Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

14/2013

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/18

 

25.09.2013

 

 

 

 

 

 

§ 305

Kj / Valtuutettu Thomas Wallgrenin ym. aloite ystävyyskaupunkisuhteen päättämisestä Helsingin ja Pietarin välillä

HEL 2013-001436 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Thomas Wallgrenin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Käsittely

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli ehdotettu hyväksyttäväksi seuraavat kaksi toivomuspontta:

Valtuutettu Thomas Wallgren oli valtuutettu Heikki Takkisen kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään kaupunginhallituksen aloitteen johdosta laatiman selostuksen kaupunginvaltuusto toivoo, että kaupunginhallitus selvittää voiko esimerkiksi nuorisolautakunta, kulttuuri- ja kirjastolautakunta, Helsingin Taidemuseon johtokunta tai Helsinki-viikon säätiön hallitus arvioida voiko Pietarissa parhaillaan esillä olevan näyttelyn seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen satavuotisesta historiasta Venäjällä tuoda näytteille Helsinkiin. Moskovalaisen taiteilijaryhmän toteuttama näyttely on osa parhaillaan meneillään olevaa Queerfestia eli St. Petersburg International Queer Culture Festival -tapahtumaa.

Valtuutettu Björn Månsson oli Thomas Wallgrenin kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunki pyrkii yhteyksissään Pietarin kanssa alleviivaamaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien kunnioittamista.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Puheenjohtaja esitti hyväksyttäväksi seuraavan äänestysjärjestyksen: Toivomusponsien hyväksymisestä äänestetään erikseen.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Thomas Wallgrenin ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunginhallituksen aloitteen johdosta laatiman selostuksen kaupunginvaltuusto toivoo, että kaupunginhallitus selvittää voiko esimerkiksi nuorisolautakunta, kulttuuri- ja kirjastolautakunta, Helsingin Taidemuseon johtokunta tai Helsinki-viikon säätiön hallitus arvioida voiko Pietarissa parhaillaan esillä olevan näyttelyn seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen satavuotisesta historiasta Venäjällä tuoda näytteille Helsinkiin. Moskovalaisen taiteilijaryhmän toteuttama näyttely on osa parhaillaan meneillään olevaa Queerfestia eli St. Petersburg International Queer Culture Festival -tapahtumaa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 8
Mari Holopainen, Sirkku Ingervo, Vesa Korkkula, Sara Paavolainen, Heikki Takkinen, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 24
Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Matti Enroth, Rene Hursti, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Harri Lindell, Jarmo Nieminen, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Wille Rydman, Aura Salla, Tomi Sevander, Ilkka Taipale, Ulla-Marja Urho, Pertti Villo, Tuulikki Vuorinen, Belle Selene Xia

Tyhjä: 52
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Pentti Arajärvi, Gunvor Brettschneider, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Eija Loukoila, Jape Lovén, Pekka Majuri, Petra Malin, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Lasse Männistö, Matti Niiranen, Hannu Oskala, Osku Pajamäki, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Pekka Saarnio, Anni Sinnemäki, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Nils Torvalds, Jan Vapaavuori, Sanna Vesikansa, Markku Vuorinen, Ville Ylikahri

Poissa: 1
Tuomo Valokainen

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Thomas Wallgrenin ehdottamaa toivomuspontta.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Björn Månssonin ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Kaupunki pyrkii yhteyksissään Pietarin kanssa alleviivaamaan ihmis- ja kansalaisoikeuksien kunnioittamista.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 40
Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Gunvor Brettschneider, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Eija Loukoila, Jape Lovén, Petra Malin, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Matti Niiranen, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Jukka Relander, Anni Sinnemäki, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Heikki Takkinen, Pilvi Torsti, Nils Torvalds, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 2
Ilkka Taipale, Belle Selene Xia

Tyhjä: 42
Hennariikka Andersson, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Matti Enroth, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Arja Karhuvaara, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Harri Lindell, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Pekka Saarnio, Aura Salla, Tomi Sevander, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Pertti Villo, Markku Vuorinen, Tuulikki Vuorinen, Ville Ylikahri

Poissa: 1
Tuomo Valokainen

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Björn Månssonin ehdottamaa toivomuspontta.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Victor Andersson, erityisasiantuntija, puhelin: 310 36027

victor.andersson(a)hel.fi

Liitteet

1

Wallgren Thomas valtuustoaloite Kvsto 30.1.2013 asia 20

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Thomas Wallgrenin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Valtuutettu Thomas Wallgren ja 18 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki irtisanoo julkisesti ystävyyskaupunkisuhteensa Pietarin kanssa homolain säätämisen vuoksi. Muuta yhteistyötä Pietarin kanssa voidaan kuitenkin toistaiseksi sellaisenaan jatkaa. Aloitteentekijä toteaa, että "Pietarissa keväällä 2012 paikallisesti säädetty "homopropagandan" vastainen laki on leviämässä ympäri Venäjää. Pietarin lisäksi jo noin kymmenen muulla Venäjän alueella voimassa oleva laki kieltää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tiedottamisen alle 18-vuotiaille, mutta sen nojalla on kielletty myös mielenosoituksia ja gay pride -tapahtumia. Lisäksi näistä vähemmistöistä ei juuri enää kirjoiteta Venäjän mediassa."

Kaupunginhallitukselle on 12.12.2011 toimitettu ulkoasiainministeriöstä saatuihin tietoihin pohjautuva yhteenveto Pietarin sukupuolivähemmistöjä koskevasta lakialoitteesta. Selvityksessä todettiin mm., että Suomen valtio on toiminut lakialoitteen suhteen aktiivisesti, ja että asia on otettu esille sekä Pietarin viranomaisten kanssa että monenkeskisillä foorumeilla (mm. Etyjin pysyvän neuvoston kokous). Venäjällä tuli 30.6.2013 voimaan alaikäisille suunnatun "ei-perinteisiä suhteita käsittelevän propagandan" kieltävä säädös. Kyse on lisäyksestä jo olemassa olleeseen lakiin lasten suojelemiseksi terveyden ja kehityksen kannalta haitalliselta informaatiolta. Siten sukupuolivähemmistöjä koskevat rajoitukset koskevat nyt koko maata. Ulkoasianministeriö ja Suomen edustustot Venäjällä seuraavat tiiviisti Venäjän ihmisoikeustilannetta, myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa.

Kaupunginhallitus toteaa, että Pietarin ja Helsingin sopimusmuotoinen yhteistyö täyttää 20 vuotta 2013. Uusi yhteistyötä koskeva asiakirja allekirjoitettiin Pietarin-päivät Helsingissä -tapahtuman yhteydessä 25.4.2013. Yhteistyökausi on 2013–2015. Pietarin ja Helsingin välillä ei ole varsinaista sopimuspohjaista ystävyyskaupunkisuhdetta.

Yhteistyöasiakirjan liitteenä olevan toimintasuunnitelman sisällöllisiksi painopisteiksi on määritelty ympäristönsuojelu ja energiatalous, liikenne, logistiikka ja liikennesuunnittelu, kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri, rakentaminen, kiinteistöjen hallinta ja kunnossapito, innovaatiot, huipputeknologia, tiede ja korkeakoulut, sosiaalityö ja terveydenhuolto, koulutus, nuorisopolitiikka ja urheilutoiminta, kulttuuri, matkailu, kulttuurin monimuotoisuus ja vuoropuhelu, suvaitsevaisuus, vuorovaikutus kansainvälisten järjestöjen, ohjelmien ja hankkeiden puitteissa sekä hallintojen vuorovaikutus.

Kaupunginhallitus katsoo, että sisällöllinen yhteistyö kattaa Helsingin kannalta tärkeitä aloja, kuten esimerkiksi ympäristöasiat ja matkailun. Ympäristöyhteistyössä on saavutettu erittäin merkittäviä tuloksia esimerkiksi jätevesien puhdistuksessa. Nopea junayhteys kaupunkien välillä avaa uusia mahdollisuuksia matkailulliseen yhteistyöhön. Yhteistyön jatkaminen hyödyttää molempien kaupunkien asukkaita.

Strategiaohjelmassa 2013–2016 on linjattu, että Helsinki on kansainvälisesti aloitteellinen, kehittyvä ja osaava toimija globaalin vastuun kantamisessa paikallisesti. Tehokas tapa edistää linjausta on toimia tiiviissä vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman ja kumppanikaupunkien kanssa. Eri hallinnonalojen ja -tasojen säännöllinen yhteistyö mahdollistaa parhaiden käytäntöjen vaihdon ja ajankohtaisia kysymyksiä koskevan vuoropuhelun sekä myös kriittisten näkökulmien esille nostamisen.

Kaupunginhallitus korostaa, että Helsingin kaupunki kaikessa toiminnassaan kunnioittaa vähemmistöjä ja vähemmistöjen oikeuksia. Kansainvälisesti Helsinki on esimerkiksi matkailualalla pyrkinyt profiloitumaan homoystävällisenä kaupunkina (Gay Friendly City). Lisäksi kaupunki on osallistunut vuosittain Helsinki Pride -tapahtumaan monin eri tavoin.

Kaupunginhallitus toteaa lopuksi, että kysymys LGBT-laista on Pietarin lakiasäätävän kokouksen (kaupunginvaltuuston) toimivaltaan perustuvasta päätöksestä. Lain sisällöstä huolimatta on tärkeää, että Pietarin ja Helsingin yhteistyö jatkuu.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Victor Andersson, erityisasiantuntija, puhelin: 310 36027

victor.andersson(a)hel.fi

Liitteet

1

Wallgren Thomas valtuustoaloite Kvsto 30.1.2013 asia 20

Tiedoksi: Muutoksenhakukielto, valmistelu

Hallintokeskus

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 09.09.2013 § 885

HEL 2013-001436 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Thomas Wallgrenin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Victor Andersson, erityisasiantuntija, puhelin: 310 36027

victor.andersson(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566