Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 13/2015 | 1 (1) |
Kaupunginvaltuusto |
|
| |
|
| Kj/7 | |
| 09.09.2015 |
| |
|
|
| |
|
|
|
§ 204
Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan valinta
HEL 2015-009498 T 00 00 02
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti
1. myöntää Johanna Sumuvuorelle vapautuksen kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan luottamustoimista sekä
2. valita Jukka Relanderin uudeksi puheenjohtajaksi ja Outi Alanko-Kahiluodon uudeksi jäseneksi kulttuuri- ja kirjastolautakuntaan vuoden 2017 toukokuun lopussa päättyväksi toimikaudeksi.
Samalla kaupunginvaltuusto päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.
Käsittely
Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa valtuutettu Otso Kivekäs oli ehdottanut, että Jukka Relander valittaisiin uudeksi puheenjohtajaksi ja Outi Alanko-Kahiluoto uudeksi jäseneksi kulttuuri- ja kirjastolautakuntaan.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Lauri Menna, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36012
lauri.menna(a)hel.fi
Liitteet
1 | Johanna Sumuvuoren eronpyyntö |
Muutoksenhaku
Kunnallisvalitus, valtuusto |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Päätöksessä mainitut | Kunnallisvalitus, valtuusto |
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää
1. myöntää Johanna Sumuvuorelle vapautuksen kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan luottamustoimista sekä
2. valita _____________ uudeksi jäseneksi ja puheenjohtajaksi kulttuuri- ja kirjastolautakuntaan vuoden 2017 toukokuun lopussa päättyväksi toimikaudeksi.
Samalla kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.
Esittelijän perustelut
Kaupunginvaltuusto valitsi 16.1.2013 (§ 5) Johanna Sumuvuoren (Vihr.) kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi. Johanna Sumuvuori pyytää 26.8.2015 eroa kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan luottamustoimesta.
Kuntalain (365/1995) 38 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittavana luottamushenkilö on.
Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen valitaan toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi uusi luottamushenkilö. Valittavan henkilön tulee olla vaalikelpoinen lautakuntaan kuntalain 33 ja 36 §:n (365/1995) mukaisesti.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Lauri Menna, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36012
lauri.menna(a)hel.fi
Liitteet
1 | Johanna Sumuvuoren eronpyyntö |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Päätöksessä mainitut | Kunnallisvalitus, valtuusto |
Tiedoksi
Kaupunginkanslia
Kulttuuri- ja kirjastolautakunta
Taloushallintopalvelut -liikelaitos
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 31.08.2015 § 780
HEL 2015-009498 T 00 00 02
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää
1. myöntää Johanna Sumuvuorelle vapautuksen kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsenen ja puheenjohtajan luottamustoimista sekä
2. valita _____________ uudeksi jäseneksi ja puheenjohtajaksi kulttuuri- ja kirjastolautakuntaan vuoden 2017 toukokuun lopussa päättyväksi toimikaudeksi.
Samalla kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Lauri Menna, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36012
lauri.menna(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 10 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
kaupunginkanslia@hel.fi | http://www.hel.fi/kaupunginkanslia | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
|