Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

18/2013

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/5

 

13.11.2013

 

 

 

 

 

 

§ 386

Vuoden 2014 tuloveroprosentin määrääminen

HEL 2013-013430 T 02 03 01 00

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti vahvistaa vuoden 2014 tuloveroprosentiksi 18,5 %.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tuula Saxholm, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36250

tuula.saxholm(a)hel.fi

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee vahvistaa vuoden 2014 tuloveroprosentiksi 18,5 %.

Esittelijä

Khs toteaa, että kuntalain 66 §:n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa verohallinnolle tuloveroprosentin suuruus viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 14. päivänä. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.

Lokakuussa julkaistussa ennusteessa arvioidaan kunnan tuloveron kertymäksi kuluvalta vuodelta 2 409 milj. euroa eli 50 milj. euroa talousarviota enemmän. Vuoden 2012 kunnallisveron tuottoon verrattuna lisäystä on 103 milj. euroa (+ 4,4 %).

Yhteisöveron tuotoksi on ennakoitu lokakuun ennusteessa 260 milj. euroa eli 15 milj. euroa talousarviota vähemmän. Vuoden 2012 yhteisöveron tuottoon verrattuna pudotusta on 3,4 milj. euroa (- 1,3 %).

Lokakuun ennusteessa arvioidaan kiinteistöveron kertymäksi kuluvalta vuodelta 192,3 milj. euroa eli 4,7 milj. euroa talousarviota vähemmän. Vuoden 2012 kiinteistöveron tuottoon verrattuna lisäystä on 3,6 milj. euroa (+ 1,9 %).

Verotulojen kokonaiskertymän arvioidaan tänä vuonna olevan lokakuun ennusteen mukaan 2 862 milj. euroa ja ylittävän talousarvion 30 milj. eurolla.

Kunnan tuloveron tuotoksi on talousarviossa 2014 arvioitu 2 446,0 milj. euroa 18,5 %:n verokannalla. Tämä on + 1,5 % lokakuun ennusteessa arvioitua vuoden 2013 tuloverokertymää enemmän.

Verotulojen kokonaiskertymäksi on vuoden 2014 talousarviossa arvioitu 2 922 milj. euroa, joka on + 2,1 % kuluvan vuoden ennustetta enemmän.

Helsingin kunnan tuloveron tuottoarvio perustuu valtion ja Kuntaliiton arvioihin kuntien yhteenlasketusta kuntien tuloveron tuoton kasvusta sekä kaupungin vuonna 2013 saamiin verotilityksiin. Tuottoarvion pohjana on valtion talousarvioehdotuksen yhteydessä esittämät suhdannenäkymät vuodelle 2014, jossa Suomen vuoden 2014 BKT:n kasvuksi ennakoitiin 1,2 %.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tuula Saxholm, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36250

tuula.saxholm(a)hel.fi

Tiedoksi; Muutoksenhakuohje: Kunnallisvalitus, valtuusto

Talous- ja suunnittelukeskus

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 28.10.2013 § 1113

HEL 2013-013430 T 02 03 01 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee vahvistaa vuoden 2014 tuloveroprosentiksi 18,5 %.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Tuula Saxholm, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36250

tuula.saxholm(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566