Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2016

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Ryj/19

 

02.03.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 62

Valtuutettu René Hurstin aloite lämmitetyn pukukopin hankkimisesta Violanpuistoon

HEL 2015-012407 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Rene Hurstin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Rene Hurstin aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Rene Hursti ja 21 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Violan puistoon sijoitettaisiin lämmitettävä pukukoppi luistimienvaihtoa varten.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 22 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus toteaa, että valtuutettu Hurstin asiallisesti vastaavan sisältöinen aloite käsiteltiin kaupunginvaltuustossa 7.5.2014. Tuolloin vastauksena todettiin seuraavaa:

”Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että rakennusviraston ylläpitämillä puistojen 80 luonnonjääkentällä ei ole lämmitettäviä pukukoppeja. Lämmitettäviä pukukoppeja ei ole taloudellisesti perusteltua ottaa käyttöön rakennusviraston ylläpitämille luonnonjääkentille. Lämmitettävien pukusuojien vuosittaiset ylläpitokustannukset olisivat 0,15 – 0,2 milj. euroa, ja pelkästään investointikustannukset nousisivat suuremmiksi kuin vuosittaiset ylläpitokustannukset.

Osassa liikuntaviraston ylläpitämistä luistinradoista on lämmitetty pukusuoja. Lähimmät liikuntaviraston lämmitetyt pukusuojat ovat Käpylän tekojääradalla ja Akseli Toivosen kentän luonnonjääkentällä.”

Valtuutettu Tuomo Valokaisen asiallisesti samansisältöiseen aloitteeseen kaupunginhallitus vastasi kaupunginvaltuustossa 9.11.2015. Tuolloin kaupunginhallituksen vastauksessa todettiin edellä mainitun lisäksi seuraavaa:

”Kaupunginhallitus toteaa, että rakennusvirasto kokeili talvella 2006 - 2007 Violanpuiston kentällä lämmitettyä pukusuojatilaa. Kokeilussa selvitettiin, miten lämmitettävä ja talveksi siirrettävä työmaakoppimainen pukusuoja soveltuisi rakennusviraston ylläpidossa olevien luonnonjääkenttien pukusuojaksi. Kokeilun johtopäätöksenä todettiin, että eri asuinalueiden tasapuolisen kohtelun sekä lämmitettävien pukukoppien aiheuttamien investointi- ja ylläpitokustannusten johdosta ei pukukoppipalvelua voida ottaa käyttöön rakennusviraston ylläpitämien jääkenttien yhteydessä. Tämän lisäksi kokeilussa nousi esille sekä kaupunkikuvalliset asiat että pukukopin alttius ilkivallalle ja töhrimiselle.

Tällä hetkellä Violanpuistossa on käytössä katos luistimien vaihtoa varten. Samanlainen järjestely on myös joillakin muillakin rakennusviraston ylläpitämillä luonnonjääkentillä. Rakennusvirasto pyrkii parantamaan palvelua resurssiensa puitteissa siten, että jokaisella luonnonjääluistinkentällä olisi tulevaisuudessa luistelijoiden käytössä luistintenvaihtopiste, kuten esimerkiksi istuimia.

Liikuntaviraston lähimmät lämmitetyt pukusuojat ovat Käpylän tekojääradalla, Kallion tekojääradalla ja Akseli Toivosen kentän luonnonjääkentällä.

Kaupunginhallitus viittaa edellä esitettyyn, ja toteaa, ettei aloitteen toteuttamiselle edelleenkään ole taloudellisia edellytyksiä.”

Kaupunginhallitus viittaa jo aiemmissa vastauksissaan esittämäänsä sekä toteaa, että rakennusviraston mukaan lämpimän katoksen investoinnin ja ylläpidon kustannukset kaikilla rakennusviraston ylläpitämillä jääkentillä nousisivat viiden vuoden ajalle laskettuina arviolta noin 1,4 milj. euroon. Lisäksi voisi aiheutua muita kustannuksia (mahdolliset kuljetukset, varastoinnit yms.). Rakennusvirasto ei ole lisäämässä palveluaan kentillä muutoin kuin lisäämällä luistintenvaihtopisteitä.

Kaupunginhallitus katsoo, että aloitteen toteuttamiselle ei ole edelleenkään taloudellisia edellytyksiä.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Rene Hurstin aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 15.02.2016 § 132

HEL 2015-012407 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Rene Hurstin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566