Helsingin kaupunki

Esityslista

21/2016

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Sj/8

 

30.11.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 21.11.2016 § 1039

HEL 2016-011677 T 12 02 01

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää osaltaan hyväksyä liitteenä 1. olevan Helsingin kaupungin ja Guggenheim Helsingin Tukisäätiö sr:n välisen sopimuksen, joka koskee Guggenheim Helsinki -taidemuseohankkeen toteuttamista.

Hanke toteutetaan siten, että

        kaupungin osuus museorakennuksen rakentamiskustannuksista on rakentamisvaiheessa korkeintaan 80 miljoonaa euroa
 

        kaupungilla ei ole tuottovaatimuksia sijoittamansa pääomasijoituksensa osalta eikä kaupunki edellytä perustettavan kiinteistöosakeyhtiön perivän vuokraa, joka kattaisi investointikustannukset
 

        kaupunki ei peri vuokraa perustettavan kiinteistöosakeyhtiön käyttöön luovutettavasta tontista
 

        kaupungin enimmäisvastuu museorakennuksen vuotuisista tilakustannuksista museotoiminnan käynnistymisen jälkeen on toteutuneiden normaalitasoisten huolto- ja ylläpitokustannusten suuruinen.

Samalla kaupunginvaltuusto päättää myöntää perustettavan kiinteistöosakeyhtiön rakennushanketta varten ottamille enintään 35 miljoonan euron suuruisille rahalaitoslainoille omavelkaisen takauksen seuraavin ehdoin: takaus myönnetään kiinteistöosakeyhtiön Guggenheim-museon rakennuttamista varten nostaman lainan/lainojen ja niiden korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten perimiskulujen kattamiseksi,

        kaupungin takausvastuun enimmäismäärä on 35,5 miljoonaa euroa
 

        kiinteistöosakeyhtiön Guggenheim-museon rakennuttamista varten nostaman lainan/lainojen tulee olla tasalyhenteisiä ja laina-aikojen tulee olla enintään 30 vuotta (ensimmäisen lainan) ensimmäisestä nostosta lukien
 

        kiinteistöosakeyhtiö antaa takauksen vastavakuudeksi vähintään 1,2 kertaa lainan/lainojen arvosta museorakennukseen kohdistuvia parhaalla etusijalla olevia laitoskiinnityksiä
 

        hankkeen kokonaisrahoituksen toteutumisesta on riittävät ja todennetut tiedot
 

        takauksesta voidaan periä vuosittain vähintään 0,5 %:n suuruinen takausprovisio tilanteessa, jossa kiinteistöosakeyhtiö ei enää kuulu kaupunkikonserniin. Provisio lasketaan takausvastuun kohteena olevan lainan jäljellä olevasta pääomasta per 31.12. ja maksetaan määräytymisajankohtaa seuraavan tammikuun loppuun mennessä.

Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että

        valtio on antanut ilmoituksen, jonka mukaan se tukee museon toimintaa samojen periaatteiden mukaisesti kuin muita valtion tuen piirissä olevia museoita
 

        museon rakentamiskustannusten arvonlisäverot eivät jää kaupungin, erillisyhtiön eikä kiinteistöosakeyhtiön kustannuksiksi
 

        Guggenheim Helsingin Tukisäätiö sr sitoutuu hankkeeseen ja allekirjoittaa yhdessä kaupungin kanssa liitteenä 1. olevan sopimuksen
 

        hanke toteutetaan Moreau Kusunoki Architectes -arkkitehtitoimiston Art in the City -ehdotuksen pohjalta.

Lisäksi hyväksyessään Guggenheim Helsinki taidemuseohankkeen toteuttamisen kaupunginvaltuusto päättää käynnistää myös "Helsinki kuvataidekaupunkina" -esityksen valmistelun. Esityksessä Helsinki selvittää keinoja edistää kaupunkimme kuvataidekentän kehittämistä kokonaisuutena muiltakin osin kuin Guggenheim-hankkeen kautta. Näitä keinoja voivat olla mm. galleriakenttää, työtiloja, taideapurahoja, taidekasvatusta ja  kokoelmapolitiikkaa koskevat toimenpiteet kuten aikalaistaiteen hankintoja museoiden kokoelmiin. Mittaluokaltaan noin 2-4 miljoonan esitys keinoista tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi helmikuussa 2017.

Käsittely

21.11.2016 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Hannu Oskala:

Lisäys päätökseen:

"Lisäksi hyväksyessään Guggenheim Helsinki taidemuseohankkeen toteuttamisen kaupunginvaltuusto päättää käynnistää myös "Helsinki kuvataidekaupunkina" -esityksen valmistelun. Esityksessä Helsinki selvittää keinoja edistää kaupunkimme kuvataidekentän kehittämistä kokonaisuutena muiltakin osin kuin Guggenheim-hankkeen kautta. Näitä keinoja voivat olla mm. galleriakenttää, työtiloja, taideapurahoja, taidekasvatusta ja  kokoelmapolitiikkaa koskevat toimenpiteet kuten aikalaistaiteen hankintoja museoiden kokoelmiin. Mittaluokaltaan noin 2-4 miljoonan esitys keinoista tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi helmikuussa 2017."

Kannattaja: Lasse Männistö

 

Hylkäysehdotus:
Silvia Modig:

Kaupunginhallitus päättää hylätä Helsingin kaupungin ja Guggenheim Helsingin Tukisäätiön sr:n välisen sopimuksen taidemuseohankkeen toteuttamiseksi.

Kannattaja: Osku Pajamäki

 

1. äänestys:

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Hannu Oskalan vastaehdotuksen mukaan

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 9
Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Lasse Männistö, Hannu Oskala, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 6
Jorma Bergholm, Veronika Honkasalo, Silvia Modig, Osku Pajamäki, Mika Raatikainen, Mirka Vainikka

Poissa: 0

Kaupunginhallitus hyväksyä Hannu Oskalan vastaehdotuksin äänin 0 - 9 (6 tyhjä).

 

2. äänestys:

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Silvia Modigin hylkäysehdotuksen mukaan

Jaa-äänet: 8
Arja Karhuvaara, Laura Kolbe, Lasse Männistö, Hannu Oskala, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 7
Jorma Bergholm, Veronika Honkasalo, Otso Kivekäs, Silvia Modig, Osku Pajamäki, Mika Raatikainen, Mirka Vainikka

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 8 - 7.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi Hannu Oskalan vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

 

Osku Pajamäki, Jorma Bergholm, Mirka Vainikka, Mika Raatikainen, Silvia Modig ja Veronika Honkasalo jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen.

07.11.2016 Pöydälle

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Sari-Anna Pennanen, Johtava kaupunginasiamies, puhelin: 310 36179

sari-anna.pennanen(a)hel.fi

Henri Kähönen, Elinkeinoasiamies, puhelin: 310 25020

henri.kahonen(a)hel.fi