Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2014

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/4

 

27.08.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 259

Muutoksia kaupunginvaltuuston kokoonpanossa

HEL 2013-010306 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

1.     myöntää Heidi Hautalalle vapautuksen kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta

2.     todeta, että Kuntalain 11 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Tuomas Rantanen vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi

3.     todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Vihreän liiton valtuustoryhmälle 19. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti

1.     myöntää Nils Torvaldsille vapautuksen kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta

2.     todeta, että Kuntalain 11 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Jan D. Oker-Blom vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi

3.     todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmälle 5. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti

1.     myöntää Tarja Tenkulalle vapautuksen kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta

2.     todeta, että Kuntalain 11 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Jape Lovén vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi

3.     todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen valtuustoryhmälle 15. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Vielä kaupunginvaltuusto päätti

1.     myöntää Aura Sallalle vapautuksen varavaltuutetun luottamustoimesta

2.     todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Kansallisen Kokoomuksen valtuustoryhmälle 23. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Kaupunginvaltuusto päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve(a)hel.fi

Lauri Menna, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36012

lauri.menna(a)hel.fi

Liitteet

1

Heidi Hautalan eronpyyntö

2

Nils Torvaldsin eronpyyntö

3

Tarja Tenkulan eronpyyntö

4

Aura Sallan eronpyyntö

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Päätöksessä mainitut

Kunnallisvalitus, valtuusto

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus toteaa, että Heidi Hautala (Vihr.) on 16.6.2014 pyytänyt vapautusta kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi valtuutetuksi tulee sijaantulojärjestyksen mukaisesti Vihreiden valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Tuomas Rantanen.

Samalla kaupunginhallitus toteaa, että Nils Torvalds (RKP) on 16.6.2014 pyytänyt vapautusta kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi valtuutetuksi tulee sijaantulojärjestyksen mukaisesti Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Jan D. Oker-Blom.

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on 27.6.2014 pyytänyt keskusvaalilautakuntaa nimeämään Vihreän liiton valtuustoryhmälle 19. varavaltuutetun ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmälle 5. varavaltuutetun. Keskusvaalilautakunta nimeää varavaltuutetut 2.9.2014 pidettävässä kokouksessaan.

Tarja Tenkula (SDP) on 4.8.2014 pyytänyt vapautusta kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi valtuutetuksi tulee sijaantulojärjestyksen mukaisesti Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Jape Lovén.

Aura Salla (Kok.) on 29.7.2014 pyytänyt vapautusta varavaltuutetun luottamustoimesta.

Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja on 11.8.2014 pyytänyt keskusvaalilautakuntaa nimeämään Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen valtuustoryhmälle 15. varavaltuutetun ja Kansallisen Kokoomuksen valtuustoryhmälle 23. varavaltuutetun. Keskusvaalilautakunta nimeää varavaltuutetut 2.9.2014 pidettävässä kokouksessaan.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve(a)hel.fi

Lauri Menna, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36012

lauri.menna(a)hel.fi

Liitteet

1

Heidi Hautalan eronpyyntö

2

Nils Torvaldsin eronpyyntö

3

Tarja Tenkulan eronpyyntö

4

Aura Sallan eronpyyntö

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Päätöksessä mainitut

Kunnallisvalitus, valtuusto

Tiedoksi

Keskusvaalilautakunta

Kaupunginkanslia

Taloushallintopalvelu -liikelaitos

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 18.08.2014 § 795

HEL 2013-010306 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää

1.     myöntää Tarja Tenkulalle vapautuksen kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta

2.     todeta, että Kuntalain 11 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Jape Lovén vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi

3.     todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen valtuustoryhmälle 15. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Samalla kaupunginvaltuusto päättää

1.     myöntää Aura Sallalle vapautuksen varavaltuutetun luottamustoimesta

2.     todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Kansallisen Kokoomuksen valtuustoryhmälle 23. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Lauri Menna, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36012

lauri.menna(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 11.08.2014 § 770

HEL 2013-010306 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää

1.     myöntää Heidi Hautalalle vapautuksen kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta

2.     todeta, että Kuntalain 11 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Tuomas Rantanen vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi

3.     todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Vihreän liiton valtuustoryhmälle 19. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Samalla kaupunginvaltuusto päättää

1.     myöntää Nils Torvaldsille vapautuksen kaupunginvaltuutetun luottamustoimesta

2.     todeta, että Kuntalain 11 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet, uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Jan D. Oker-Blom vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi

3.     todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmälle 5. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.

Kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566