Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 19/2013 | 1 (1) |
Kaupunginvaltuusto |
|
| |
|
| Kj/11 | |
| 27.11.2013 |
| |
|
|
|
§ 407
Kj / Valtuutettu Nuutti Hyttisen aloite korkeampien viranhaltijoiden työmatkaedun toteuttamisesta työsuhdematkalipun muodossa sekä yhteiskäyttöisten sähköautojen hankinnasta virastojen käyttöön
HEL 2013-004580 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Nuutti Hyttisen aloitteen loppuun käsitellyksi.
Käsittely
Kun asiassa oli käyty keskustelua, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu ehdotus, jonka hyväksyminen olisi merkinnyt asian käsittelyn keskeyttämistä, minkä vuoksi puheenjohtaja kehotti seuraavia puhujia rajoittamaan puheenvuoronsa kysymykseen asian palauttamisesta kaupunginhallitukselle. Samalla oli tehtävä mahdolliset muut palautusehdotukset tämän keskustelun aikana.
Julistettuaan keskustelun asian palauttamisesta päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Nuutti Hyttinen valtuutettu Jussi Halla-ahon kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättäisi palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi seuraavin perustein:
Aloitteessa esitetään sähköautojen hankkimista ylimpien virkamiesten, ei koko ajan liikkeessä olevien kenttätyöntekijöiden käyttöön. Kaupunki on sitoutunut valtuustostrategiassa päästötavoitteiden alentamiseen. Kun pysäköintitiloista on pulaa kantakaupungissa, jossa monet virastot sijaitsevat, ja uusien parkkipaikkojen rakentaminen on kallista, olisi järkevää, että virastojen rajalliset parkkipaikat hyödynnettäisiin mahdollisimman tehokkaasti. Kun lisäksi kaupungin talousnäkymät lähitulevaisuudessa eivät ole erityisen valoisat, olisi tärkeää, että ylimääräisiä kuluja karsitaan myös kaupungin omien viranhoitajien aiheuttamien kustannusten, ei ainoastaan kaupunkilaisten palveluiden osalta. Näiden tavoitteiden kannalta olisi tärkeää, että sekä virastojen parkkipaikoille pysäköitävien, veronmaksajien rahoilla hankittavien autojen lukumäärä että autoista aiheutuvat päästöt minimoitaisiin. Esitän asian palauttamista uudelleenvalmisteltavaksi siten, että nämä tavoitteet huomioidaan.
Selonteko myönnettiin oikeaksi.
Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken haluaa jatkaa asian käsittelyä, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Nuutti Hyttisen palautusehdotus hyväksytty.
2 äänestys
JAA-ehdotus: Jatko
EI-ehdotus: Aloitteessa esitetään sähköautojen hankkimista ylimpien virkamiesten, ei koko ajan liikkeessä olevien kenttätyöntekijöiden käyttöön. Kaupunki on sitoutunut valtuustostrategiassa päästötavoitteiden alentamiseen. Kun pysäköintitiloista on pulaa kantakaupungissa, jossa monet virastot sijaitsevat, ja uusien parkkipaikkojen rakentaminen on kallista, olisi järkevää, että virastojen rajalliset parkkipaikat hyödynnettäisiin mahdollisimman tehokkaasti. Kun lisäksi kaupungin talousnäkymät lähitulevaisuudessa eivät ole erityisen valoisat, olisi tärkeää, että ylimääräisiä kuluja karsitaan myös kaupungin omien viranhoitajien aiheuttamien kustannusten, ei ainoastaan kaupunkilaisten palveluiden osalta. Näiden tavoitteiden kannalta olisi tärkeää, että sekä virastojen parkkipaikoille pysäköitävien, veronmaksajien rahoilla hankittavien autojen lukumäärä että autoista aiheutuvat päästöt minimoitaisiin. Esitän asian palauttamista uudelleenvalmisteltavaksi siten, että nämä tavoitteet huomioidaan.
Jaa-äänet: 41
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Juha Hakola, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Veronika Honkasalo, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Eija Loukoila, Jape Lovén, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Wille Rydman, Aura Salla, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Jan Vapaavuori
Ei-äänet: 30
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Helena Kantola, Emma Kari, Otso Kivekäs, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Sami Muttilainen, Hannu Oskala, Erkki Perälä, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Tuomas Rantanen, Jukka Relander, Pekka Saarnio, Anni Sinnemäki, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Sanna Vesikansa, Tuulikki Vuorinen, Anna Vuorjoki, Ville Ylikahri
Tyhjä: 11
Yrjö Hakanen, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Silvia Modig, Tom Packalén, Terhi Peltokorpi, Risto Rautava, Pilvi Torsti, Markku Vuorinen
Poissa: 3
Suzan Ikävalko, Jukka Järvinen, Tarja Tenkula
Kaupunginvaltuusto oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276
juha.viljakainen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Hyttinen Nuutti valtuustoaloite Kvsto 27.3.2013 asia 15 |
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Nuutti Hyttisen aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
Valtuutettu Nuutti Hyttinen ja 18 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunginhallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin korkeimpien viranhaltijoiden työmatkaedun toteuttamiseksi työsuhdematkalipun muodossa sekä yhteiskäyttöisten sähköautojen hankkimiseksi virastojen käyttöön tarpeen vaatiessa.
Kaupunginhallitus päätti 10.12.2012 virastopäälliköiden ja osastopäälliköiden kokonaispalkkajärjestelmästä 1.1.2013 alkaen. Järjestelmässä mahdollinen autoetu on sisällytetty osaksi kokonaispalkkaa. Autoedun myöntämistä harkitaan tapauskohtaisesti ja päätöksen autoedusta tekee kaupunginjohtaja. Kaupungin työsuhdeautojen hiilidioksidipäästöjen on oltava Khn 31.5.2010 tekemän päätöksen mukaan alle 100 g/km.
Kaupungin työntekijät tekevät työmatkansa itse valitsemallaan tavalla riippumatta mahdollisesta työsuhdeautoedusta. Kaupungin nykyiset autohankintojen hiilidioksidipäästöjä koskevat ohjeet ottavat lisäksi työsuhdeautoa käyttävien kohdalla aloitteen mukaiset ympäristöseikat riittävästi huomioon. Keskushallinnon virkakäyttöön on lähiaikoina tarkoitus hankkia sähköauto. Sähköautoja soveltuvuutta on aiemmin kokeiltu mm. kaupungin pysäköinninvalvonnassa, mutta autojen akkujen latauskapasiteetti osoittautui kokeilussa riittämättömäksi yhteiskäyttöä ajatellen.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276
juha.viljakainen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Hyttinen Nuutti valtuustoaloite Kvsto 27.3.2013 asia 15 |
Tiedoksi: Muutoksenhakukielto, valmistelu
Hallintokeskus
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 11.11.2013 § 1167
HEL 2013-004580 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Nuutti Hyttisen aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276
juha.viljakainen(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 10 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
hallintokeskus@hel.fi | http://www.hel.fi/hallintokeskus | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
|