Helsingin kaupunki

Esityslista

21/2016

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/3

 

30.11.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 16.11.2016 § 295

HEL 2016-010740 T 02 02 00

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

16.11.2016 Pöydälle

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti käsitellä tämän sekä kaksi seuraavaa asiaa esityslistan asian nro 10 jälkeen.

Puheenjohtaja esitti hyväksyttäväksi seuraavan käsittelyjärjestyksen:

Asiassa käydään ensin keskustelu. Keskustelun kuluessa on tehtävä talousarviota ja taloussuunnitelmaa koskevat muutosehdotukset sekä talousarvioaloitteita koskevat palautusehdotukset. Lisäksi on esitettävä asiaan liittyvät mahdolliset toivomusponnet. Kun keskustelu on julistettu päättyneeksi, pannaan asia pöydälle kaupunginvaltuuston seuraavaan kokoukseen äänestysten toimittamista varten.

Määrärahoja ja sitovia toiminnallisia tavoitteita koskevista esityksistä tulee selvitä luvun ja/tai kohdan numero ja nimike sekä ehdotettu muutos.

Mikäli talousarvio- ja/tai taloussuunnitelmaehdotukseen halutaan esittää kokonaan uusia tulo- ja menokohtia, on ne ehdotettava sijoitettavaksi asianomaisen luvun loppuun. Muutosehdotukset on jätettävä kokoussovelluksessa.

Käsittelyjärjestys hyväksyttiin.

Asian käsittelyä jatketaan käsittelyjärjestyksen mukaisesti 30.11.2016. Tällöin toimitetaan tarvittavat äänestykset talousarvioehdotuksesta, taloussuunnitelmaehdotuksesta, talousarvioaloitteista ja toivomusponsista.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Mari Rajantie, erityissuunnittelija, puhelin: 310 73043

mari.rajantie(a)hel.fi

Ari Hietamäki, johtava suunnittelija, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 07.11.2016 § 962

HEL 2016-010740 T 02 02 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä ehdotuksen talousarvioksi vuodeksi 2017 ja taloussuunnitelmaehdotuksen ohjeellisena vuosille 2017 - 2019.

Käsittely

07.11.2016 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Asian aikana kuultavana oli Matti Malinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

 

Esittelijä muutti esitystään siten, että talousarviota (liite 1) muutetaan liitteen 4 mukaisesti.

 

Vastaehdotus:
Lasse Männistö:

Muutokset esitykseen seuraavasti:

TOIMINTAMENOT:

Opetus: +10M€, sisältää mm. ruotsinkielinen varhaiskasvatus lapsimäärän kasvun suhteessa (0,6M€),  iltapäivätoiminnan turvaaminen kaikille 1.-2. luokkalaisille ja erityisoppilaille, aamupäivätoiminnan kehittäminen, avoimen ammattiopiston toiminnan jatkaminen, tarvittava määräraha Lauttasaaren uuden koulun vuokraan, koulunkäyntiavustajien määrän turvaaminen.

Vaka: +4M€, sisältää mm. lapsimäärän kasvuun varautumisen, kielten oppimisen päiväkodeissa, pd-toiminnan vahvistamisen.

Sote: +11,5M€, sisältää mm. painotuksen vanhusten kotihoidon palveluiden vahvistamiseen, terveysasemien kiireettömän hoidon saatavuuden parantaminen, omaishoidon tukeminen, Haartmanin sairaalan päivystysselvitys yhteistyössä HUSn kanssa päivystysasetuksen mukaisesti, kouluterveydenhuollon pd-näkökulman vahvistamisen.

KHn varaus +5M€ kohdennetaan mm. lasten ja nuorten eriarvoisuuden torjuntaan ja kotouttamiseen esimerkiksi tekeillä olevan selvityksen pohjalta.

KSV +0,65M€, asuntotuotantotavoitteen nostaminen

Kiinteistö +0,24M€, asuntotuotantotavoitteen nostamiseen

Ympäristö +0,2M€

Nuorisoasiainkeskus +0,25M€

Kirjasto +0,32M€

Kulke +0,4M€ jakautuen
• 0,2M€ lähiöiden musiikkiopistotoimintaan
• 0,2M€ avustustoiminta, sisältäen 20 000€ barokkiorkesterille

Liikunta +0,4M€ liikuntaseurojen avustusrahoihin, epäsuora apu varattomille perheille ja ulkoilusaarten kunnostukseen

Kaupunginorkesteri +65 000€

Työvis +0,2M€

Arbis +0,14M€

Pelastus +0,6M€

INVESTOINNIT:

Kohdentamattomiin korjaushankkeisiin, erityisesti koulujen ja päiväkotien korjaushankkeet +4M€

Leikkipuistojen korjaukset +2M€ sisältäen leikkipuisto Kotinummi. 

Lauttasaaren yhteiskoulun liikuntatilojen laajennus +3M€

TEKSTIKIRJAUKSET:

Tuodaan selvitys valtuustostrategian valmistelun yhteydessä mahdollisuudesta siirtyä maksuttomaan varhaiskasvatukseen, sen eri vaihtoehdoista ja mahdollisista aikatauluista.

Selvitetään mahdollisuudet palvelusetelin käyttöönottoon varhaiskasvatuspalveluissa.

Selvitetään valtuustokauden strategian valmistelun yhteydessä perusteet seurata jatkossa mahdollisen maanmyyntitavoitteen toteutumat esimerkiksi kolmen vuoden liukuvana keskiarvona huomioiden selvityksessä kuluneen valtuustokauden toteumat.

Laaditaan selvitys toimenpiteistä, joilla lisätään kaupungin henkilöstön työhyvinvointia ja tavoitteena vähentää sairauspoissaoloja.

Selvitetään mahdollisuus Ohjaamon toiminnan laajentamiseen Itä-Helsinkiin.

Turvataan vuonna 2017 Respan toimintamallin mukainen toiminta ja resurssit.

Selvitetään kaupungin kiinteistökannan korjausvelan mittaluokka ja kertyminen, sekä laaditaan valtuustostrategian valmisteluun yhteydessä toimenpide-ehdotukset korjausvelan hallitsemiseksi tulevalla valtuustokaudella.

Kaupunginhallitus päättää 2018 budjettiraamista vasta kevään 2017 kuntavaalien jälkeen.

Kannattaja: Otso Kivekäs

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Lasse Männistön vastaehdotuksen mukaisesti muutetun esittelijän muutetun ehdotuksen.

31.10.2016 Pöydälle

10.10.2016 Pöydälle

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Mari Rajantie, erityissuunnittelija, puhelin: 310 73043

mari.rajantie(a)hel.fi

Ari Hietamäki, vs. talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki(a)hel.fi