Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

19/2013

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/30

 

27.11.2013

 

 

 

 

 

 

§ 426

Stj / Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite hammashoidon palvelujen tehostamisesta

HEL 2013-006983 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin kaupunki kiinnittää huomion juuri ennaltaehkäisevän hammashoidon tehostamiseen. (Tuomo Valokainen)

 

Käsittely

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa valtuutettu Tuomo Valokainen oli valtuutettu Rene Hurstin kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Helsingin hammashoito ei pysty edelleenkään tarjoamaan aikaa hampaitten tarkistukseen, ennaltaehkäisevään hammaskiven poistoon, eikä ientulehdusten hoitoon, ilman kuukausien jonoja. Muistuttaisin kaupunginhallitusta siitä että juuri ennaltaehkäisevä hammashoito toisi säästöjä.
Kaupunginvaltuusto edellyttää että Helsingin kaupunki kiinnittää huomion juuri ennaltaehkäisevän hammashoidon tehostamiseen.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Tuomo Valokaisen ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

8 äänestys

JAA-ehdotus: Helsingin hammashoito ei pysty edelleenkään tarjoamaan aikaa hampaitten tarkistuksee, ennaltaehkäisevään hammaskiven poistoon, eikä ientulehdusten hoitoon, ilman kuukausien jonoja. Muistuttaisin kaupunginhallitusta siitä että juuri ennaltaehkäisevä hammashoito toisi säästöjä.
Kaupunginvaltuusto edellyttää että Helsingin kaupunki kiinnittää huomion juuri ennaltaehkäisevän hammashoidon tehostamiseen.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 44
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Yrjö Hakanen, Jussi Halla-aho, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Harri Lindell, Eija Loukoila, Jape Lovén, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Jan D Oker-Blom, Sara Paavolainen, Terhi Peltokorpi, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Nasima Razmyar, Pekka Saarnio, Tomi Sevander, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Tarja Tenkula, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Sanna Vesikansa, Pertti Villo, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 1
Sirpa Asko-Seljavaara

Tyhjä: 35
Hennariikka Andersson, Mika Ebeling, Matti Enroth, Juha Hakola, Fatbardhe Hetemaj, Emma Kari, Otso Kivekäs, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Otto Lehtipuu, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Hannu Oskala, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Erkki Perälä, Mari Puoskari, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Aura Salla, Anni Sinnemäki, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Tuulikki Vuorinen, Ville Ylikahri

Poissa: 5
Maija Anttila, Eero Heinäluoma, Tom Packalén, Päivi Storgård, Markku Vuorinen

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Tuomo Valokaisen toivomusponnen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Valtuutettu Tuomo Valokainen ja 11 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan hammashoidon tehostamista siten, että puhelinpalvelu toimii paremmin ja että akuuttihoitoon ja ennaltaehkäisevään hammashoitoon pääsy helpottuu ja nopeutuu.  

Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että suun terveydenhuollon palvelut on viime vuosina kyetty järjestämään terveydenhuoltolain edellyttämissä ns. hoitotakuumääräajoissa. Oman toiminnan  lisäksi käytössä on muitakin järjestämistapoja: palveluseteli, ostopalvelut, vuokratyö, palveluhankinta ja lisätyö.    

Kiireellistä hammashoitoa annetaan vuoden jokaisena päivänä klo 21.00 asti. Särkypäivystyksen ajanvaraus on päivittäin avoinna klo 8 - 21. Vuonna 2012 tehdyssä ulkopuolisessa selvityksessä todettiin, että ensiapuhoito on toimivaa. 

Suun terveydenhuollon keskitetyssä ajanvarauksessa otettiin 15.5.2013 käyttöön yksi puhelinnumero, josta takaisinsoittojärjestelmä toimii hyvin. Kaikille soitetaan takaisin saman päivän aikana. Päivittäin puheluja tulee keskimäärin 1 100. Lisäksi noin 160 potilasta päivässä asioi sähköisesti. 

Parhaillaan suunnitellaan käyttöön otettavaksi uutta toimintamallia, jossa potilas on koko ajan samassa hoitohuoneessa ja eri ammattihenkilöt tekevät yhdellä hoitokäynnillä oman erikoisalansa toimenpiteet. Suun terveydenhuolto kehittää aktiivisesti ehkäisevän hoidon toimintatapojaan mm. tehostamalla liikkuvan suunhoidon yksikön Liisun käyttöä eri kohderyhmien palveluihin.   

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Tuomo Valokaisen aloite

Tiedoksi: Muutoksenhakukielto, valmistelu

Hallintokeskus

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 11.11.2013 § 1187

HEL 2013-006983 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Tuomo Valokaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen(a)hel.fi

 

Talous- ja suunnittelukeskus 27.8.2013

HEL 2013-006983 T 00 00 03

Talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että kiireellistä hammashoitoa annetaan Helsingin suun terveydenhuollossa vuoden jokaisena päivänä klo 21.00 asti. Särkypäivystyksen ajanvaraus on päivittäin auki klo 8–21. Hoitoonottokriteerit noudattavat STM:n ja Valviran voimassa olevia linjauksia. Helsingin suun terveydenhuollosta tehtiin ulkoinen selvitys vuonna 2012. Selvityksessä todettiin, että ensiapuhoito toimii yleisesti ottaen potilaan näkökulmasta hyvin. Uusi päivystysasetus allekirjoitetaan STM:ssä elokuussa 2013 ja se tulee voimaan 1.1.2015. Asetuksen vaatimukset otetaan huomioon toimintaa kehitettäessä.

Samalla talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että suun terveydenhuollon keskitetyssä ajanvarauksessa otettiin 15.5.2013 käyttöön yhden puhelinnumeron malli. Tällä hetkellä takaisinsoittojärjestelmä toimii hyvin ja kaikille asiakkaille soitetaan takaisin saman päivän aikana. Puhelinpalvelun oheen suun terveydenhuollossa on kehitetty sähköistä asiointia. Viime vuosina suun terveydenhuolto on kyennyt järjestämään palvelut terveydenhuoltolain mukaisissa ns. hoitotakuumääräajoissa.

Lisätiedot

Katja Rimpilä, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36256

katja.rimpila(a)hel.fi

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.08.2013 § 269

HEL 2013-006983 T 00 00 03

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

"Kiireellistä hammashoitoa annetaan Helsingin suun terveydenhuollossa vuoden jokaisena päivänä klo 21.00 asti. Särkypäivystyksen ajanvaraus on päivittäin auki klo 8–21. Hoitoonottokriteerit noudattavat STM:n ja Valviran voimassa olevia linjauksia. Helsingin suun terveydenhuollosta tehtiin ulkoinen selvitys vuonna 2012. Selvityksessä todettiin, että ensiapuhoito toimii yleisesti ottaen potilaan näkökulmasta hyvin. Uusi päivystysasetus allekirjoitetaan STM:ssä elokuussa 2013 ja se tulee voimaan 1.1.2015. Asetuksen vaatimukset tulee ottaa huomioon toimintaa kehitettäessä.

Suun terveydenhuollon keskitetyssä ajanvarauksessa otettiin 15.5.2013 käyttöön yhden puhelinnumeron malli. Tällä hetkellä takaisinsoittojärjestelmä toimii hyvin ja kaikille soitetaan takaisin saman päivän aikana. Päivittäin puheluita keskitettyyn ajanvaraukseen tulee keskimäärin 1 100.  Puhelinpalvelun oheen suun terveydenhuollossa on kehitetty sähköistä asiointia. Keskimäärin 160 potilasta päivässä asioi sähköisesti. Ensimmäinen vastaanottoaika annetaan kuitenkin puhelimitse yksilöllisen hoidon tarpeen arvion perusteella. Poikkeuksena ovat STM:n ns. neuvola-asetuksen mukaiset tietyn ikäisten lasten määräaikaiset terveystarkastukset, joihin kuntia velvoitetaan antamaan aika yksilöllisestä hoidon tarpeesta riippumatta. Syksystä alkaen vanhempien on mahdollista varata näitä aikoja sähköisesti 1- ja 3-vuotiaille lapsille. 

Ote Terveydenhuoltolain 51 §:stä

….Terveydenhuollon ammattihenkilön on tehtävä hoidon tarpeen arviointi viimeistään kolmantena arkipäivänä siitä, kun potilas otti yhteyden terveyskeskukseen, jollei arviota ole voitu tehdä ensimmäisen yhteydenoton aikana. …. Hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjestettävä potilaan terveydentila ja sairauden ennakoitavissa oleva kehitys huomioon ottaen kohtuullisessa ajassa, kuitenkin kolmessa kuukaudessa siitä, kun hoidon tarve on arvioitu. Tämä kolmen kuukauden enimmäisaika voidaan ylittää suun terveydenhuollossa ja perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettavassa erikoissairaanhoidossa enintään kolmella kuukaudella, jos lääketieteellisistä, hoidollisista tai muista vastaavista perustelluista syistä hoidon antamista voidaan lykätä potilaan terveydentilan vaarantumatta.

Viime vuosina suun terveydenhuolto on kyennyt järjestämään palvelut Terveydenhuoltolain mukaisissa ns. hoitotakuumääräajoissa. Oman toiminnan lisäksi käytössä on muitakin järjestämistapoja; palveluseteli, ostopalvelut, vuokratyö ja palveluhankinta. Oma toiminta on viime vuosina sisältänyt myös lisätyömahdollisuuden. Suun terveydenhuollossa tutkitulle potilaalle tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma. Tarvittavat jatkohoitoajat annetaan hammaslääketieteellisesti määritellen. Suuresta kysynnästä johtuen hoitoaikoja joudutaan ajoittain antamaan suhteellisen pitkänkin ajan päähän.

Potilaille on tämän vuoden alusta alkaen myös tarjottu mahdollisuutta hyödyntää STM:n määräaikaisen asetusmuutoksen mahdollistamaa yhteistyöhanketta. Hankkeessa kaupungille hakeutunut potilas saa normaalia korkeamman Kela-korvauksen tutkimuksesta ja ennaltaehkäisevästä hoidosta, mikäli hän valitsee terveyskeskushammaslääkärin sijaan kaupungille hankehammaslääkäriksi ilmoittautuneen yksityishammaslääkärin.

Suun terveydenhuollossa työskentelee moniin eri ammattiryhmiin kuuluvia työntekijöitä. Vaikka työnjakoa kehitetään, esim. suuhygienisti, joka poistaa hammaskiveä ja hoitaa iensairauksia, ei paikkaa hampaassa olevaa reikää, vaan sen tekee hammaslääkäri omaan osaamisalueeseensa kuuluvana. Parhaillaan suunnitellaan käyttöönotettavaksi uutta toimintamallia, jossa potilas pysyy yhdessä hoitohuoneessa ja eri ammattihenkilöt tulevat tekemään hänelle yhdellä hoitokäynnillä mahdollisimman paljon hoitotoimenpiteitä. Mikäli potilas esim. hammaslääkärin tutkimuksen jälkeen tarvitsee hammaskiven poistoa, siirtyy suuhygienisti ko. hoitohuoneeseen tekemään toimenpiteen, ja näin hammaslääkäri voi ottaa seuraavan potilaan toiseen hoitohuoneeseen. Tarvittavat terveydenedistämisen toimenpiteet tulee potilaan luokse tekemään itsenäisesti työtä tekevä hammashoitaja.

Terveyden edistämisen tavoitetta korostetaan sekä kansallisessa terveyspolitiikassa että Helsingin kaupungin strategioissa. Ehkäisevän hoidon onnistumisella voidaan merkittävästi vähentää tulevaa hoidon tarvetta. Suun terveydenhuolto kehittää ja monipuolistaa aktiivisesti ehkäisevän hoidon toimintatapojaan. Esimerkiksi liikkuvaa suunhoidon yksikköä (LIISU) käytetään koulujen lomakausien aikana mm. leikkipuistoissa tapahtuvaan terveyden edistämiseen sekä asunnottomien ja palvelutalojen asukkaiden hammashoitoon. Kutsuntojen yhteydessä annettavalla suun hoidon informaatiolla ja ohjeistuksella tavoitetaan yhden ikäluokan nuoret miehet kattavasti. Sosiaalista mediaa hyödynnetään omahoidon opastukseen tehden yhteistyötä muidenkin kuntien kanssa. Yksilötasolla ratkaisevaa on kaksi kertaa päivässä tapahtuva harjaaminen fluorihammastahnalla ja napostelun välttäminen."

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Pirita Salonen, toiminnansuunnittelija, puhelin: 310  42308

pirita.salonen(a)hel.fi

Seija Hiekkanen, johtajahammaslääkäri, puhelin: 310 42247

seija.hiekkanen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566