Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

19/2013

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/22

 

27.11.2013

 

 

 

 

 

 

§ 418

Kaj / Valtuutettu Otso Kivekkään aloite Mechelininkadun kaksikaistaisuuden ja asukaspysäköinnin selvittämisestä

HEL 2013-004578 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Otso Kivekkään aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

suvi.ramo(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Otso Kivekkään aloite

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Otso Kivekkään aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Valtuutettu Otso Kivekäs ja 45 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Mechelininkadun liikennesuunnitelman uuden tarkastelun yhteydessä selvittäisiin myös mahdollisuus rajata Mechelininkatu 1+1 -kaistaiseksi esimerkiksi Hietaniemenkadun ja Sibeliuksenkadun välillä siten, että kadulla voitaisiin sallia asukaspysäköinti.

Kaupunginhallitus viittaa saatuun lausuntoon ja toteaa, että liikennesuunnitelman valmisteluun liittyen on kaupunkisuunnitteluvirastossa tehty Mechelininkatua koskeva toimivuustarkastelu, jossa verrattiin autoliikenteen toimivuutta nykyliikennemäärillä ja ennustevuoden 2035 liikennemäärillä kahdessa erilaisessa suunnitelmatilanteessa. Vaihtoehdossa VE1 Mechelininkadulle on rakennettu pyöräkaistat molemmille puolille katua ja se on autoliikenteelle 2 + 2 -kaistainen. Tässä vaihtoehdossa kadunvarren pysäköintipaikat Hietaniemenkadun ja Eteläisen Hesperiankadun välillä joudutaan poistamaan. Vaihtoehdossa VE2 Mechelininkatu on valtuustoaloitteessa esitetyn mukaisesti autoliikenteelle 1 + 1 -kaistainen Hietaniemenkadun ja Sibeliuksenkadun välillä, jolloin kadun molemmille puolille voidaan rakentaa pysäköintitaskut pyöräkaistojen oikealle puolelle. Vaihtoehtojen toimivuutta verrattiin tilanteeseen, jossa Mechelininkadulla on nykyiset kaistajärjestelyt.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 5.11.2013 Nordenskiöldin aukion ja Mechelininkadun liikennesuunnitelman vaihtoehdon VE1 mukaisena.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

suvi.ramo(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Otso Kivekkään aloite

Tiedoksi; Muutoksenhaku: Muutoksenhakukielto, valmistelu

Hallintokeskus

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 11.11.2013 § 1178

HEL 2013-004578 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Otso Kivekkään aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

suvi.ramo(a)hel.fi

 

Talous- ja suunnittelukeskus 8.10.2013

HEL 2013-004578 T 00 00 03

Talous- ja suunnittelukeskus toteaa annettuihin lausuntoihin viitaten, että aloitteessa esitetyn mukaisen, 1+1 -kaistaisen Mechelininkadun toimivuustarkastelu on tehty liikennesuunnittelun yhteydessä toukokuussa 2013. Toimivuustarkastelun perusteella Mechelininkadun muuttaminen 1+1 -kaistaiseksi heikentäisi merkittävästi liikenteen sujuvuutta niin Mechelininkadulla kuin myös lähiympäristön katuverkolla. Siten aloitteessa esitettyä Mechelininkadun rajausta 1+1      -kaistaiseksi ei ole mahdollista toteuttaa.

Edelleen talous- ja suunnittelukeskus toteaa, että Mechelininkadun liikennesuunnittelussa on kiinnitettävä erityisesti huomiota muutosten myötä mahdollisesti poistuvien asukas- ja asiointipysäköintipaikkojen uudelleensijoittamiseen.

Lisätiedot

Saara Kanto, projekti-insinööri, puhelin: 310 25531

saara.kanto(a)hel.fi

 

Yleisten töiden lautakunta 10.09.2013 § 363

HEL 2013-004578 T 00 00 03

Päätös

Yleisten töiden lautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Mechelininkadun liikennejärjestelyistä järjestettiin 30.5.2013 vuorovaikutustilaisuus, jossa keskusteltiin Mechelininkadun eri liikennejärjestelmävaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista liikenne-ennusteisiin. Lisäksi näyttelyssä havainnollistettiin katupuiden elinehtoja ja uusimisperiaatteita. KSV Forum keskustelupalsta internetissä oli avoinna 20.5.-9.6.2013.  Vuorovaikutustilaisuudesta ja keskustelukanavasta tiedotettiin laajasti asukkaille. Vuorovaikutustilaisuus oli rakennusviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston yhteistyössä järjestämä.

Kaupunkisuunnitteluvirasto on teettänyt konsultilla toimivuustarkastelun Mechelininkadun 1+1 kaistaistamisesta. Simulointien perusteella Mechelininkadun 1+1 kaistaistamisella olisi merkittävät liikenteen sujuvuutta heikentävät vaikutukset niin Mechelininkadulla kuin myös lähiympäristön katuverkolla.

Yleisten töiden lautakunta on merkinnyt tiedoksi 30.5.2013 vuorovaikutustilaisuuden muistion, keskustelupalstan kannanotot sekä Mechelininkadun toimivuustarkastelun. Rakennusvirasto jatkaa katusuunnittelun tarkistetun ja kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymän liikennesuunnitelman pohjalta.

03.09.2013 Pöydälle

Esittelijä

osastopäällikkö

Osmo Torvinen

Lisätiedot

Penelope Sala-Sorsimo, projektipäällikkö, puhelin: 310 39395

penelope.sala-sorsimo(a)hel.fi

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 03.09.2013 § 272

HEL 2013-004578 T 00 00 03

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle esityksen mukaisen lausunnon.

Lausunto

Yleisten töiden lautakunta palautti Mechelininkadun katusuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi kokouksessaan 19.3.2013 edellyttäen asukasvuorovaikutusta ja liikennesuunnitelman uudelleen arviointia. Kaupunkisuunnitteluvirastossa on tämän jälkeen käynnistetty liikennesuunnitelman päivittäminen ja vuorovaikutus. Kaupunkisuunnitteluvirasto järjesti mm. 30.5.2013 Töölön liikenneillan, jossa eniten aikaa käytettiin nimenomaan Mechelininkadun järjestelyihin. Mechelininkadun liikennesuunnitelma on tulossa kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltäväksi syksyllä 2013.

Liikennesuunnitelman valmisteluun liittyen kaupunkisuunnitteluvirastossa on tehty Mechelininkatua koskeva toimivuustarkastelu, jossa verrattiin autoliikenteen toimivuutta nykyliikennemäärillä ja ennustevuoden 2035 liikennemäärillä kahdessa erilaisessa suunnitelmatilanteessa. Vaihtoehdossa VE1 Mechelininkadulle on rakennettu pyöräkaistat molemmille puolille katua ja se on autoliikenteelle 2 + 2- kaistainen. Tässä vaihtoehdossa kadunvarren pysäköintipaikat Hietaniemenkadun ja Eteläisen Hesperiankadun välillä joudutaan poistamaan. Vaihtoehdossa VE2 Mechelininkatu on valtuustoaloitteen mukaisesti autoliikenteelle 1 + 1 -kaistainen Hietaniemenkadun ja Sibeliuksenkadun välillä, jolloin kadun molemmille puolille voidaan rakentaa pysäköintitaskut pyöräkaistojen oikealle puolelle. Vaihtoehtojen toimivuutta verrattiin tilanteeseen, jossa Mechelininkadulla on nykyiset kaistajärjestelyt.

Vaihtoehdon VE1 ja nykytilanteen väliset erot ovat autoliikenteen toimivuuden kannalta ruuhka-aikana vähäiset. Etenkin ennusteliikennemäärillä vaihtoehdon VE1 viivytykset ja jononpituudet eri liittymissä kasvavat hieman nykytilanteeseen verrattuna. Mechelininkatua pitkin ajavien autojen matka-ajoissa ei ole kuitenkaan huomattavaa eroa. Vaihtoehdossa VE1 mikään liittymä ei ylikuormittunut myöskään vuoden 2035 ennusteliikennemäärillä, vaan liittymät välittivät edelleen niihin kohdistuneen liikennekysynnän.

Vaihtoehto VE2 ruuhkautuisi toimivuustarkastelun mukaan voimakkaasti. Liittymien kokonaiskapasiteetti ylittyi useassa liittymässä ruuhka-aikaan jo nykyisillä liikennemäärillä. Mechelininkadun ruuhkautumisen seurauksena osa autoilijoista hakeutuisi vaihtoehtoisille reiteille. Ennustevuoden 2035 tilanteessa myös vaihtoehtoiset reitit ovat hyvin kuormittuneita, joten Mechelininkadulle pyrkisi ruuhka-aikaan joka tapauksessa enemmän ajoneuvoja kuin katu kykenisi välittämään. Autoilijoiden hakeutuminen uusille reiteille kuormittaisi ympäröivää katuverkkoa ja kasvattaisi autoliikenteen ajosuoritetta noin 1 500 ajoneuvotunnilla ja 7 200 ajokilometrillä vuorokaudessa, jolloin myös onnettomuuksien ja liikenteen aiheuttamien päästöjen määrä kasvaisi. Tämä tarkoittaisi euroiksi muutettuna vuositasolla noin 8 miljoonan euron lisäkustannusta.

Ajokaistojen vähentäminen luonnollisesti heikentää liikenteen sujuvuutta. Toimivuustarkastelun perusteella 1 + 1 -kaistainen vaihtoehto on liikenteenvälityskyvyltään selvästi 2 + 2 -kaistaista heikompi. Autoliikenteen kaistamäärän vähentäminen lisäisi huomattavasti Mechelininkadun autoliikenteen jonoutumista sekä viivytyksiä varsinkin ennustetuilla liikennemäärillä. Mechelininkadun 1 + 1- kaistaistamisella olisi merkittävät liikenteen sujuvuutta heikentävät vaikutukset niin Mechelininkadulla kuin myös lähiympäristön katuverkolla.

Pysäköinnin kieltäminen Hietaniemenkadun ja Eteläisen Hesperiankadun välillä poistaisi noin sata ilta-, yö- ja viikonloppupysäköintiin soveltuvaa pysäköintipaikkaa. Korvaavat asukaspysäköintipaikat on tarkoitus järjestää myöhemmin Mechelininkadun liikennesuunnitelman käsittelyn yhteydessä esitettävällä tavalla.

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Ville Lehmuskoski

Lisätiedot

Mika Kaalikoski, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37433

mika.kaalikoski(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566