Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

9/2012

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/60

 

09.05.2012

 

 

 

 

 

 

§ 162

Sj / Valtuutettu Maija Anttilan aloite Jätkäsaaren liikuntapaikoista

HEL 2011-007806 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaan katsoa valtuutettu Maija Anttilan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

hannu.hyttinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Maija Anttilan aloite

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Maija Anttilan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Aloitteessa esitetään, että kaupunki ryhtyy toimiin Ruoholahden ja tulevien Jätkäsaaren asukkaiden tarvitsemien kaupungin ylläpitämien liikuntamahdollisuuksien ja uimahallien turvaamiseksi.

Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupunki valmistelee Jätkäsaaressa sijaitsevan entisen kappaletavaravaraston, ns. Bunkkerin, tulevaa käyttöä. Liikuntalautakunta on osaltaan esittänyt liikuntakeskuksen ja mm. uimahallin sijoittamista rakennukseen. Lisäksi tällä hetkellä on vireillä Bunkkerin naapuriin tulevan Jätkäsaaren liikuntapuiston asemakaavoitus sekä liikuntapuiston yleissuunnitelman laatiminen.

Bunkkeri- rakennuksen käyttötarkoitus on tarveselvitysvaiheessa. Tilakeskus selvittää yhdessä mahdollisten käyttäjähallintokuntien kanssa  rakennuksen tulevaa käyttöä. Seuraava vaihe tulee olemaan hankesuunnitelman laatiminen. Myöskin liikuntapuiston toteuttaminen tulee myös aikanaan vaatimaan hankesuunnitelman.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

hannu.hyttinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Maija Anttilan aloite

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 02.05.2012 § 524

HEL 2011-007806 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Maija Anttilan aloitteen loppuun käsitellyksi.

23.04.2012 Pöydälle

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

hannu.hyttinen(a)hel.fi

 

Liikuntalautakunta 27.03.2012 § 62

HEL 2011-007806 T 00 00 03

Päätös

Liikuntalautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Valtuustoaloitteessa vaaditaan, että kaupunki ryhtyy toimiin Ruoholahden ja tulevan Jätkäsaaren asukkaiden liikuntamahdollisuuksien turvaamiseksi kaupungin ylläpitämillä liikuntapaikoilla..

Helsingin kaupunki valmistelee Jätkäsaaressa sijaitsevan entisen kappaletavaravaraston, ns. Bunkkerin, muuttamista monipuoliseksi liikuntakeskukseksi. Lisäksi parhaillaan on vireillä Bunkkerin naapuriin tulevan Jätkäsaaren liikuntapuiston asemakaavoitus sekä liikuntapuiston yleissuunnitelman laatiminen.

Liikuntakeskus Bunkkeri on tarveselvitysvaiheessa. Tarveselvitystä vetää tilakeskus yhdessä tulevien käyttäjähallintokuntien kanssa. Liikuntalautakunta on antanut 13.12.2011 lausunnon tarveselvityksestä tilakeskukselle. Tässä lausunnossa liikuntalautakunta totesi mm. että nopeasti kehittyvä uusi kaupunginosa ympäristöineen, uusine asukkaineen ja kouluineen edellyttää riittävien liikuntatilojen tarjoamista. Alueen asukasmäärä vastaa pienen suomalaisen kaupungin asukasmäärää. Monitoimitalo Bunkkeri palvelee Jätkäsaaren kaupunginosan lisäksi koko eteläistä ja läntistä kantakaupunkia, joten sillä on huomattava merkitys koko kaupungin liikuntapalveluille. Rakennus sijaitsee tulevan liikuntapuiston vieressä ja muodostaa sen kanssa toimivan kokonaisuuden. Helsingin alueella on nykyiselläänkin tarvetta Bunkkerin kaltaiselle monitoimihallille vapaaharjoittelun, ohjatun liikunnan ja liikuntaseurojen käytössä. Uusien tilojen aikaansaama liikunnan harrastamisen kasvu lisää omalta osaltaan kuntalaisten psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia ja on siten myös tärkeä osa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa.

Liikuntaviraston arvio uimahallin käyntimääristä on 270 000 käyntikertaa vuodessa. Bunkkeriin tuleva uimahalli helpottaa oleellisesti Helsingissä olevaa vesipinta-alan puutetta sekä uimaopetuksen, uintiseurojen, vesijuoksijoiden, vesivoimistelijoiden että kuntouimareiden osalta. Uimahallien käyntikerrat uusissa halleissa ylittävät yleensä asetetut tavoitteet.

Liikuntaviraston toive on, että Bunkkerin liikuntatilat tulevat palvelemaan ainakin kahdenkymmenen eri lajin harrastajia. Suurimpina lajeina olisivat telinevoimistelu, eri sisäpalloilulajit, kamppailulajit, tanssiliikunta ja kuntosaliharjoittelu. Liikuntaseuratoiminnan ja muun ohjatun toiminnan lisäksi tilat tarjoaisivat monenlaisia mahdollisuuksia omatoimiseen liikunnanharrastamiseen, aina lasten perusliikuntataitojen opettelusta itsenäiseen juoksuharjoitteluun. Monitoimitilojen arvioitu käyntimäärä on yli 500 000 käyntikertaa / vuosi. Bunkkeria voidaan verrata monitoimitilojen osalta lähinnä Liikuntamyllyyn ja Töölön kisahalliin, jotka liikuttavat vuodessa ihmisiä yhteensä yli miljoonan liikuntasuorituksen edestä.

Bunkkerin osalta seuraava vaihe tulee olemaan hankesuunnitelman laatiminen. Liikuntapuiston toteuttaminen tulee myös aikanaan vaatimaan hankesuunnitelman.

Esittelijä

liikuntajohtaja

Anssi Rauramo

Lisätiedot

Hanna Lehtiniemi, arkkitehti, puhelin: 310 87723

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566