Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 15/2012 | 1 (1) |
Kaupunginvaltuusto |
|
| |
|
| Kj/19 | |
| 26.09.2012 |
| |
|
|
|
§ 275
Kj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite koskien kilpailutuksen seurannan järjestämisestä
HEL 2012-001791 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Mirka Vainikan aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102
erja.saarinen(a)hel.fi
Liitteet
1 | HEL 2012-001791 Mirka Vainikan valtuustoaloite, Kvsto 1.2.2012 asia 14 |
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Mirka Vainikan aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
Valtuutettu Mirka Vainikka ja 18 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingissä koottaisiin kaupunkitasolla seurantatietoa siitä, kuinka ostopalvelujen määrä on kehittynyt 2000-luvulla ja jatkossa informaatio koottaisiin vuosittain. Aloitteessa esitetään myös, että tieto hankinnoista ja hankintoihin liittyvät suunnitelmat toimitettaisiin tulevaisuudessa kootusti valtuutetuille.
Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että kaupungin oman toiminnan kilpailuttamisen periaatteissa seurannasta ja arvioinnista todetaan mm., että talous- ja suunnittelukeskus seuraa ja arvioi kilpailuttamisen vaikutuksia kaupungin omien tuottajien talouteen sekä kokonaistaloudellisia vaikutuksia kaupungin kannalta.
Kilpailuttamisen periaatteiden lisäksi kaupungin palvelustrategiaraportissa (käsitelty kaupunginhallituksessa 5.3.2012 § 239) on laajasti selvitetty palvelujen tuottamisen nykytilaa ja tuottamisperiaatteita. Raportissa on ensimmäistä kertaa koottu yhteen tiedot kaupungin palveluhankinnoista, ja sen valmistelun aikana luotiin periaatteita palveluhankintatietojen käsittelylle.
Palveluhankintoja käsitellään talousarvioehdotuksen 2013 valmistelun yhteydessä, jossa hallintokunnat tekevät arvion palvelujen kysynnän ja eri tuotantotapojen kehityksestä vuosina 2013-2016 ja 2020.
Hankintakeskus raportoi kaupungin ja sen virastojen ostoista taloushallintopalvelukeskuksen kirjanpito- ja ostolaskujen käsittelyjärjestelmistä saatavien tietojen pohjalta lähinnä tili- ja toimittajanäkökulmista. Tietojen pohjalta ei ole vielä ole kuitenkaan mahdollista tuottaa tietoa kaupungin oman toiminnan kilpailuttamisen periaatteiden mukaisista ostoista. Riittävät tiedot näistä hankinnoista ovat vain virastoilla ja liikelaitoksilla itsellään.
Virastojen merkittäviä palveluhankintoja on jo useita vuosia käsitelty talousarvion tekstiosassa. Talousarvio sisältää tiedon palveluhankintojen kokonaismäärästä. Kohdassa kilpailuttaminen käsitellään hallintokuntien merkittäviä palvelujen kilpailuttamisia.
Jatkossa kaupungin palveluhankintaa koskevan raportoinnin sisältöä on tarkoitus kehittää hankintastrategian ja palvelustrategian pohjalta.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102
erja.saarinen(a)hel.fi
Liitteet
1 | HEL 2012-001791 Mirka Vainikan valtuustoaloite, Kvsto 1.2.2012 asia 14 |
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 17.09.2012 § 989
HEL 2012-001791 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Mirka Vainikan aloitteen loppuun käsitellyksi.
10.09.2012 Pöydälle
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102
erja.saarinen(a)hel.fi
Talous- ja suunnittelukeskus 16.8.2012
HEL 2012-001791 T 00 00 03
Palveluiden eri hankintamuotoja on tarkasteltu keväällä 2012 valmistuneessa palvelustrategiaraportissa. Kaupunginhallitus käsitteli hankintastrategiaraporttia 5.3.2012 ja päätti merkitä sen tiedoksi. Raportissa on ensimmäistä kertaa koottu yhteen tiedot kaupungin palveluhankinnoista ja sen valmistelun aikana luotiin periaatteita palveluhankintatietojen käsittelylle. Tietojen koontia vaikeutti, että osa virastoista toimii eri kirjanpitojärjestelmässä.
Palveluhankintoja käsitellään talousarvioehdotuksen 2013 valmistelun yhteydessä, jossa hallintokunnat tekevät arvion palvelujen kysynnän ja eri tuotantotapojen kehityksestä vuosina 2013–2016 ja 2020. Arvioita hyödynnetään uuden strategiaohjelman 2013–2016 palvelustrategisten linjausten valmistelussa.
Hankintakeskus raportoi kaupungin ja sen virastojen ostoista taloushallintopalvelukeskuksen kirjanpito- ja ostolaskujen käsittelyjärjestelmistä saatavien tietojen pohjalta lähinnä tili- ja toimittajanäkökulmista. Tietojen pohjalta ei ole vielä ole kuitenkaan mahdollista tuottaa tietoa kaupungin oman toiminnan kilpailuttamisen periaatteiden mukaisista ostoista. Riittävät tiedot näistä hankinnoista ovat vain virastoilla ja liikelaitoksilla itsellään.
Kaupungin oman toiminnan kilpailuttamisen periaatteiden mukaan kaupungin itse hoitamien tehtävien saattamisesta kilpailuttamisen piiriin päättää kaupunginvaltuusto tilaajahallintokunnan tai keskushallinnon esityksestä.
Virastojen merkittäviä palveluhankintoja on jo useita vuosia käsitelty talousarvion tekstiosassa. Talousarvio sisältää tiedon palveluhankintojen kokonaismäärästä. Kohdassa kilpailuttaminen käsitellään hallintokuntien merkittäviä palvelujen kilpailuttamisia.
Jatkossa kaupungin palveluhankintaa koskevan raportoinnin sisältöä on tarkoitus kehittää hankintastrategian ja palvelustrategian pohjalta.
Lisätiedot
Kurki Hannu, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36285
hannu.kurki(a)hel.fi
Teknisen palvelun lautakunta 24.05.2012 § 110
HEL 2012-001791 T 00 00 03
Päätös
Teknisen palvelun lautakunta päätti lausua kaupunginhallitukselle Mirka Vainikan ym. aloitteeseen kilpailutuksen seurannan järjestämisestä seuraavasti:
Aloitteessa todetaan, että kaupunginhallituksen hyväksymien kilpailuttamisen periaatteiden mukaisten ostojen seurantaa ei ole järjestetty riittävän hyvin. Seurantaa tulisi parantaa ja raportoida valtuutetuille esimerkiksi kaupungin toimintasuunnitelman, toimintakertomuksen ja budjettien toteuman yhteydessä.
Hankintakeskus raportoi kaupungin ja sen virastojen ostoista taloushallintopalvelukeskuksen kirjanpito- ja ostolaskujen käsittelyjärjestelmistä saatavien tietojen pohjalta lähinnä tili- ja toimittajanäkökulmista. Tietojen pohjalta ei ole kuitenkaan mahdollista tuottaa tietoa kaupungin oman toiminnan kilpailuttamisen periaatteiden mukaisista ostoista. Riittävät tiedot näistä hankinnoista ovat vain virastoilla ja liikelaitoksilla itsellään.
Kaupungin oman toiminnan kilpailuttamisen periaatteissa seurannasta ja arvioinnista todetaan mm., että talous- ja suunnittelukeskus seuraa ja arvioi kilpailuttamisen vaikutuksia kaupungin omien tuottajien talouteen sekä kokonaistaloudellisia vaikutuksia kaupungin kannalta.
Kilpailuttamisen periaatteiden lisäksi kaupungin palvelustrategiaraportissa (käsitelty kaupunginhallituksessa 5.3.2012) on laajasti selvitetty palvelujen tuottamisen nykytilaa ja tuottamisperiaatteita.
Yhteenvetona palvelujen tuottamisen nykytilasta palvelustrategiaraportissa todetaan, että kaupungin keskeisten palvelujen tuottamisessa on käytössä monipuolisesti eri järjestämistapoja: omaa tuotantoa, markkinoilta ostettavia palveluja, kaupunkikonsernin sisäistä hankintaa ja erilaisia yhteistuotannon ja kumppanuuden muotoja. Toimialoittain vaihdellen palvelutuotantoa korvaa ja täydentää monipuolinen avustettava toiminta. Kaupungin palvelutuotannon järjestämistapa perustuu monitoimittajamalliin.
Ottaen huomioon kilpailuttamisen periaatteissa suunniteltu seuranta ja arviointi sekä kaupungin palvelustrategiaraportti ja sen mahdollinen seurantatarve, talous- ja suunnittelukeskuksen tulisi määritellä tarvittavan raportoinnin sisältö ja asettaa sen mukaiset raportointivelvoitteet kaupungin virastoille ja liikelaitoksille.
Stara yhtyy hankintakeskuksen lausumaan.
Esittelijä
hankintajohtaja
Jorma Lamminmäki
Lisätiedot
Hannu Hämäläinen, puhelin: +358931031502
hannu.hamalainen(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 1 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
hallintokeskus@hel.fi | http://www.hel.fi/hallintokeskus | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
|