakentavasti, niin että kenenkään ei tarvitsisi kärsiä työpaikkakiusaamisesta.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 22 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että Helsingin kaupungilla on nollatoleranssi kiusaamisen suhteen. Helsingin kaupunki on tehnyt työtä kaupunkitasolla jo pitkään ehkäistäkseen epäasiallista kohtelua sekä tukeakseen kaupungin työpaikkoja kiusaamistapausten selvittämisessä ja sovittelussa. Näin tullaan tekemään jatkossakin ja tämä asia paranee kaikkien yhteisten ponnistusten avulla.

Kaupungin työntekijöille halutaan taata turvallinen ja terveellinen työympäristö. Jokaisen työntekijän ja esimiehen tulee tietää, miten menetellä kohdatessaan epäasiallista kohtelua tai häirintää. Virastossa ja liikelaitoksessa tapauksen selvittely ja ratkaisu on virastopäällikön vastuulla.

Vuoteen 2013 asti tehdyn Työhyvinvointikyselyn perusteella Helsingin kaupungin työyhteisöt ovat olleet hyvin toimivia unohtamatta tosiasiaa, että kaikilla työpaikoilla esiintyy näkemyseroja ja ristiriitoja.

Helsingin kaupunki työnantajana oli ensimmäisten kuntien joukossa laatimassa toimintaohjetta henkisen väkivallan, kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisemiseksi vuonna 1999. Vuonna 2012 ohje uusittiin ja kaupungille laadittiin Helsingin hengessä – sopua ja sovittelua työyhteisön arkeen -opas. Opas on laajalle levinnyt ja sitä on painettu vuosien 2012 -2016 aikana 13 000 kappaletta. Voidaan siis olettaa, että jokaisessa kaupungin työyhteisössä on päivitetty opas.  Sopua ja sovittelua -opas on luettavissa myös kaupungin intranet-sivuilla.

Kaupungin Työhyvinvoinnin toimintaohjelmassa 2014 -17 on asetettu tavoitteeksi, että johto huolehtii siitä, että esimiehet tuntevat epäasiallisen kohtelun Sopua ja sovittelua -toimintamallin ja toimivat sen mukaan. Lisäksi tavoitteeksi asetettiin, että työyhteisöt käsittelevät esimiehen johdolla oppaan vuosittain.

Sopua ja sovittelua -oppaassa sekä Epäasiallisen kohtelun ja häirinnän -intranetsivuilla kerrotaan laajasti, miten tulee menetellä kun työntekijä kokee joutuneensa kiusatuksi, havaitsee kiusaamista tai joutuu syytetyksi kiusaamisesta. Oppaassa ja ohjeissa kerrotaan myös, mistä on mahdollista saada tukea asian selvittelyyn työpaikalla. Tukea tarjoavat työsuojeluvaltuutetut ja -päälliköt, luottamusmiehet, työterveyshuolto, virastojen ja liikelaitosten henkilöstöpäälliköt ja -asiantuntijat sekä aluehallintoviraston työsuojeluviranomaiset.

Viime vuosina kaupunkitasolla ja virastoissa on tehty paljon työtä epäasiallisen käyttäytymisen ja kiusaamisen vähentämiseksi. Koettua työpaikkakiusaamista ja häirintää on selvitetty Kunta10-kyselyn avulla vuonna 2014. Helsingissä 16 prosenttia vastaajista oli kokenut olleensa työpaikkakiusaamisen kohteena ja muissa kunnissa (mm. Espoo, Vantaa, Turku, Tampere) vastaava luku oli 15 %. Toisaalta Helsingissä kysyttiin asiasta ensimmäistä kertaa ja vastauksissa saattoi olla ns. patoutunutta vastaamista.  Kyselyssä ei selkeästi rajattu kiusaamisen ajankohtaa vuoteen 2014. Kunta10-kyselyn jälkeen useimmat virastot ja liikelaitokset ovat reagoineet kyselyn tuloksiin erilaisilla kehittämistoimenpiteillä. Näiden toimenpiteiden tulokset nähdään syksyllä 2016 toteutettavassa Kunta10-kyselyssä. Kahden vuoden välein toistuvan Kunta10-kyselyn avulla virastot ja liikelaitokset pystyvät seuraamaan säännöllisesti asian kehittymistä – toivon mukaan parempaan suuntaan.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asta Enroos, yksikön päällikkö, työnantajapolitiikka, puhelin: 310 36420

asta.enroos(a)hel.fi

Liitteet

1

Valokainen Tuomo ym. valtuustoaloite Kvsto 15.6.2016 asia 13

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 30.11.2016 § 312

HEL 2016-007250 T 00 00 03

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta asia jätettiin pöydälle kaupunginvaltuuston 18.1.2017 pidettävään kokoukseen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asta Enroos, yksikön päällikkö, työnantajapolitiikka, puhelin: 310 36420

asta.enroos(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 14.11.2016 § 984

HEL 2016-007250 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Asta Enroos, yksikön päällikkö, työnantajapolitiikka, puhelin: 310 36420

asta.enroos(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566