Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2012

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Ryj/3

 

24.10.2012

 

 

 

 

 

 

§ 339

Pelastuskomentajan viran täyttäminen

HEL 2012-012319 T 01 01 01 01

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti ottaa pelastuskomentajan virkaan (vakanssi nro 01784401) Simo Wecksténin 7619,15 euron kokonaiskuukausipalkan mukaisin palkkaeduin.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti, että mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä selvitystä terveydentilasta ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös ehdollinen siihen asti, kun virkaan ottaminen on vahvistettu hänen terveydentilastaan saadun selvityksen perusteella. Selvitys on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.

Käsittely

Puheenjohtajan ehdottama ja valtuuston hyväksymä käsittelyjärjestys kuului seuraavasti:

Asiassa sallitaan ensin keskustelu.

Mikäli valtuusto on yksimielinen, voidaan valinnasta päättää ilman varsinaista vaalitoimitusta.

Vaali on kuntalain 60 §:n 4 momentin nojalla vaadittaessa toimitettava suljetuin lipuin.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Jorma Bergholm ehdottanut, että virkaan otettaisiin Simo Weckstén.

Selonteko  myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtaja totesi, että asiassa suoritetaan vaali suljetuin lipuin. Vaalitoimituksessa avustajina toimivat valtuutetut Juha Hakola ja Sirpa Puhakka.

Toimitetussa vaalissa äänet jakautuivat seuraavasti:

Simo Weckstén 51 ääntä

Pekka Vänskä 30 ääntä

Lisäksi jätettiin kaksi tyhjää äänestyslippua ja yksi äänestyslippu, johon oli merkitty asiaankuulumaton nimi.

Kaupunginvaltuusto päätti ottaa Simo Wecksténin pelastuskomentajan virkaan.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102

erja.saarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Pelastuskomentajan viran hakuilmoitus

2

Yhteenveto hakijoista (sisältää henkilötietoja, julkisuus rajoitettu)

3

Valitun hakemus

4

Luettelo oheismateriaalista

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Virkaan otettu

 

Muut hakijat

Kunnallisvalitus, valtuusto

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee ottaa ********** pelastuskomentajan virkaan (vakanssi nro 01784401) 7619,15 euron kokonaiskuukausipalkan mukaisin palkkaeduin.

Samalla kaupunginvaltuusto päättänee, että mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä selvitystä terveydentilasta ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös ehdollinen siihen asti, kun virkaan ottaminen on vahvistettu hänen terveydentilastaan saadun selvityksen perusteella. Selvitys on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.

Esittelijä

Kaupunginvaltuusto päätti 30.11.2011 § 233 myöntää pelastuskomentaja ********** eron Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen pelastuskomentajan virasta hänen siirtyessään eläkkeelle 1.2.2012 lukien.

Kaupunginhallitus päätti 23.1.2012 § 68 määrätä pelastusjohtaja ********** hoitamaan pelastuskomentajan avoinna olevaa virkaa 1.2.2012 alkaen kunnes virka on täytetty kuitenkin enintään 29.7.2012 asti.

Kaupunginvaltuusto päätti 6.6.2012 § 194 määrätä pelastusjohtaja ********** hoitamaan pelastuskomentajan avoinna olevaa virkaa (vakanssi nro 01784401) 30.7.2012 alkaen toistaiseksi siihen asti, kunnes virka on täytetty.

Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön 12 §:n mukaan viraston päällikön ottaa kaupunginvaltuusto lautakunnan annettua hakijoista lausuntonsa.

Pelastuskomentajan virka on ollut julkisesti haettavana 10.-27.6.2012. Hakuilmoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa 10.6.2012, Metro-lehdessä 13.6.2012 sekä Pelastustieto-lehdessä nro 5/2012 (ilmestymispäivä 21.6.2012). Lehti-ilmoitusten lisäksi hakuilmoitus oli esillä kaupungin eRekry-palvelussa.

Hakuilmoituksen mukaan pelastuskomentaja johtaa pelastuslaitosta kaupungin johdon asettamien tavoitteiden mukaisesti. Pelastuskomentaja vastaa pelastuslaitoksen kehittämisestä, taloudesta ja henkilöstöstä.  Lisäksi pelastuskomentaja johtaa pelastustointa ja voi toimia pelastustoiminnan ylimpänä johtajana, jos hänellä on siihen pelastuslaissa määrätty kelpoisuus.

Helsingin kaupungin pelastustoimen johtosäännön 11 §:n mukaan viraston päällikön kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemusta hallinto- ja johtamistehtävistä.

Kaupungin kielitaitosäännön 2 §:n mukaan virastopäällikön kielitaitovaatimuksena on suomen kielen erinomainen ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

Virkaa täytettäessä tulee erityisten kelpoisuusehtojen lisäksi ottaa huomioon perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Muodollisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi hakuilmoituksessa ilmoitettiin arvostettavan pelastustoiminnan päällystövirkaan vaadittavaa tutkintoa sekä kokemusta johtamistehtävistä ja odotettavan virkaan valittavalta hyviä yhteistyötaitoja ja organisointikykyä. Hyvä englannin kielen taito ilmoitettiin katsottavan hakijan eduksi.

Virkaa haki hakuajan kuluessa 11 hakijaa. Kaikki hakijat täyttävät viraston päällikön kelpoisuusvaatimukset. Yksi hakija ei täytä virastopäällikön kielitaitovaatimusta.

Kaikki hakuasiakirjat ja muut hakuprosessiin liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston kokouksissa ja niitä ennen esittelijällä.

Ennen pelastuslautakunnan käsittelyä järjestettyihin henkilökohtaisiin haastatteluihin kutsuttiin seitsemän henkilöä: **********

Hakijoita haastattelivat **********

Psykologiseen henkilöarviointiin osoitettiin kolme hakijaa: ********** Psykologiset henkilöarvioinnit tehtiin viikolla 35.

Hakemusten, haastattelujen ja henkilöarvioinnin perusteella kaikki edellä mainitut kolme hakijaa täyttävät tehtävän asettamat vaatimukset suurelta osalta tai osittain.

********** on koulutukseltaan sotatieteiden maisteri (2006). Hän on suorittanut Pelastusopiston palo- ja väestönsuojelupäälliköiden varautumiskurssin (1999). Hän on toiminut Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry SPEK:n toimitusjohtajana vuodesta 2008 alkaen. Sitä ennen hän on toiminut muun muassa sisäasiainministeriön pelastusosastolla ma. pelastusylitarkastajana v. 2007-2008, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksessa v. 2004-2007 riskienhallintapäällikkönä, ma. pelastusjohtajana ja apulaispelastusjohtajana, sekä Helsingin kaupungin pelastuslaitoksessa v. 1999-2004 varautumistoimiston toimistopäällikkönä, väestönsuojeluyksikön päällikkönä ja va. riskienhallintapäällikkönä.

********** täyttää viran kelpoisuusvaatimukset ja kielitaitovaatimuksen. Hänellä ei ole pelastustoiminnan päällystövirkaan vaadittavaa tutkintoa, joskin hän on suorittanut Pelastusopiston palo- ja väestönsuojelupäälliköiden varautumiskurssin. Hän on toiminut esimiestyössä käytännössä koko työuransa ajan. Hänellä on kokonaisuudessaan laaja kokemus pelastusalan johtotehtävistä erilaisissa organisaatioissa ja toimintaympäristöissä.  Hänellä on varsin hyvä strategisen suunnittelun kokemus. Hän omaa jonkin verran myös kansainvälistä kokemusta pelastustoimen ja puolustusvoimien eri tehtävistä.

********** on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti (1985). Hän on suorittanut Valtion palo-opiston päällystötutkinnon (1989), väestönsuojelupäällikön tutkinnon (1989) Valtion väestönsuojelukoulussa sekä palomiehen ammattitutkinnon (1976) Helsingin pelastuskoulussa. Hän on toiminut Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtajana vuodesta 2003 alkaen. Sitä ennen hän on toiminut Vantaan kaupungin pelastuslaitoksen palopäällikkönä v. 2002-2003, Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen ja palolaitoksen hallintopäällikkönä v. 1999-2002, toimistopäällikkönä v. 1991-1999, jaospäällikkönä v. 1985-1991 ja palomiehenä useina vuosina 1976-1985.

********** täyttää viran kelpoisuusvaatimukset ja kielitaitovaatimuksen. Hän on suorittanut pelastustoiminnan päällystövirkaan vaadittavan päällystötutkinnon sekä väestönsuojelupäällikön tutkinnon. Esimieskokemusta hänellä on vuodesta 1985 lähtien. Hänen työuransa rakentuu palo- ja pelastuslaitosten palveluksesta vastuiden kasvettua vähitellen vuosien aikana. Hän on ollut myös pelastusalan luottamustehtävissä aktiivisesti mukana ja julkaissut alaan liittyviä artikkeleita.

********** on koulutukseltaan filosofian maisteri (1997). Hän on suorittanut väestönsuojapäällikön tutkinnon (1986) ja palomestarin tutkinnon (1987) Valtion palo-opistossa. Hän on toiminut Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkönä elokuusta 2004 alkaen. Sitä ennen hän on toiminut Helsingin kaupungin pelastuslaitoksessa ja palolaitoksessa v. 1988-2004 erilaisissa päällystötehtävissä operatiivisella osastolla sekä v. 1975-1988 palomiehenä, pelastussukeltajana, paloesimiehenä ja palomies-sairaankuljettana. Päällystötehtävien ohessa hän on ollut mukana siviilikriisinhallinnan kansainvälisissä johto- sekä kehittämistehtävissä YK:ssa, NATO-pfp:ssä ja Suomen FRF:ssä.

********** täyttää viran kelpoisuusvaatimukset ja kielitaitovaatimuksen. Hän on suorittanut pelastustoiminnan päällystövirkaan vaadittavan päällystötutkinnon sekä väestönsuojelupäällikön tutkinnon. Hän on työskennellyt kahdeksan vuoden ajan Helsingin pelastuslaitoksen riskienhallinnan osastopäällikkönä vastuullaan osaston toiminta. Operatiivisista esimiestehtävistä hänellä on 16 vuoden kokemus ja lisäksi nykyisen työn kautta asiantuntijaorganisaation vetovastuusta kahdeksan vuoden kokemus. Hänellä on myös varsin paljon kansainvälistä kokemusta sisäasiainministeriön pelastushallinnon ja YK:n kriisinhallintatehtävien johtamisesta, ja hän on työskennellyt myös EU:n asiantuntijatehtävissä.

Pelastuslautakunta päätti 25.9.2012 § 119 esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että ********** valittaisiin pelastuskomentajan virkaan (vakanssi nro 01784401) 7619,15 euron kokonaiskuukausipalkan mukaisin palkkaeduin. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen.

Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja esitti kaupunginhallitukselle 15.10.2012, että kaupunginhallitus päättäisi esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi ottaa ********** pelastuskomentajan virkaan.

Rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja katsoi, että viran menestyksellisen hoitamisen kannalta vahvin pelastustoimen ja johtamisen osaaminen sekä organisointikyky on **********

Kaupunginhallitus päätti 15.10.2012 § 1121 esittelijän ehdotuksesta poiketen esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi ottaa ********** pelastuskomentajan virkaan (vakanssi nro 01784401) 7619,15 euron kokonaiskuukausipalkan mukaisin palkkaeduin. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen. Tarkemmat tiedot asian käsittelystä ovat luettavissa tämän asian päätöshistoriasta.

Kaupunginhallitus toteaa, että jos virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa eikä selvitystä terveydentilasta ole käytettävissä virkaan otettaessa, on samalla päätettävä, että ottaminen on ehdollinen, kunnes henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102

erja.saarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Pelastuskomentajan viran hakuilmoitus

2

Yhteenveto hakijoista (sisältää henkilötietoja, julkisuus rajoitettu)

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Virkaan otettu

 

Muut hakijat

Kunnallisvalitus, valtuusto

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 15.10.2012 § 1121

HEL 2012-012319 T 01 01 01 01

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee ottaa ********** pelastuskomentajan virkaan (vakanssi nro 01784401) 7619,15 euron kokonaiskuukausipalkan mukaisin palkkaeduin.

Samalla kaupunginvaltuusto päättänee, että mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä selvitystä terveydentilasta ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös ehdollinen siihen asti, kun virkaan ottaminen on vahvistettu hänen terveydentilastaan saadun selvityksen perusteella. Selvitys on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.

Käsittely

15.10.2012 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Kimmo Helistö: Esitän Pekka Vänskää valittavaksi pelastuskomentajan virkaan.

Kannattajat: Mari Holopainen

 

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Esitän Pekka Vänskää valittavaksi pelastuskomentajan virkaan.

Jaa-äänet: 5
Sirpa Asko-Seljavaara, Tarja Kantola, Outi Ojala, Osku Pajamäki, Johanna Sumuvuori

Ei-äänet: 7
Arto Bryggare, Kimmo Helistö, Mari Holopainen, Terhi Peltokorpi, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen, Hannu Tuominen

Tyhjä: 2
Juha Hakola, Jan D Oker-Blom

Poissa: 1
Risto Rautava

Kaupunginhallitus hyväksyi jäsen Helistön vastehdotuksen äänin 7 - 5.

08.10.2012 Pöydälle

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102

erja.saarinen(a)hel.fi

 

Pelastuslautakunta 25.09.2012 § 119

HEL 2012-012319 T 01 01 01 01

HEL 2011-006932

Päätös

Pelastuslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että ********** valittaisiin pelastuskomentajan virkaan (vakanssi nro 01784401) 7619,15 euron kokonaiskuukausipalkan mukaisin palkkaeduin.

Samalla pelastuslautakunta päätti esittää, että mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa, eikä hänen terveydellisiä tietojaan ole käytettävissä virkaan otettaessa, on päätös ehdollinen siihen asti, kun virkaan ottaminen on vahvistettu hänen terveydentilastaan saadun selvityksen perusteella. Selvitys on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien.

Käsittely

25.09.2012 Ehdotuksen mukaan äänestyksin

Vastaehdotus:
Mikko Värtö: Ehdotan, että esittelijän ehdotuksesta poiketen pelastuskomentajaksi valitaan Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Vänskä. Perustelunaan Värtö esitti seuraavaa:

Pekka Vänskä on toiminut 10 vuotta Keski-Uudenmaan pelastusjohtajana ja hän on ainoa hakija, jolla on kokemusta pelastuslaitoksen kokonaisvaltaisesta johtamisesta ja taloushallinnon osaamisesta.  Kokemuksen lisäksi hänen näyttönsä työssä onnistumiselle ovat kiistattomat, sillä Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on tänä päivänä alan johtava toimija, mistä alan vaikuttajat ovat varsin yksimielisiä. 

Työhön liittyen Vänskä on ollut aktiivisesti mukana pelastusalan tutkimustoiminnan kehittämisessä sekä saanut suuren määrän alaan liittyviä kirjoituksia julkaistuksi mm. Pelastustieto-lehdessä.

Liki 80 tekemäni yhteydenoton perusteella yhteistyökumppanien, sopimuspalokuntien sekä Keski-Uudenmaan että Helsingin henkilöstön piirissä Vänskä arvostetaan korkealle.

Kannattajat: Venla Olin

Äänestys suoritettiin avoimena. Esittelijän ehdotus JAA 5 ääntä ja vastaehdotus EI 4 ääntä.

 

Esittelijä

vs. va pelastuskomentaja

Kari Virtanen

Lisätiedot

Henri Nordenswan, hallintopäällikkö, puhelin: 310 30010

henri.nordenswan(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566